Vuoden nuori sijoittaja Joanna Lybeck tekee sijoituspäätöksensä esimerkiksi yhteiskunnallisen keskustelun, toimialan ja vastuullisuuden perusteella.
Pörssisäätiön Pörssigaalassa vuoden 2023 nuorena sijoittajana palkittu Joanna Lybeck osti ensimmäiset osakkeensa 18-vuotissyntymäpäivänään noin kolme vuotta sitten.
Tällä hetkellä hänen salkustaan löytyy noin 10–15 eri osaketta, lähinnä suomalaisilta arvoyhtiöiltä.
− Viimeisin sijoitukseni oli Kempower. Lisäksi salkussani on esimerkiksi Nordeaa osinkojen takia, Volkswagenia ja Reveniota, Lybeck sanoo.
Hänen salkkunsa on kasvanut jo 10 000 euroon, mutta matkan varrelle on mahtunut myös huteja. Sijoitusuransa alkuvaiheessa hän osti kauramaitovalmistaja Oatlyn osakkeita, mutta myöhemmin selvisi, että yhtiö oli huijannut sijoittajia kaunistelemalla talouslukujaan melkoisesti.
− Ostin Oatlya 26 dollarilla osakkeelta, nyt hinta on pari dollaria. Se oli aloittelijan moka, olisi kannattanut myydä osakkeet ajoissa. Nyt hinta on laskenut niin paljon, että pidän ja katson mitä tapahtuu.
Sijoituspäätöksiä tehdessään Lybeck pohtii monen asian summaa ja erityisesti yhtiön toimialaa. Hän seuraa yhteiskunnallista keskustelua, poliittista päätöksentekoa, tulevaisuuden megatrendejä ja varakkaimpien ihmisten omistuksia. Päätökseen vaikuttavat myös esimerkiksi yhtiön aiempi kurssikehitys ja P/E-luku.
Lybeckin sijoituspäätöksissä painavat paljon myös vastuullisuuskysymykset – on tärkeää, että yhtiö huomioi ympäristöasiat eikä esimerkiksi käytä lapsityövoimaa.
− Yhdessä vaiheessa harkitsin sijoittamista Kiina-rahastoihin, mutta siellä on paljon epämääräistä toimintaa ja ihmisoikeusrikkeitä, enkä halua tukea sellaista, hän sanoo.
Pitkän tähtäimen tavoitteet
Lybeckin kotona on aina puhuttu avoimesti rahasta, mutta varsinainen sijoituskipinä iski lukion sijoituskurssilla. Myöhemmin Lybeck liittyi Naisten Oman Pörssiklubin tiimiin, ja klubilaiset ovatkin tarjonneet hänelle korvaamatonta vertaistukea. Sitä tarvittiin, kun kurssit lähtivät koronapandemian vuoksi laskuun Lybeckin juuri aloitettua sijoittamisen.
Lybeck sijoittaa pitkäjänteisesti. Hän ei tavoittele esimerkiksi taloudellista riippumattomuutta vaan sitä, että voi aikanaan jäädä eläkkeelle.
− Kun katsoo nykyistä eläkejärjestelmää, on aika varmaa, että minun ikäiseni eivät saa eläkettä. En halua olla joskus 70-vuotiaana puilla paljailla.
Lybeck haluaa oppia jatkuvasti lisää sijoittamisesta, ja esimerkiksi treidaaminen kiinnostaa. Ammattisijoittamista hän ei kuitenkaan harkitse, vaan uratoiveet ovat muualla. Tällä hetkellä aika kuluukin pääsykokeisiin valmistautumiseen.
− Haluaisin jossain vaiheessa toimia yrittäjänä, se on minulle todella tärkeä päämäärä.
Joannan pörssivinkit
Osta: Atria
- Hyvin johdettu
- Maksaa tasaista viiden prosentin osinkoa
- Omavaraisuus on ihan hyvä, vaikka investoi
Myy: HKScan
- Ollut jo pidemmän aikaa kriisitilanteessa
- Johto vaihtuu usein
- Huonosti mietittyjä investointeja, jotka ovat näkyneet kurssissa pidemmän aikaa