Jo melkein joka toinen suomalaisnuori sijoittaa, kertoo Danske Bank.
Suomalaisnuorten sijoitusinto on noussut nopeasti. Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2024 -kyselytutkimuksen mukaan jo melkein joka toinen (44 prosenttia) 18–24-vuotias suomalainen sijoittaa. Vielä vuonna 2020 luku oli 28 prosenttia.
− Nuorten innostuminen sijoittamisesta on erittäin hieno uutinen, koska aika on sijoittajan puolella. Esimerkiksi opiskelija voi aloittaa sijoittamisen kympillä kuussa, ja tulojen noustessa myös kuukausittaisia summia kannattaa nostaa suhteessa tuloihin. Kun säästämisen ja sijoittamisen aloittaa jo nuorena, on säästösummia helppo nostaa, kun tulot nousevat esimerkiksi työelämään siirryttäessä, sanoo Danske Bankin laina- ja sijoituspalveluista vastaava johtaja Ville Orava.
Nuoret sijoittavat nyt koko väestöä ahkerammin, sillä kaikista suomalaisista vain 38 prosenttia sijoittaa. Sijoittajien osuus on noussut vain aavistuksen vuoden 2020 36 prosentista.
Enimmäkseen rahastoja
18–24-vuotiaista 27 prosenttia kertoo sijoittaneensa viimeisen puolen vuoden aikana rahastoihin. Osakkeisiin on sijoittanut 15 prosenttia ja ETF:iin viisi prosenttia.
Nuoret kertovat sijoittavansa erityisesti luodakseen taloudellista puskuria (52 prosenttia) ja saadakseen suurempaa tuottoa (52 prosenttia). Nuoret vastaajat kertovat myös muita useammin sijoittamisen syyksi rikastumisen (37 prosenttia) ja sen, että sijoittaminen on hauska harrastus (25 prosenttia).
Nuoret kokevat muita useammin sijoittamisen esteeksi taitojen puutteen. Sen sijaan rahan puute on nuorille pienempi este kuin muille.