Osakesäästötili on hyvä keino päästä sijoittamisessa alkuun. Se asettaa yksityissijoittajan samalle tasolle kuin sijoitusrahastot, Osakesäästäjien puheenjohtaja Timo Rothovius totesi torstaina Helsingissä järjestetyssä Suuressa Osakesäästäjäpäivässä.
– Osakesäästötili on tietenkin tärkeä meille sijoittajille, mutta se on tärkeä myös yrityksille ja verottajalle. Meillä on esimerkiksi paljon pieniä yrityksiä, jotka eivät saa rahaa ulkomailta, jolloin kotimaisen omistajuuden tärkeys kasvaa. Verottaja taas saa tätä kautta varmuudella rahat sijoituksista jossain vaiheessa, eivätkä ne katoa esimerkiksi Luxemburgiin, Rothovius sanoo.
Hän huomauttaa, että valtiokin hyötyy osakesäästötilin kautta syntyvästä korkoa korolle -ilmiöstä, kun sen sisälle tulleet tuotot sijoitetaan uudelleen osakemarkkinoille.
– Tämä on nerokas systeemi, sillä oikeastaan valtio sijoittaa osakkeisiin minun kauttani. Ja hajauttaminenkin hoituu siinä sivussa, kun osakesäästötilejä on monta sataa tuhatta.
– Tämä on ehdottomasti hyvä myös yhteiskunnan kannalta ja siihen pitäisi nyt panostaa, Rothovius patistaa.
Rothoviuksen mukaan 50000 euron alkupääoman ylärajaa tulisi kuitenkin vielä miettiä.
– Missään muualla ei ole asetettu tällaista kattoa vastaaville sijoitustileille ja se pitäisi poistaa. Muita kehityskohtia ovat se, että tilin kautta pitäisi voida sijoittaa muihinkin kohteisiin kuin osakkeisiin – esimerkiksi rahastoihin – ja että jo olemassa olevat osakesijoitukset pitäisi voida siirtää tilille. Näin on ollut esimerkiksi Norjassa, Rothovius huomauttaa.