Osakesäästäjien jäsenetujen valikoima kasvaa vuoden 2020 alusta. Uusia etuja jäsenille tarjoavat Nordnet ja uusi yhteistyökumppani Mandatum.
Kummallakin uudella jäsenetujen tarjoajalla on valikoimassaan myös osakesäästötili heti vuoden 2020 alusta. Samoin on Danske Bankilla, jonka jäsenedutOsakesäästäjille löytyvät täältä. Danske Bank maksaa uusien Sijoituspalvelu-asiakkaidensa Suomen Osakesäästäjien jäsenmaksun kahdeksi vuodeksi. Jäsenmaksuetuun on oikeutettu jäsen, joka siirtää asiakkuuden Danske Bankiin, avaa esimerkiksi Kaupankäynti Online -palvelun ja tekee vuosittain vähintään neljä osake- tai ETF-kauppaa pankin välityksellä.
Osakesäästäjien jäsenmaksu 35 euroa vuonna 2020 sisältää Viisas Raha -lehden 8 kertaa vuodessa. Nuoret Osakesäästäjät -jäsenyys (10 euroa, ikäraja 30 v) sisältää Viisaan Rahan digilehtenä. Perhejäsenyyden hinta on 10 euroa, ja se edellyttää, että samassa kotitaloudessa on jo yksi jäsenyys. Kaikki jäsenyydet sisältävät oikeuden hyödyntää Osakesäästäjien jäsenetuja ja -tapahtumia. Jäsenmaksu on kalenterivuosikohtainen.
Mandatum Life
Mandatum Life tarjoaa Osakesäästäjien jäsenille alennetulla välityspalkkiolla Saxo Bankin Trader-palvelun, joka perustuu Saxo Bankin palkittuun ja edistykselliseen kaupankäyntiteknologiaan. Traderin valikoimassa on yli 35 000 sijoitusinstrumenttia 36 eri markkinalla, esimerkiksi listattuja osakkeita on yli 19 000. Osakesäästäjien jäsenille välityspalkkio on 0,04 % (minimi 6 euroa) Helsingissä ja seitsemässä muussa pörssissä listatuille osakkeille ja ETF:ille sekä 0,07 % (minimi 8 euroa) parinkymmenen muun pörssin osakkeille. Saman alennetun hinnoittelun piiriin kuuluu myös Trader-osakesäästötili. Jäsenhinta ei edellytä tiettyjä kauppamääriä tai salkun kokoa. Tilin avaaminen on ilmaista, ja vain kaupankäynti maksaa. Uudet asiakkaat käyvät kauppaa ensimmäisen kuukauden parhaassa hintaluokassa (esim. Helsinki 0,03 %, min. 3 €).
Nordnet Pankki
Nordnet on Välittäjä 2019 -tutkimuksen mukaan Suomen laadukkain arvopaperivälittäjä, jonka kautta voi sijoittaa osakkeisiin, rahastoihin ja muihin tuotteisiin ilman kiinteisä kustannuksia. Nordnetin sosiaalisessa verkostossa voi keskustella muiden osakesäästäjien kanssa. Myös osakesäästötilin voi avata Nordnetissä ilman kiinteitä kustannuksia.Osakesäästäjien jäsenten eritysedut Nordnet Pankissa: Edullisempi välityspalkkio kotimaisiin osakekauppoihin: automaattisesti vähintään palkkiotaso 3: min. 7 € / 0,15 % / toteutunut toimeksianto (norm. taso 4: min. 9 € / 0,20 %). Jos teet kuukaudessa 11–50 toteutunutta toimeksiantoa, seuraavassa kuussa palkkiotasosi on taso 2: min. 5 € / 0,10 %. Jos toteutuneita toimeksiantoja on yli 50, palkkiotasosi on seuraavat kolme kuukautta taso 1: min. 3 € / 0,06 %. Uudet asiakkaat voivat käydä kaksi ensimmäistä kuukautta kauppaa tasolla 1.
