Metso Outotec karsii päällekkäisyyksiä organisaatioista ja aloittaa yhtiön uudelleenjärjestelyihin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut Suomessa.
Metso Outotec ilmoitti aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut henkilöstönsä kanssa. Neuvottelujen piirissä on valtaosa Metso Outotecin Suomen henkilöstöstä, noin 2400 henkilöä.
Suunniteltujen uudelleenjärjestelyjen arvioitu vähentämistarve on yhteensä enintään 280 henkilöä, ja uudelleenjärjestelyjen vaikutukset eri henkilöstöryhmiin selviävät alustavan arvion mukaan syyskuussa.
– Henkilöstövaikutusten ei arvioida kohdistuvan Outotec Turula Oy:n, Outotec (Ceramics) Oy:n ja Outotec (Filters) Oy:n toimintoihin eikä Metso Minerals Oy:n Kivenmurskaus-liiketoimintaan, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.
Metson Minerals-liiketoiminta ja Outotec yhdistyivät heinäkuun alussa.
– Uuden organisaatiomallin on tarkoitus mahdollistaa Metso Outotecin tehokas liiketoiminta sekä vastata asiakastarpeisiin ja vähentää kahden aiemman organisaation päällekkäisyyksiä sekä saavuttaa yhdistymiselle asetetut synergiatavoitteet.
Yhtiö kertoo, että vastaavia, uuden organisaation rakentamiseen liittyviä neuvotteluprosesseja suunnitellaan paikallisten prosessien ja aikataulujen mukaisesti myös muissa Metso Outotecin toimintamaissa.
Lisää aiheesta:
Metso Outotec ja Neles – nyt itsenäisinä yrityksinä
Metso onnistui kasvattamaan tilauskantaansa
Fuusioon valmistautuvat Metso ja Outotec petrasivat kannattavuuttaan tuntuvasti
Neles päätti venttiililiiketoiminnan yt-neuvottelut – 32 irtisanotaan
Neles tavoittelee kasvua markkinoita nopeammin