Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Fuusioon valmistautuvat Metso ja Outotec petrasivat kannattavuuttaan tuntuvasti

”Kannattavaa kasvua kaikissa liiketoiminnoissa” ja ”Huomattavien saavutusten vuosi” – näin luonnehtivat Metso ja Outotec mennyttä vuottaan. Yhtiöt arvioivat, että Metso Mineralsin ja Outotecin yhdistyminen uudeksi mineraali-, metalli- ja kivenmurskausteollisuuden konserniksi toteutuu kesäkuun lopussa.

Kaivos-, öljy- ja kaasu- sekä kivenmurskausalan laitteita ja palveluja toimittava Metso paransi tulostaan neljännellä neljänneksellä viime vuodesta. Yhtiön liikevoitto kasvoi 96 miljoonaan euroon eli kolme prosenttia vuodentakaisesta 93 miljoonasta. Oikaistu käyttökate koheni vuodentakaisesta 98 miljoonasta nyt 117 miljoonaan euroon eli lähes viidenneksellä. EBITA vastasi 12,2 prosenttia liikevaihdosta.

Myynti oli kohonnut loka-joulukuussa seitsemän prosenttia 963 miljoonaan euroon.

Koko vuoden tasolla liikevoitto koheni lähes viidenneksellä 418 miljoonaan euroon. Oikaistu EBITA oli 474 miljoonaa euroa eli 13 prosenttia liikevaihdosta.

Liikevaihtoaan Metso paransi edellisestä tilivuodesta 15 prosenttia 3 635 miljoonaan euroon.

- Kulunut vuosi oli monessa mielessä historiallinen ja käänteentekevä. Lisäksi se oli tuloksellisesti ennätysvuosi, sillä liikevaihtomme kasvoi molemmissa segmenteissä ja kannattavuutemme oli parempi kuin koskaan yhtiön historiassa. Muita merkittäviä saavutuksia olivat useiden uusien tuotteiden lanseeraukset sekä uudet aloitteet vastuullisuudessa, toimitusjohtaja Pekka Vauramo toteaa tilinpäätöskatsauksessa.

Osakettaan kohti Metso teki tulosta loka-joulukuussa sentin vähemmän kuin vertailukaudella eli 0,41 euroa. Koko vuodelta osakekohtaista tulosta karttui 1,94 euroa eli lähes kolmannes enemmän kuin edellisvuoden 1,53 euroa.

Tilaukset kasvussa

 Metson mukaan hyvä markkinatilanne jatkui viimeisellä neljänneksellä ja aktiviteetti hyvällä tasolla. Yhtiö kirjasi loka-joulukuussa uusia tilauksia edellisvuoden tahtiin, kaikkiaan 914 miljoonalla eurolla. Palveluliiketoiminnan uusia tilauksia potista oli 508 miljoonaa.

Koko tilivuoden mittaan saatujen tilausten määrä oli noussut viisi prosenttia edellisvuodesta 3 690 miljoonaan euroon. Palvelupuolelta uusista tilauksista tuli 56 prosenttia eli 2 061 miljoonan arvosta.

Vuoden lopussa Metson tilauskanta oli tismalleen samalla tasolla kuin vuotta aiemmin, 1 688 miljoonassa eurossa.  

Osinko nousee, näkymät tasaiset

Metson hallitus esittää, että viime tilivuodelta jaetaan osinkoa 1,47 euroa per osake. Edellisvuonna osinkoa maksettiin 1,20 euroa osakkeelta.

Yhtiö ennakoi markkina-aktiviteetin jatkuvan seuraavan puolen vuoden jaksolla sekä Minerals- että Flow Control -segmentissä nykyisellä tasolla sekä laitteissa että palveluissa.

Outotecin kannattavuus parani heittämällä

Outotecin liikevaihto vahvistui loka-joulukuussa viisi prosenttia vuodentakaiselta tasoltaan ja oli 335,8 miljoonaa euroa. Tästä palveluliiketoiminnan liikevaihtoa oli 145,9 miljoonaa, missä laskua oli seitsemän prosenttia vertailukauteen nähden.

Koko tilivuoden liikevaihto oli kasvanut niukasti 1 210,3 miljoonaan euroon. Palvelujen liikevaihto oli kuitenkin hypännyt 16 prosenttia 550,1 miljoonaan euroon varaosatoimitusten ja modernisointien tukemana. Palveluliiketoiminnan osuus koko vuoden liikevaihdosta oli 45 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 39 prosenttia.

- Asiakkaiden päätöksenteon viivästyminen ja muutaman projektin hidas edistyminen vaikuttivat liikevaihdon pysymiseen edellisvuoden tasolla. Palveluliiketoiminnan 16 prosentin kasvu ylitti tavoitteemme keskimääräisestä yli kymmenen prosentin kasvusta. Hyvin sujuneet projektitoimitukset, muutaman suurehkon projektin päättyminen sekä kasvanut palveluliiketoiminta paransivat koko vuoden kannattavuutta merkittävästi vuoden takaisesta. Olemme edelleen luottavaisia sen suhteen, että ilmeniittisulattoprojektiin vuoden 2018 viimeiselle neljännekselle tehty 110 miljoonan euron varaus on riittävä, toimitusjohtaja Markku Teräsvasara kommentoi tilinpäätöskatsauksessa.

