Osuuskunnan jäsenyyden hyöty on puhtaimmillaan palvelua, mutta palvelu voi olla myös sijoitustoimintaa.
Kymmenen suurimman osuustoimintayrityksen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2017 oli melkein 25 miljardia euroa. Samat yritykset muodostivat 83 prosenttia kaikkien osuustoimintayritysten liikevaihdosta.
Osuustoimintakeskus Pellervon julkaiseman OT Osuustoiminta -lehden Osuustoiminnan vuosikirjassa 2018 seurattujen 295 osuuskunnan liikevaihto ylitti 30 miljardia. Niissä oli mukana yli seitsemän miljoonaa omistajaa eli jäsentä. Suomen asukaslukuun suhteutettuna suurta jäsenmäärää selittää se, että 80 prosenttia jäsenistä on mukana kolmessa osuuskunnassa.
Jäsenmäärältään suurin osuustoimintayritys on HOK Elanto 617 000 jäsenellään. Liikevaihdon kolmen kärjen muodostavat SOK-yhtymä, Metsä Group ja OP Yrityspankki. Osuustoimintayritykset työllistivät yli 92 000 ihmistä.
Yhteistoiminnalla hyötyä
Osuuskunnan omistavat sen jäsenet. Äänivalta ei jakaudu osakkuuksien suhteessa niin kuin osakeyhtiöissä, vaan osuuskunnassa toimii jäsen ja ääni -periaate. Siinä missä osakkeita voi myydä ja ne voivat siirtyä sukupolvelta toiselle, jäsenyys on henkilökohtainen. Se loppuu, jos henkilö irtisanoo jäsenyytensä tai kuolee.
Osuuskunnilla on subjektiivinen oikeus hyväksyä tai olla hyväksymättä uusia jäseniä.
Lähtökohtaisesti osuuskuntien jäsenillä ei ole sijoittajaintressiä, eikä osuuskuntia ole perustettu tuoton takia.
– Puhtaimmillaan osuustoiminnan ideana on, että jäsenistölle syntyy hyötyjä yhteistoiminnan kautta, Iiro Jussila sanoo. Hän on Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja ja osuustoimintajohtamisen professori Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.
Yhteistoiminta tarkoittaa osuuskunnan tuottamien palvelujen käyttöä.
– Joukkorahoituksesta puhutaan uutena juttuna, mutta osuustoiminta on ollut joukkorahoitteista alusta lähtien. Kun on haluttu saada aikaan joku palvelu, jota ei ole olemassa tai jota on tarjottu heikoin ehdoin, palveluntarvitsijat ovat itse synnyttäneet palvelun tuottamista varten organisaation ja keränneet rahat sitä varten. Sen jälkeen toiminnasta on saatu rahat osuuskunnan pyörittämiseen, Jussila sanoo.
Hybridirakenteilla pörssiin
Jäsenmaksuista kertyvän peruspääoman lisäksi osuuskunnat keräävät pääomaa pidättämällä toiminnasta syntyvää ylijäämää osuuskuntaan, jolloin sitä voidaan käyttää esimerkiksi investointeihin. Jos osuuskunta tarvitsee vieläkin suurempia pääomia, sen täytyy mennä jäsenten kukkarolle.
– Suuret osuustoiminnalliset yhteisöt ovat pystyneet toteuttamaan aika isojakin operaatioita. Kun OP veti Pohjolan pois pörssistä, merkittävä osa pääomasta tuli osuuspankkien jäseniltä, jotka laittoivat siihen noin puolitoista miljardia euroa. Se on oikeastaan joukkorahoitusinstrumentti, Jussila sanoo.
Hänen mukaansa osuustoimintaan on tullut historian saatossa osakeyhtiöiden kaltaisia toimintamalleja osittain siksi, ettei ole osattu rakentaa menestystä osuustoiminnan oman periaatteiston kautta.
– Esimerkiksi tuottajaosuuskuntien puolella pääomittamista on tehty tuotto-osuuksilla ja hybridirakenteilla, eli on perustettu osakeyhtiöitä tytäryhtiöiksi.
