Suomalaiset kotitaloudet vaikuttavat haluavan pitää rahansa nopeasti saatavilla. Suomen Pankin mukaan perinteisillä käyttelytileilläolevien rahoitusvarojen määrä kasvoi helmikuussa ennätykselliseen 76,6 miljardiin euroon.
Käyttelytilit ovat myös kasvattaneet suosiotaan, sillä niillä olevien varojen määrä oli kasvanut 9,2 prosenttia helmikuussa. SP:n mukaan se oli 2,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Käyttelytileillä on 85 prosenttia kotitalouksien talletusvarallisuudesta.
Samaan aikaan kiinnostus määräaikaistalletuksia kohtaan väheni edelleen. Helmikuussa kotitalouksilla oli määräaikaistileillä 5,2 miljardia euroa, mikä oli 14,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat helmikuussa 0,3miljardineuron edestä.
Keskuspankki huomioi, että viimeisten kuuden vuoden aikana määräaikaistalletuksien kanta on vähentynyt yli 13 miljardilla eurolla.
Yksi keskeinen syy kiinnostuksen laimenemiselle on talletuskorkojen lasku. Helmikuussa talletusten keskikorko oli 0,12 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 0,14 ja vielä vuoden 2016 helmikuussa 0,27 prosenttia. Käyttelytileille maksettiin keskimäärin 0,08 prosentin korkoa ja määräaikaistalletuksissa keskikorko oli 0,51 prosenttia. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli helmikuussa 0,24prosenttia.
Kaikkiaan kotitalouksilla on eri talletustileillä yhteensä 89,7 miljardin euron varat. Tilastokeskuksen mukaan noin kolmasosa suomalaisten rahavarallisuudesta oli talletuksissa viime vuoden lopussa.
Asuntolainoissa korko laski
Kotitaloudet nostivat helmikuussa 1,4 miljardin euron edestä uusia asuntolainoja, mikä oli hieman vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko laski tammikuusta ja oli 0,81prosenttia.
Euromääräisten asuntolainojen kanta oli helmikuun lopussa 97,9miljardia ja asuntolainakannan vuosikasvu 1,9prosenttia. Kotitalouslainoista oli helmikuun lopussa kulutusluottoja 15,8miljardia ja muita lainoja 17,4 miljardia euroa.
Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin helmikuussa 1,7 miljardin euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi tammikuusta ja oli 2,16prosenttia.
Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli helmikuun lopussa 85,9 miljardia euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli noin 38 prosenttia eli 32,5 miljardia.