Sijoittajan sixpack –sarjassa perehdytään keskeisiin yrityksen tilinpäätöksestä kumpuaviin tunnuslukuihin, jotka ovat hyödyksi sopivia sijoituskohteita seulovalle. Sarjan neljännessä osassa aiheena on omavaraisuusaste.
Olen kirjoituksissani osakkeiden analysoinnista usein kuvannut teknisen analyysin eri menetelmiä. Silloin tarkastellaan, ovatko osakemarkkinat nousu- vai laskutrendissä, haetaan trendin käännepisteitä ja tunnistetaan kurssihuippuja ja notkahduksia.
Fundamenttianalyysin lähestymistapa on toinen. Siinä yhtiön tilinpäätöksestä lasketaan tunnuslukuja, joiden perusteella arvioidaan yhtiön sopivuutta sijoituskohteeksi.
Kun tekninen analyysi pyrkii määrittelemään, milloin yhtiön osake on ostettavissa tai myytävissä otollisimpana ajankohtana, fundamenttianalyysi tuo esille yhtiön laadullisia tekijöitä. Näitä voivat olla esimerkiksi osakkeen kalleus tai halpuus verrokkeihinsa nähden, kyky tuottaa tuottoa omistajien yhtiöön sijoittamalle pääomalle tai kyky jakaa osinkoa omistajille.
Sijoittamisessa ei ole olemassa yhtä menetelmää, jolla pystyttäisiin tunnistamaan tuottoisimmat osakkeet kaikissa tilanteissa. Sijoittajan on tarkasteltava yhtiötä ja osaketta eri puolilta, sovellettava useita toisistaan poikkeavia menetelmiä ja niiden kautta suodatettava mahdollisiksi sijoituskohteiksi valikoituvat osakkeet.
Olen vuosien varrella valinnut kuusi tilinpäätöksestä laskettavaa tunnuslukua, jotka yhdessä käytettyinä kuvaavat varsin hyvin pörssiyhtiön kiinnostavuutta sijoituskohteena. Tämä kuuden tunnusluvun paketti on osuvasti nimetty ”sijoittajan sixpackiksi”. Tässä sarjassa esitellään niistä jokainen omassa artikkelissaan.
Tässä sarjan neljännessä osassa on vuorossa yhtiön omavaraisuusaste.
Omavaraisuusaste
Omavaraisuusaste kertoo kuinka suuri osa yhtiön varallisuudesta on rahoitettu omalla pääomalla. Tämä siis mittaa yhtiön vakavaraisuutta sekä tappion sietokykyä. Mitä korkeampi on omavaraisuusaste, sitä vakaammalla pohjalla yhtiön liiketoiminta on.
Taseen omat varat muodostavat yhtiössä puskurin, jolla selvitään huonojen aikojen yli. Omavaraisuusaste kuvaa tällaisen puskurin vahvuutta. Mikäli tappiopuskuri painuu liian pieneksi, yhtiö ei kestä montaa peräkkäistä huonoa vuotta.
Yhtiö tulee toimeen myös matalalla omavaraisuudella, jos sen kannattavuus on vähintään tyydyttävä eikä tappioita synny. Matala omavaraisuusaste on kuitenkin yhtiön kannalta riski, jos kannattavuudessa tapahtuu heikkenemistä.
Korkea omavaraisuusaste antaa yhtiölle enemmän liikkumistilaa markkinoilla kuin matala ja yhtiön riippuvuus suhdanteista on vähäisempi. Esimerkiksi kilpailutilanteen kiristyessä korkean omavaraisuuden omaava yhtiö kestää heikentynyttä kannattavuutta paremmin kuin alhaisen omavaraisuuden yhtiö. Koneen omavaraisuusaste on 46,5 prosenttia.
Pörssiyhtiön omavaraisuusasteen pitäisi asettua tiettyihin rajoihin. Liian alhainen omavaraisuusaste on hälyttävää.
Liian korkea omavaraisuusaste taas kertoo yhtiön varojen olevan tehottomassa käytössä. Yhtiö saattaa esimerkiksi toimia hyvin kannattavalla alalla, mutta kasvumahdollisuudet ovat rajalliset. Silloin uusia investointeja kapasiteetin lisäämiseksi ei tehdä eikä toisaalta olemassa olevia kilpailijoita ole mielekästä ostaa pois markkinoilta. Näin yhtiön omavaraisuusaste nousee korkeaksi. Usein tällaiset yhtiöt ovat hyviä osingonmaksajia. Esimerkiksi Orionin omavaraisuusaste on 68,9 prosenttia.
Seuraavassa taulukossa arvioidaan omavaraisuusasteen eri suuruusluokkia.
Lue myös aiemmin julkaistut Sijoittajan sixpack -sarjan osat:
osa 1. Osakkeen hinnan ja osakekohtaisen tuloksen suhdetta kuvaava P/E.
osa 2. Kumpi kertoo sijoittajalle enemmän: ROI vai ROE?
osa 3. Osakkeen hinnan suhde osakekohtaiseen omaan pääomaan (P/B).
Juttusarjaa on julkaistu alun perin vuosina 2019–2020.
