Ilman erityisosaamista hyvän taiteen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Taiteilijan tunnettuus näkyy teosten hinnassa.
Taidealalla vaaditaan erityisosaamista, jota ei kaikilla osakesijoittajilla ole. Toisaalta kauneus on katsojan silmässä. Taidetta voi ostaa erkkisinkkomaisesti: jos tykkäät yhtiön tuotteesta ja tavasta toimia, osta sen osakkeita.
Mäntyharjun Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja, konsuli Tuomas Hoikkala ei lupaa nykytaiteesta pikavoittoja, mutta lupaa jatkuvaa mielihyväosinkoa olohuoneeseen.
Hoikkala on johtanut taidekeskustaan jo 31 vuotta. Salmela on profiloitunut taidekeskuksena etenkin nuorten taiteilijoiden esilletuojana. Salmelaan tuleekin jatkuvasti esille uusia tekijöitä, jotka ovat hyvin arvovaltaisen raadin valitsemia.
Hoikkala ei halua esiintyä erityisemmin taidesijoittajien konsulttina vaan korostaa, että hän on nuorten taiteilijoiden puolella, haluaa auttaa heitä urallaan ja elämässään siten, että heidän työnsä pääsevät Salmelassa myyntiin.
– Varsinkin Salmelan alkuaikoina kaikki kaupallisuus oli alalla pahasta. Vähitellen on ymmärretty, että taiteilijakin tarvitsee rahaa ruokaan ja uransa rakentamiseen, Hoikkala sanoo.
Hän kuitenkin korostaa, että heidän näyttelyissään ei keskitytä myymään tauluja, mutta ne ovat ostettavissa.
Hyvä taide miellyttää silmää
Salmelassa kävi viime kesänä yli 30 000 kulttuurista kiinnostunutta vierasta. Heistä noin kymmenesosa hankkii taidetta, jos he löytävät mieleisiään töitä.
Suurin osa siitä on grafiikkaa, mutta myös näyttelyn uniikkitöistä varataan suurin osa.
– Grafiikan saa kehystettynä mukaan, auton takakonttiin ja olohuoneen seinälle. Me tuotamme sen ja myymme taiteilijan puolesta komissiomyyntinä, Hoikkala kertoo.
Uniikkitöihin laitetaan punainen täplä varauksen merkiksi, ja sen saa kotiin vasta näyttelyn päätyttyä.
Moni vieraista hankkii joka vuosi uuden teoksen, ja vastaavasti moni lupaukset lunastanut nuori taiteilija on kutsuttu Salmelaan uudelleen joidenkin vuosien päästä.
Mistä sitten tietää, mikä on hyvää taidetta?
Hoikkala ei halua erikseen nimetä ketään niistä noin neljästäsadasta taiteilijasta, joita hän on ollut tuomassa esille, joskin aina kannattaa lukea myös vähän rivien välistä.
– Se on tärkeintä, mikä miellyttää silmää, mutta sekin auttaa, mistä työn ostaa!
– Meille nuoret taiteilijat valitsee erittäin ammattitaitoinen raati. Valinnat ovat vuosittain osuneet hyvin lahjakkaisiin ja lupaaviin tekijöihin. Yhtenä osoituksena on sekin, että jo todella nimekkäät tekijät, kuten Rafael Wardi, ovat halunneet tuoda omia töitään samoihin näyttelyihin näiden nuorten kanssa.
Nuorten taiteilijoiden valitsijaraati koostuu alan ammattilaisista.
– Nimet löytyvät nettisivuiltamme. Sieltä myös näkee, keitä taiteilijoita on kutsuttu uudelleen Salmelaan. Sehän on jo merkki kehittymisestä uralla, Hoikkala vinkkaa.
Tunnettuus nostaa hintaa
Taiteilijan suosiosta kerätään palautetta myös kyselytutkimuksessa, johon noin 80 prosenttia Salmelan kävijöistä vastaa.
Kun nuorten taiteilijoiden grafiikan lehtien hinnat liikkuvat 100–500 euron välillä ja uniikkitöiden siitä ylöspäin, niin hinta voi olla kaksin- tai jopa kolminkertainen silloin, kun taitelija seuraavan kerran pääsee tuomaan töitään Salmelaan.
– Minulle taiteilijan menestys on kuitenkin ennen kaikkea sitä, että hän pystyy elättämään itsensä ja perheensä taiteella.
– Toki sijoittaja voi ostaa myös nimekkään taiteilijan hyväksi havaittuja ja jo arvossaan olevia töitä. Silloin vain lähdetään liikkeelle huomattavasti isommalla summalla.
Ja mitä nimekkäämpiin taiteilijoihin mennään, sitä enemmän hintaa määrittävät töiden laatu, taiteilijan persoona, tunnettuus ja julkisuus.
– Kiinnostus vaikuttaa hintaan, Hoikkala myöntää.
Harva teoksen ostaja myy sen eteenpäin, mutta on Hoikkala bongannut suojattiensa töitä niin pääkaupungin gallerioissa kuin huutokaupoissa.
– Yksityishenkilöt myyvät teoksia yleensä huutokaupoissa, joista suuri osa on siirtynyt nettiin. Nimekkäimmillä huutokaupoilla on omat laatukriteerinsä, Hoikkala kertoo.
Gallerioilla on myös laatukriteerit, mutta taidetta myydään myös vuokrattavissa tiloissa, joissa ei ole kuratointia.
Juttu on julkaistu alun perin Viisaan Rahan numerossa 9/2019.
