Yhteiskunnassa lienee nykyään kohtuullisen laaja yhteisymmärrys siitä, että rahoitusmarkkinat ovat tärkeä osa talouden toimintaa. Markkinoiden tehtävähän on pohjimmiltaan yhdistää ihmisiä.
Rahoitusmarkkinat siis mahdollistavat resurssien (rahan) siirron niiltä, joilla on ylijäämää, niille, joilla on rahalle järkeviä investointikohteita. Siis esimerkiksi kotitalouksilta vaikkapa asuntoon investoiville toisille kotitalouksille tai tuotekehitykseen investoiville yrityksille.
Hienosti sanottuna raha siis allokoituu tehokkaiden markkinoiden ansiosta yhteiskunnallisesti tuottavimpiin kohteisiin. Tämä tapahtuu oman edun tavoittelun kautta, kuten Adam Smith selitti: ”Emme odota, että saamme päivällistä teurastajan, leipurin tai oluenpanijan hyväntahtoisuuden ansiosta vaan siksi, että he ajattelevat omaa etuaan.”
Prosessi ei tietenkään ole virheetön, mutta vaihtoehto, jonkinlainen viisasten päättäjien toimikunta tai politbyroo, joka ajattelee yhteistä hyvää, on osoittautunut käytännössä oleellisesti huonommaksi vaihtoehdoksi.
Pörssi on oleellinen osa rahoitusmarkkinoita. Osakepörssin tehtävä on tarjota jäsentynyt ja valvottu kauppapaikka, jossa sijoittajat voivat turvallisesti käydä kauppaa yhtiöillä ja niiden osilla (osakkeilla).
Voin siis halutessani tulla vaikka Nokian omistajaksi, vaikka minulla ei olisi varaa ostaa koko yhtiötä.
Hankkiessani tuon siivun markkinoilta, osallistun huutokauppaan, jossa päätetään Nokian markkina-arvosta. Nokialle tuo tieto on tärkeä, koska se tarvitsee tiedon määrittäessään pääomansa tuottovaatimuksen, jota se puolestaan tarvitsee harkitessaan investointejaan. Tuo on siis oleellinen tieto, vaikka investointia ei edes rahoitettaisi osakeannilla.
Nokian ja yhteiskunnan kannalta on siis tärkeää, että tuo arvio on mahdollisimman oikea. Myös minun kannaltani on tärkeää tietää, että arvio heijastaa kaikkea saatavilla olevaa informaatiota, enkä tule enemmän informaatiota ja osaamista omaavien huijaamaksi.
On tärkeää, etten tule enemmän informaatiota omaavien huijaamaksi.
Minulle on tärkeää myös, että jos joskus haluan luopua omistuksestani, se onnistuu ilman turhia viivästyksiä ja ilman suuria kustannuksia. Vähän vaihdetuilla yrityksillä suuri osa kustannuksista muodostuu osto- ja myyntihintojen erotuksesta eli spreadistä.
On siis tärkeää, että kauppaa syntyy mahdollisimman paljon, jotta tuo markkinahinta on oikea ja kaupankäyntikustannukset säilyvät kohtuullisina. Jos tiedän jo etukäteen, että joudun ostaessani maksamaan osakkeesta kuusi euroa ja myydessä saan viisi euroa, niin kiitos ei.
Jos yrityksellä on esimerkiksi kymmenen tuhatta omistajaa ja jokainen käy kauppaa kerran kymmenessä vuodessa, niin kauppoja syntyy neljä päivässä. Noista valtaosa on pieniä eriä, joiden omistajien ei kannata käyttää paljoa resursseja yrityksen analysointiin, joten hinta voi olla hyvinkin vääristynyt.
Tässä tulevat treidaajat mukaan kuvioon. Lyhyt kauppa muodostaa valtaosan pörssin kaupankäynnistä, joten treidaajat ovat omalta osaltaan varmistamassa sekä hinnanmuodostuksen tehokkuutta että tarjoamassa vastapuolta kohtuullisin kustannuksin muille sijoittajille.
Tuon rautalangasta väännetyn logiikan pitäisi olla aika yksinkertainen. Mutta ei kannata huolestua, jos se ei täysin avaudu – eivät sitä näköjään ymmärrä kaikki ekonomistitkaan.
Timo Rothovius
Kirjoittaja on laskentatoimen ja rahoituksen professori Vaasan yliopistossa. Hän toimi Suomen Osakesäästäjien hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2008 kesäkuuhun 2022 saakka.