Maidontuottajaosuuskunnat omistavat Valion, mutta osuuskunnat voivat omistaa myös pörssinoteerattuja yhtiöitä. Osuuskuntataustaisia ovat Atria, HKScan ja Metsä Board.
– Lainsäädäntö mahdollistaa keinoja, joita ei ole hirveästi käytetty. Osuuskunnan on mahdollista jopa muuttaa osa itsestään sellaiseksi, jolla käydään julkista kauppaa, Jussila huomauttaa.
Tuotto-osuuksilla voi tienata
Osuuskuntiin liitytään harvoin sijoittajaintressin takia.
– Yleensä osuuskunnan jäsenet pääomittavat yritystä, joka tukee heidän oman elinkeinonsa harjoittamista, Jussila toteaa.
Tyypillisiä tapauksia ovat tuottajaosuuskunnat, joissa jäsenosuuksien ottamisvelvollisuus perustuu jäsenten oman elinkeinon volyymiin. Osuustoimintakeskus Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen sanoo etenkin isojen ja vakavaraisten tuottajaosuuskuntien olevan jäsenilleen myös hyviä sijoituskohteita. Molemmat Atrian omistajaosuuskunnat Lihakunta ja Itikka maksoivat vuonna 2017 osuuspääomalle 20 prosentin korkoa.
– Osuuskunnissa on sisällä isoja pääomia. Ne maksavat ylijäämää hyvänä osuuspääoman korkona, mutta se on sillä tavalla suljettua, että vain jäsenet voivat sijoittaa, Kontkanen sanoo.
Myös Osuuskunta Metsäliitossa tuottajaosuuksien määrä on sidottu tuotantoon. Jäsenyyden edellytyksenä olevan sääntömääräisen osuuden suuruus määräytyy omistetun metsäpinta-alan ja sen sijainnin mukaan. Sen jälkeen jäsen voi kasvattaa omistustaan lisäosuuksilla.
– Metsäliitto on ollut jäsenilleen tuottoisa sijoituskohde etenkin, jos on sijoittanut puunmyyntituottoja lisäosuuksiin. Siellä on eri tyyppisiä tuotto-osuuksia, tietyin ehdoin jopa sellaisia, joista jäsen maksaa 85 prosenttia merkintähinnasta ja osuuskunta maksaa 15 prosenttia, Konkanen kertoo.
Suuri yleisö pääsee sijoittamaan tuotto-osuuksiin esimerkiksi osuuspankin jäseninä. S-ryhmällä tuotto-osuuksia ei ole. OP-Ryhmän aiempi pääekonomisti, eläkkeellä oleva Matti Huomo selventää tuotto-osuuksien olevan luonteeltaan vastuudebentuureja.
– Ne ovat perusluonteeltaan samanlaista osuuspääomaa kuin jäsenyyspääoma. Vuosikokous päättää, paljonko maksetaan korkoa lisäosuuksille, jotka ovat tukemassa vakavaraisuutta, Huomo sanoo.
Tuotto-osuuksissa sijoittajan riski riippuu debentuurin määrittelystä, eli menevätkö rahat konkurssitapauksessa omaan pääomaan vai tavallisiin velkoihin. Tuotto-osuudet eivät tuo lisää vaikutusvaltaa yrityksessä, joten niihin liittyy vain sijoittajaintressi.
– Tuoton vuoksi niihin lähdetään, ja aika isojakin sijoituksia on mahdollista tehdä. Joku 3,5 prosentin tuotto käytännössä riskittömästä sijoituksesta on aika hyvä korvaus, Huomo toteaa.
Hän sanoo osuuspankkien intressinä olevan parantaa tuotto-osuuksilla vakavaraisuuttaan. Taseestaan elävä rahalaitos ei voi kuitenkaan ottaa jäseniltään kovin suuria summia korkealla korolla.
– Korkokate olisi tolkuttomasti miinuksella.