Inderes-analyysit lähes 90 suomalaisesta pörssiyhtiöstä edullisemmin: Nordnetin hinnaston tasoilla 2–3 oleville Osakesäästäjien jäsenille 10 €/kk ja tasolla 1 oleville 0 €/kk (norm. 20 €/kk). Aktiivisijoittajan kaupankäyntiohjelma Infront Web Trader edullisemmin: Nordnetin hinnaston tasoilla 2–3 oleville Osakesäästäjien jäsenille 5 €/kk ja tasolla 1 oleville 0 €/kk (norm. 10 €/kk). Listaamattomien pohjoismaisten osakkeiden hallinnointimaksu 0 €/kk (norm. 2,5 € / osakelaji (ISIN) / salkku / kk). Avoimet ovet Nordnetin tiloissa Osakesäästäjien jäsenille kaksi kertaa vuodessa.
Inderes
Osakesäästäjien jäsenenä saat Inderesin analyysipalvelun jäsenhintaan 99 €/vuosi (norm. 20 €/kk tai 200 €/vuosi). Palvelusta löydät Inderesin analyysit yli 120 pörssiyhtiöstä, mallisalkun, osakevertailutyökalun sekä kattavan aamukatsauksen, jota lukee viikoittain yli 50 000 sijoittajaa. Muista myös hyödyntää palvelun verovähennyskelpoisuus pääomatuloista. Jäsenedun saa käyttöönsä osoitteesta: www.inderes.fi/fi/OSKL-jasenistoalennus. Linkki löytyy myös Osakesäästäjien verkkosivulta jäsenedut-osiosta. Ilmoita jäsennumerosi linkin takana olevaan kenttään, niin saat aktivoitua edun.
Danske Bank
Danske Kaupankäynti Online (sis. mm. kotimaisen ja ulkomaisen säilytyksen) 0 €/kk, osakesäästötili (osana Kaupankäynti Online palvelua) 0 €/kk. Danske Reaaliaikapalvelu (reaaliaikaiset kurssit: HEL, STO, CPH sekä Kauppalehden reaaliaikaiset uutiset) 0 €/kk. Välityspalkkio kaikille markkinoille online-kanavissa (automaattisesti vähintään Taso 2) 0,12 %, min. 5 €, Danske-tili 0 €/kk, arvo-osuustilin siirto Danske Bankiin 0 €, Online-veroraportointi 0 €, verkkopankkitunnukset 0 €/kk. Mobiilipankki arvopaperikaupankäyntiin 0 €/kk, Danske Sijoitusneuvontapalvelun hallinnointikulu 0 €/kk, neuvottelupalkkiosta -10 % Danske Varainhoitopalvelu: varainhoitopalkkio -10 %, Salkkulimiitti – joustava rahoitusratkaisu sijoittajalle, vuosipalkkio 0 € (ensimmäiset kaksi vuotta). Asuntolainan toimitusmaksu ja järjestelypalkkiot 0 €, 4–12 kk:n pituisen lyhennysvapaan toimitusmaksu 0 €, Sijoitusasuntolainan toimitusmaksu ja järjestelypalkkio 0 €.
OP
OP tarjoaa kaikille Osakesäästäjien jäsenille edulliset välityspalkkiot Suomessa ja Ruotsissa listatuille arvopapereille 0,15 %, minimissään 5 euroa per toteutunut toimeksianto ja muilla markkinoilla 0,15 %, minimissään 12 euroa per toteutunut toimeksianto. Nuorille Osakesäästäjille myös Säästäjän palvelupaketti maksutta sisältäen maksuttoman säilytyksen.
Viisas Raha
Osakesäästäjien oma aikakauslehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Lehti on korkeatasoinen ja hyödyllinen sijoittamista käsittelevä aikakauslehti.
