Jokainen sijoittaja tietää, että kulut kannattaa painaamahdollisimman alas sijoitustoiminnassa. Mutta millainenrooli kuluilla oikeasti on osakesijoittajan näkökulmasta?
Osakesijoittajan kulut kertyvät pääosin kolmesta lähteestä: säilytyksestä, kaupankäynnistä ja oheispalveluista. Näiden sisäinen suuruusjärjestys on pitkälti riippuvainen sijoittajan toimintatavoista ja tarpeista. Jokainen kuluerä lisää sijoittajan tuottovaatimusta.
Säilytyskuluja ei yleensä peritä
Osakkeiden säilytys on tänä päivänä useimmiten ilmaista lukuun ottamatta muutamaa kivijalkapankkia, joilla on kiinteä kuukausimaksu kotimaisten osakkeiden säilytyksestä. Joillakin pankeilla on tämän lisäksi säilytyksen arvoon sidottu säilytyspalkkio ulkomaisten osakkeiden osalta.
Pääomaverotuksessa säilytyspalkkiot ovat vähennyskelpoisia, joskin vasta 50 euron omavastuuosuuden jälkeen. Vuotuiset kulut ylittävät harvemmin tämän rajan, joten mahdolliset säilytyskulut jäävät pääosin sijoittajan maksettaviksi. Pääosa pankin saamasta säilytyspalkkiosta ohjautuu Eurocleariin, joka ylläpitää arvo-osuusjärjestelmää.
Kaupankäyntikulut nostavat tuottovaatimusta
Aktiivisesti kauppaa käyvät asiakkaat palkitaan useimmiten edullisemmilla toimeksiantokuluilla. Säilyttääkseen palkkiotasonsa on kauppaa käytävä riittävästi hinnaston määräämän tarkastelujakson aikana. Tarkastelujaksona on tyypillisesti kuukausi tai neljännesvuosi.
Palkkioilla on yleensä euromääräinen minimitaso ja/tai prosentuaalinen osa kauppasummasta. Voisi kuvitella, että valtaosa sijoittajista maksaa melkein aina tämän euromääräisen minimitason, koska hyvin monella välittäjällä prosenteilla alkaa olla merkitystä vasta, kun yksittäisen kaupan arvo ylittää 4 000 euroa.
Tämä on haasteellista sijoittajan näkökulmasta. Varsinkin osakesäästötili houkuttelee kaupankäynnin lisäämiseen, kun verotus ei ole hidastamassa päätöksentekoa. Kaupankäynnin ei silti tulisi olla kovin aktiivista, sillä liiallinen kaupankäynti nostaa sijoittajan tuottovaatimusta.
Jos sijoittajan salkun koko olisi 10 000 euroa ja tuottovaatimus olisi kahdeksan prosenttia vuodessa, hänellä ei olisi lainkaan varaa käydä kauppaa, jos salkun arvo nousisikin tuon kahdeksan prosenttia.
Jo ensimmäisen kaupan jälkeen vuoden tuotto putoaisi 7,93 prosenttiin, jos toimeksiantokulu olisi seitsemän euroa. Jos sijoittaja tekisi yhden kaupan kuukausittain, putoaisi vuoden tuotto 7,16 prosenttiin. Pitääkseen kiinni kahdeksan prosentin arvonnoususta sijoittaja joutuisi nostamaan tuottovaatimustaan 8,84 prosenttiin.
Aktiivisen kaupankävijän tulee olla tarkka kulujen suhteen, vaikka varallisuutta olisi kertynyt.
Varsinkin aloittelevan osakesijoittajan kannattaa kerätä pääomaa joitakin kuukausia ja ostaa osakkeita esimerkiksi neljännesvuosittain. Jos palkkio olisi seitsemän euroa kauppaa kohden, säästöä syntyisi 56 euroa vuodessa. Toinen vaihtoehto on suosia välittäjiä, joilla on prosentuaalinen palkkio pienille toimeksiannoille.
Myös aktiivisen kaupankävijän tulee olla tarkka kulujen suhteen, vaikka varallisuutta olisi kertynyt. Suosituimpien kotimaisten välittäjien keskitason kululuokkaan pääseminen maksaa vähintään 360–2 000 euroa vuodessa.