Teknologiayhtiön tulos ennen veroja oli viimeisellä neljänneksellä 20,6 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin samalla jaksolla tulos oli 82,6 miljoonaa euroa tappiollinen. Liiketulosta kertyi 26,8 miljoonaa verrattuna verrokkikauden 81,5 miljoonan tappioon. Oikaistu EBITA-käyttökate oli kohentunut 42,4 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 69,9 miljoonan tappiosta.

Vuositasolla Outotec oli kääntänyt tuloksensa ennen veroja edellisvuoden 55,9 miljoonan tappiosta nyt 93,3 miljoonaa voitolle. Liiketulosta oli karttunut 107,3 miljoonaa, kun vuonna 2018 liiketappio oli 46,6 miljoonaa euroa. Oikaistu EBITA-käyttökate oli parantunut 144,5 miljoonaan edellisvuotisesta 7,1 miljoonan tappiosta.

- Myynnin jakauma ja hyvin sujuneet projektit paransivat merkittävästi niin absoluuttista kuin suhteellistakin kannattavuuttamme. Metals, Energy & Water -segmentin kannattavuus kehittyy oikeaan suuntaan, mutta ei ole vielä toivotulla tasolla, Teräsvasara toteaa.

Osakettaan kohti Outotec teki neljännellä neljänneksellä 0,02 euron tappion, kun vuodentakaisella jaksolla raportoitiin 0,42 euroa osakekohtaista tappiota.

Koko vuodelta yhtiö teki osakettaan kohden 0,10 euron tuloksen. Edellisvuonna tappiota per osake oli 0,42 euroa.

Tilauskirjat komistuivat

Outotec keräsi viimeisellä neljänneksellä 322,9 miljoonan euron edestä uusia tilauksia. Tilausten määrä oli kasvanut edellisvuoden samalta jaksolta 14 prosenttia. Viimeisen neljänneksen uusista tilauksista palvelupuoli oli saanut 140,2 miljoonaa, mikä oli 15 prosenttia paremmin kuin vertailujaksolla.

Koko vuoden mittaan yhtiö pussitti tilauksia lähes kolmanneksen enemmän kuin edellisvuonna, yhteensä 1 501,2 miljoonan euron arvosta. Palveluliiketoiminta sai uusia tilauksia 586,3 miljoonalla eurolla, missä kasvua oli vuositasolla 14 prosenttia.

Vuoden lopussa Outotecillä oli 1 069,6 miljoonan euron tilauskanta. Kirjoissa oli töitä 29 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden taitteessa.

Tilauskannassa oli vuoden lopussa 13 yli 10 miljoonan euron arvoista projektia, jotka muodostivat yhteensä 44 prosenttia tilauskannasta. Joulukuun lopun tilauskannasta noin 77 prosenttia tai noin 820 miljoonaa euroa arvioidaan toimitettavan tänä vuonna.

Osinkoa luvassa, ei tulosohjeistusta

Outotecin hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa maksettaisiin viime vuodelta 0,10 euroa osakkeelta. Edelliseltä tilikaudeltaan yhtiö ei jakanut osinkoa.

Outotec ei antanut alkaneelle vuodelle tulosohjeistusta lähestyvän fuusion takia. Yhtiö kuitenkin odottaa markkinan pysyvän tänä vuonna nykyisellä tasolla rikastus- ja metallinjalostusteknologioissa. Kupari-, kulta- ja nikkelihankkeiden odotetaan jatkuvan aktiivisimpina. Suurten investointien ajoitus on edelleen epävarmaa.

- Rikastus- ja hydrometallurgisten metallinjalostusteknologioiden markkinailmapiiri jatkui suotuisana, ja liiketoimintamme kehittyi hyvin. Vuoden aikana sulattoteknologioiden kysyntä vilkastui. Muiden Metals, Energy & Water -segmentin teknologioiden kysyntä oli vaimeaa, Teräsvasara kertoo.

Ristiriitaiset reaktiot

Metson kohtalaisen odotetut luvut palkittiin tulospäivänä Helsingin pörssissä ja kurssi nousi 1,5 prosenttia 35,10 euroon. Outotecin kurssi sen sijaan liukui 0,6 prosenttia sulkeutuen 5,374.

Helsingin pörssin pääindeksi OMXH päätyi vilkkaana tulospäivänä 1,1 prosenttia plussalle.

 

Lue Metson koko tilinpäätöskatsaus täältä.

Outotecin koko vuoden tulosraportti löytyy täältä.

 

Lisää aiheesta "Markkinat"