Kaksi viikkoa sitten ilmestyneessä blogissani kirjoitin näkeväni merkkejä osakemarkkinoiden pohjaamisesta perustuen negatiiviseen sijoittajasentimenttiin. Viime päivien aikana nähty kurssiliike alkaa tukemaan tätä teesiä nyt myös teknisen analyysin näkökulmasta.
Teknisessä analyysissä isompi aikaikkuna (eng. timeframe) on aina hallitsevampi ja siksi kynttilägraafeja tarkastellessa kannattaa aina aloittaa isosta kuvasta, toisin sanoen pisimmästä aikaikkunasta.
Jos katsotaan S&P 500 -indeksin kuukausigraafia, se on edelleen tässä aikaikkunassa kauniissa nousutrendissä, mistä kertoo kaikkien liukuvien keskiarvojen yläpuolella treidaavat kynttilät. Lisäksi kaikki liukuvat keskiarvot osoittavat ylöspäin.
Viimeisiä kahta kynttilää tarkastellessa voidaan nähdä, että niihin on muodostumassa pitkä häntä alapuolelle, mitä itse kutsun ostopainekynttiläksi (ostajat painavat aggressiivisesti hintaa ylöspäin ja ovat vahvempia kuin myyjät). Tällainen tilanne johtaa yleensä nouseviin kursseihin.
On kuitenkin hyvä huomata, että kuukausikynttilä sulkeutuu (ja uusi kynttilä avautuu) vasta kahden viikon kuluttua maalis-huhtikuun vaihteessa, joten nyt piirtymässä olevan maaliskuun kynttilän analysointi on spekulatiivisempaa.
Hypätään tällä kertaa viikkograafien yli suoraan päivägraafeille. Tässä aikaikkunassa alkuvuoden aikana nähty kurssilasku on muokannut teknistä kuvaa heikommaksi, mutta muutokset tässä aikaikkunassa ovat paljon nopeampia ja muutama vahva päivä osakemarkkinoilla voi nostaa hinnan takaisin kaikkien liukuvien keskiarvojen yläpuolelle.
S&P 500 pohjasi sinä päivänä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan (ks. keltainen nuoli). Kyseinen päiväkynttilä on edellä mainitun tyyppinen ostopaineesta kertova kynttilä (pitkä häntä alapuolella), joka yleensä johtaa nouseviin hintoihin. Tämän ostosignaalin peruuttaisi vain hinnan laskeminen 4100 pisteen alapuolelle.
Treidaaja voi siten ostaa indeksiä (tai esim. jenkkiosakkeita) ja käyttää tuota pistelukua stop loss -tasona, joka kertoo näkemyksen olleen väärä.
Otetaan viimeisenä tarkasteluun vielä lyhyempi päivänsisäinen aikaikkuna, tässä esimerkissä 1 tunnin kynttilät. Kuvassa näkyy kurssidataa 9. helmikuuta lähtien tähän päivään. Kurssiliike on ollut selvästi laskeva, mistä kertoo 200 liukuva keskiarvo (paksumpi punainen viiva), joka on ollut laskeva jo yli kuukauden ajan.
Tänään tähän on tulossa muutos ja ks. liukuva on kääntymässä nousutrendiin. Tämän jälkeen kaikki liukuvat keskiarvot osoittavat ylös ja hinta treidaa kaikkien näiden keskiarvojen yläpuolella. Tätä kutsutaan nousutrendiksi. Vielä kun alamme näkemään lisää nousevia pohjia ja nousevia huippuja, uusi nousutrendi alkaa kirkastumaan graafeilla.
Teknisen analyysin lopputulos
Näistä graafeista voidaan vetää johtopäätös, että meillä edelleen käynnissä selvä nousutrendi (kuukausigraafi) ja huolimatta päivägraafeilla käynnissä olevasta korjausliikkeestä, myös pienemmät aikaikkunat tukevat näkemystä siitä, että seuraavien viikkojen aikana kurssit todennäköisemmin nousevat kuin laskevat.
On kuitenkin hyvä huomata, että tekninen analyysi ei ole absoluuttista tiedettä eikä se anna varmoja vastauksia tulevista kurssiliikkeistä. Se ennemminkin vastaa kysymykseen kumpi on todennäköisempää – nousu vai lasku. Yhdistelemällä teknistä analyysiä muihin havaintoihin (mm. sijoittajasentimentti) voi entisestään parantaa analyysin todennäköisyyksiä.
Itse olen edellä mainituista syistä ollut ostolaidalla ja salkustani löytyy kirjoitushetkellä pääasiassa amerikkalaisia osakkeita, mm. Zoom ($ZM), Cloudflare ($NET), Tesla ($TSLA) ja Meta Platforms ($FB).
Tärkeää tietoa riskeistä: Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin.
Jukka Lepikkö
Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders’ Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.