Lynx Broker
Lynx tarjoaa Suomen Osakesäästäjien jäsenille alennetut toimeksiantokulut Lynxin tarjoamille markkinapaikoille euroalueella sekä Pohjois-Amerikassa. Välityspalkkio yhdysvaltalaisille osakkeille 3,50 USD (norm. 5,00 USD), kanadalaisille osakkeille 3,50 CAD (norm. 5,00 CAD) ja euroalueen osakkeille 5,00 EUR (norm. 5,80–8,00 EUR). Lynxin kautta saat myös kaikkien arvopaperien säilytyksen veloituksetta. Lisäksi veloituksetta mm. veroraportit, paljon kaupankäyntityökaluja sekä kustomoitavat kaupankäyntiselosteet. Lisätietoja www.osakeliitto.fi/lynx.
Kauppalehti
30 %:n alennus kaikista Kauppalehden normaaleista tilaushinnoista.
Sijoittaja.fi
Puolueettomat sijoittajan työkalut tarjoavat kaiken olennaisen sijoituspäätöksiäsi varten. Työkalujen avulla löydät sijoitustyyliisi sopivat houkuttelevimmat osakkeet ja markkinoiden tehokkaimmat ETF:t. Markkinaympäristössä seuraat markkinaa ja vallitsevia riskejä. Sijoittaja.fi:n maksavana jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöösi kaikki sijoittajan työkalut sekä valmiit mallisalkut. Osakesäästäjien keskusliiton jäsenenä saat 25% alennuksen vuosijäsenyyden. Tutustu palveluun osoitteessa sijoittaja.fi.
Dividend House
Etu Osakesäästäjien jäsenille: vähintään 5 000 euron merkinnät kaikkiin Dividend House Oy:n hallinnoimiin rahastoihin ilman merkintäpalkkiota (norm. 2 %).
Zenostock
Zenostock on verkossa toimiva osakkeiden etsintä- ja tutkimuspalvelu, joka tuottaa ideoita ja arvokasta tietoa osakesijoittajalle. Palvelu toimii kokeneiden ammattisalkunhoitajien omana työkaluna ja on nyt avattu myös kaikille pörssinoteeratuista osakkeista kiinnostuneille sijoittajille. Palvelun tavoitteena on tunnistaa alhaisesti hinnoitellut osakkeet. Zenostock-palvelu Osakesäästäjien jäsenille vuoden 2020 alusta hintaan 115 €/vuosi ja Nuorille Osakesäästäjille 25 €/vuosi (norm. 230 €/vuosi).
FIM
FIM tarjoaa Suomen Osakesäästäjien jäsenille mahdollisuuden käydä osakekauppaa FIM Direct Online -kaupankäyntipalvelulla Helsingin, Tukholman ja Kööpenhaminan pörsseissä hintaan 0,15 % (minimi 8 €/toimeksianto). FIM Direct Onlinen käytöstä ei peritä kiinteitä kuukausimaksuja. Lisäksi jäsenetuun kuuluu ilmainen säilytys suomalaisille, ruotsalaisille ja tanskalaisille osakkeille.
Investtech
Investor-tilauspalvelu: Keskipitkän ja pitkän aikavälin tekniset analyysit kaikista Helsingin pörssiin listatuista yhtiöistä, 6 kk hintaan 79 € (norm. 129 € / 6 kk). Lisätietoja www.osakeliitto.fi/investtech.
Privanet
Osakesäästäjien Keskusliiton jäsenenä saat 25 % alennuksen osto- ja myyntitoimeksiantojen välityspalkkioista. Etu koskee yksityishenkilöiden tekemiä ja omistukseen tulevia kauppoja. Lisätietoja www.osakeliitto.fi/privanet.
Kirjoja
Osakesäästäjien jäsenenä voit ostaa useita sijoitusaiheisia kirjoja jäsenhintaan, tarkemmin osakeliitto.fi/jasenyys/jasenedut.
Liity Osakesäästäjien jäseneksi nyt!