Yritysanalyysissä kartoitetaan yrityksen tilanne. Se antaa kuvan paitsi yksittäisestä yhtiöstä myös toimialasta ja toimintaympäristöstä.
Sijoittajalle yritysanalyysin tunnusluvut auttavat tunnistamaan toimialan parhaat kohteet osakepoiminnassa. Mandatumin Head of Listed Equities Jukka Järvelä sanoo, että vaikka yhtiön tulevaisuus kassavirran kasvattamiseksi näyttäisi vakuuttavalta, se ei ole sijoittajalle kuitenkaan tae siitä, että yhtiö olisi hyvä sijoituskohde.
− Kasvavan kassavirran lisäksi yhtiö tarvitsee arvostusta markkinalla. Sijoittajan pitäisikin osata löytää sellaisia yhtiöitä, jotka pystyvät kasvattamaan molempia tulevaisuudessa. Tämä on lyhyesti sanottuna hyvän yhtiön määritelmä, Järvelä sanoo.
Yritysanalyysistä sijoittaja voi nähdä yhtiön arvostuksen markkinoilla, minkälaisia odotuksia yhtiöön kohdistuu ja ovatko odotukset realistisia.
− Yritysanalyysi analysoi yhtiön liiketoimintaa ja sille tyypillisiä kasvun ajureita, toimialarakennetta ja kilpailutilannetta sekä antaa ymmärryksen siitä, minkälainen johto ja omistajarakenne yhtiössä on. Nämä ovat laajoja kokonaisuuksia, jotka sijoittajan olisi hyvä ymmärtää, Järvelä painottaa.
Yrityksen kasvun kannalta on tärkeää nähdä, miten yhtiön liikevaihto on kehittynyt historiassa ja kuinka johto kommentoi sen kehittymistä tulevaisuudessa. Nämä tiedot sijoittaja löytää tilinpäätösanalyysistä.
− Yhtiön kasvuprofiilia täytyy myös verrata muitten alan toimijoiden kasvuprofiiliin. Eri toimialat kasvavat eri tahtiin, joten siinä pitää muistaa verrata oikeita asioita keskenään, Järvelä huomauttaa.