Sijoittajaosuuskunnilla menee hyvin
Osuustoiminnan vuosikirjassa listataan kolme sijoitusosuuskuntaa. Suurin on Osuuskunta Tradeka, joka käyttää tuloksensa ”jäsenten ja yhteiskunnan hyväksi”. Tradekalla on 230 000 jäsentä. OT Osuustoiminta -lehti arvioi osuuskunnan markkina-arvoksi 450 miljoonaa euroa, vaikka jäsenosuuksille ei ole noteerausta.
Kaksi muuta ovat vanhoja puhelinosuuskuntia. Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunta on entinen PPO eli Pohjois-Pohjanmaan puhelinosuuskunta. Se toimii finanssisijoittajana mutta myös paikallisen elinkeinotoiminnan edistäjänä sijoittamalla toimialueensa yrityksiin.
Arvon osuuksilla käydään kauppaa. Vuoden 2017 aikana tehtyjen kauppojen keskihinta oli 761,42 euroa ja osuuskorkoa maksettiin 73 euroa, joten tuotto oli yli yhdeksän prosenttia.
Myös Osuuskunta KPY:n eli entisen Kuopion puhelinosuuskunnan osuudella on päivän hinta. Osuuksilla voi käydä kauppaa Privanetissä. Vuoden 2017 nettotuloksestaan konserni jakoi melkein puolet osuuskorkona, mikä tarkoitti 6,2 prosentin tuottoa.
Monet vanhat puhelinosuuskunnat harjoittavat vielä perinteistäkin liiketoimintaa, nykyisin laajakaistoilla. Sellaisia on Laitilassa, Loviisassa ja Mikkelissä.
Palkitseminen perustuu palvelujen käyttöön
Kaikki osuuskunnat eivät ole yli satavuotiaita, vaan niitä on perustettu tälläkin vuosikymmenellä pitkälti toistatuhatta. Osuuskunnat eivät myöskään ole suomalainen ilmiö, vaan ne ovat levinneet kaikissa markkinatalousmaissa lähes kaikille toimialoille.
Professori Jussilan mukaan mikään ei estä perustamasta esimerkiksi sijoittajaosuuskuntia lisääkin, mutta hän epäilee osuuskuntamuodon tarkoituksenmukaisuutta.
– Osuuskunnilla pitää olla kannustimet jäsenistön yhteistoimintaan. Palkitseminen ja kannusteet jäsenille määräytyvät sen mukaan, mikä heidän myötävaikutuksensa onnistumiseen on ollut. Osakeyhtiössä määräytymisperuste on omistuksen eli osakkeiden määrä, Jussila sanoo.
Osuuskuntia omistavat kotitaloudet saavat lisäarvoa siitä, että heitä on mahdollisimman paljon. Se synnyttää markkinoille tehokkuutta sekä kilpailu- ja neuvotteluvoimaa.
– Siksi osuuskuntien bonusjärjestelmät perustuvat asioinnin paljouteen. Mitä enemmän kotitalous hoitaa asioitaan osuuskaupan tai -pankin kautta, sitä enemmän se tuo mittakaavaetuja koko systeemille, Jussila sanoo.
Hänen mielestään samanlaisia elementtejä näkyy valitettavan vähän tuottajapuolella.
– Yksi keino maatalouden ahdinkoon olisi, että osuuskunnat alkaisivat aktiivisesti rakentaa kannustimia, joiden perusteella maatilat saisivat sitä enemmän hyötyä osuuskunnan kautta, mitä enemmän kehittäisivät omaa toimintaansa. Osuustoimintamallin mukaista olisi, että kannustimet ovat tilatasolla.
Osuuskuntien bonusjärjestelmät perustuvat asioinnin paljouteen. Mitä enemmän kotitalous hoitaa asioitaan osuuskaupan tai -pankin kautta, sitä enemmän se tuo mittakaavaetuja koko systeemille.
Artikkeli on alun perin julkaistu Viisas Raha 5/2019 -lehdessä.
