Moneen yhtiökokoukseen voi osallistua nykyisin myös etänä. Mutta kannattaako piensijoittajan osallistuminen?
Yhtiökokoukseen osallistuminen voi tuntua turhan vaivalloiselta siitä saatuun hyötyyn nähden. Toisaalta kesällä 2022 voimaan tullut lakimuutos mahdollistaa osakeyhtiön yhtiökokouksen pitämisen hybridinä tai jopa kokonaan etänä, tietyin edellytyksin. Muutoksen myötä osallistumiskynnys voi olla monelle huomattavasti aiempaa matalampi.
Talouden tulkit kertovat, osallistuvatko he yhtiökokouksiin:
”En osallistu, aika ei riitä pääkaupunkiseudulle menoon. Etäosallistumismahdollisuus voisi lisätä osallistumista.”
Mika Vaihekoski, rahoituksen professori, Turun yliopisto
”Olen tyypillisesti niin pienellä osuudella liikenteessä, että vaikuttamismahdollisuuteni ovat kovin vähäiset. Siksi en yleensä osallistu ainakaan pörssiyhtiöiden live-kokouksiin. Luen usein materiaaleja ja saatan katsoa verkosta myös muun muassa toimitusjohtajan katsauksen ja taloudellisen katsauksen jälkikäteen.”
Mikael Collan, strategisen rahoituksen professori, LUT-yliopisto, VATT:n ylijohtaja
”En ole osallistunut enää vuosiin, koska niissä saatava informaatio ei ole tuonut lisäarvoa aktiivisen päivittäisen markkinaseurannan lisäksi. Nyt digitaalisten yhtiökokousten yleistyessä ajankäytön tehokkuus kasvaa selvästi, ja siksi näen aiempaa todennäköisempänä osallistumiseni yhtiökokouksiin tulevaisuudessa.”
Jukka Oksaharju, sijoituskirjailija ja osakestrategi, Nordnet
”En. En pidä pullasta. Tai hetkinen, kerran osallistuin. Oli herkullinen tilanne, kun toimiva johto, muutoksilta välttyäkseen, koitti sumuttaa hieman ”kahvilla olevan” oloista omistajakuntaa.”
Markku Kaustia, rahoituksen professori, Aalto-yliopisto