Jos salkun koko on 50 000 euroa, tarkoittaa se vähintään 0,72–4 prosentin vuotuista kulua. Kalliimpien välittäjien osalta alle prosenttiin salkun arvosta pääseekin vasta, kun salkun koko ylittää 200 000 euroa.
Verotuksessa kaupankäyntikulut ovat vähennyskelpoisia vasta myyntivaiheessa.
Analyysit ja muut oheispalvelut nostavat kuluja
Osakesijoittaminen ei ole kovinkaan vaivalloista, mutta oikeiden osakkeiden löytäminen on. Pörssiyhtiöiden kotisivuilla on runsaasti tietoa yhtiöiden toiminnasta, ja sivuihin tutustuminen onnistuu ilmaiseksi kotisohvalta. Ongelmaksi muodostuu ajankäyttö: mihin yhtiöihin tulee tutustua tarkemmin ja miten niiden arvo tulee määrittää?
Osakeseulontatyökalut, joilla löydetään sijoittajan ehdot täyttäviä yhtiöitä, maksavat pääosin 100–200 euroa vuodessa.
Seulontatyökalujen tietokannat koostuvat historiallisista tiedoista. Tietokannoissa on yleensä jopa 8 000–15 000 yhtiön tietoja.Koska nämä tarkastelevat historiaa, tiedot ovat sinällään vanhentuneita silloin, kun sijoittaja niihin tutustuu. Tästä syystä moni turvautuukin myös analyytikkojen ennusteisiin.
Ongelmaksi muodostuu ajankäyttö: mihin yhtiöihin tulee tutustua tarkemmin ja miten niiden arvo tulee määrittää?
MiFID II-regulaation myötä piensijoittajille tarjotaan nykyään pääosin suursijoittajille tarkoitettujen analyysien tiivistelmiä. Näin hinta on saatu järkevälle tasolle, ja piensijoittaja voi tutustua eri analyytikkofirmojen analyysikirjastoihin noin 70–500 euron vuosihintaan. Näissä kirjastoissa on yleensä 70–300 yhtiötä.
Pääsääntöisesti sijoittajan ei kuitenkaan tule nojata vain yhteen analyysitaloon, joten tässä voi kuluttaa helposti paljonkin rahaa.
Kohtuullisen laajoja ilmaisia yhtiöanalyyseja on myös saatavana, mutta silloin sijoittajan tulee huomioida, että analysoitava yhtiö on yleensä itse tilannut ja maksanut ne. Tästä löytyy sekä puoltavia että skeptisiä mielipiteitä. Tarkan budjetin sijoittaja tutustuu näihin aina mahdollisuuksien mukaan ja tekee sitten – kuten aina – omat johtopäätöksensä.
Oheispalveluihin, kirjoihin ja koulutukseen sijoitetut eurot ovat yleensä vähennyskelpoisia.
Kokonaiskulut ratkaisevat
Suora osakesijoittaminen on loppujen lopuksi erittäin kustannustehokas sijoitusmuoto. Satojen tuhansien osakesalkkua voi mainiosti hallinnoida jopa taskurahalla. Mitä enemmän kuluja ottaa, sitä korkeammalla tulee tuottovaatimuksen olla.
Tarkka sijoittaja panostaakin runsaasti aikaa ja vaivaa oikeiden yhtiöiden löytämiseen ja niiden analysoimiseen. Oman ajan roolia ei voi korostaa liikaa. Kauppaa käydään harkitusti. On eduksi käyttää seulontatyökaluja ja myös analyytikkojen ennusteita.
Kulut ovat aina pois joko tuotoista tai muusta kulutuksesta. Sijoittajan onkin tärkeää tehdä suunnitelma myös vuotuisista kuluista ja sitten pysyä suunnitelmassa. Näin saa myös omalle toiminnalleen mainiot raamit.
Juttu on julkaistu alun perin Viisaan Rahan numerossa 4/2020.
Lue lisää:
Kumpi lopulta kannattaa: sijoitusten hajauttaminen vai keskittäminen?
Selonottovelvollisuus sitoo sijoittajaa – Liiallinen luottamus voi käydä kalliiksi
Sijoitussuunnitelma kuntoon – Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
