Orpon hallituksen ensimmäisen kehysriihen alla mediassa on käyty poikkeuksellisen värikästä talouspoliittista keskustelua. Yhden viikon aikana ehdittiin flirttailla eläkkeistä nipistämisellä, lyödä pöytään kahdeksan miljardin veronkorotuspaketti, eikä kommunismisyytöksiltäkään vältytty. Toisin sanoen ajankohtaiskommentointiin sortuvalla blogistilla oli tällä kertaa mistä valita.
Tartun kuitenkin viime viikolla julkaistuun HS Vision artikkeliin, jossa spekuloitiin, ovatko osakemarkkinoiden tuotot jollain tapaa alisteisia väestönkasvulle. On nimittäin melko todennäköistä, ettei tuottavuuskehitys enää tulevaisuudessa kompensoi suppilon muotoisten väestöpyramidien menetyksiä. Tämä tietää vähintäänkin talouskasvun hidastumista, ellei jopa pysähtymistä.
Sen sijaan talouskasvun ja osakemarkkinoiden tuottojen välinen suhde ei ole tätä nykyä lainkaan yksioikoinen. Yhtäältä voisi olettaa talouskasvun puutteen asettavan kutistuvat raamit pörssiyhtiöiden liikevaihdon kehittymiselle, mikä puolestaan vähentäisi meille pienomistajille jaettavan mannan määrää. Toisaalta artikkelissa punnitaan myös, miten inflaation hidastuessa osakemarkkinoiden reaalituotto voisikin itse asiassa olla ihan kelvollinen.
Talouskasvun tulevaisuudesta on äärimmäisen kiinnostava ja jopa pelottava.
Näin aiheessa kiinnostavan yhtymäkohdan niin ikään suomalaisessa mediassa pyörineen Thomas Pikettyn ajatuksiin. Annan tässä kohtaa kiven vierähtää sydämeltäni ja tunnustan, että olen ehtinyt kuuntelemaan Pikettyn viimeisimmän ja nyt myös suomennetun teoksen Pääoma ja ideologia 50-tuntista äänikirjaversiota vain 42 minuutin verran. Taloustieteilijän aiemman, ja myös huomattavasti lyhyemmän, kirjan Pääoma 2000-luvulla olen sentään lukenut kokonaan. Opus pyrkii avaamaan, miten talouskasvun ja pääoman tuottoprosentin välinen railo on muovannut maailmaa aiempaa eriarvoisemmaksi. Pikettyn maailmassa talouskasvun kuivuminen kasaan ei aiheuta samansuuruista laskua varallisuuden kasvussa, jolloin pääomat jatkavat kasautumistaan.
Pääpiirteittäin HS Vision jutussa ilmaistut ajatukset eivät siis ole ristiriidassa Pikettyn kuumien otteiden kanssa. Raha tulee todennäköisesti jatkossakin rahan luokse, mutta vastaavasti alkuvarallisuuden kerryttämisestä kehkeytyy isompi savotta. Tästä näkökulmasta käsin kysymys talouskasvun tulevaisuudesta on äärimmäisen kiinnostava ja jopa pelottava. Asiasta käytävä debatti jakaa ihmisiä voimakkaasti: osan mielestä talouskasvusta luopuminen on maapallon kantokyvyn takia väistämättä edessä, kun taas osa pelkää perustellusti ihmiskunnan yhteisen tarinan luhistumista. Yhteiskunnat kun tunnetusti alkavat natista liitoksistaan, kun leipä ja sirkushuvit loppuvat, tai edes hupenevat. Voi myös hyvin olla, että väestökadon miettiminen paljastuu hyvin toissijaiseksi ongelmaksi, jos ilmastokriisi vie mennessään muut talouskasvun edellytykset.
