Kotimaisen julkisen keskustelun valossa Suomessa on kunniallista olla yrittäjä, mutta omistajana esiintyminen on ikävä kyllä kyseenalaisempaa.
Yritystoiminta saa toriparlamentin hyväksynnän siihen asti, kun yrittäjä-omistaja itse painaa yrityksessään pitkää päivää ja ansaitsee veropäivänä julkaistujen tietojen valossa korkeintaan kohtuullisesti. Mikäli yritys kuitenkin pääsee vauhdikkaalle kasvu-uralle ja yrittäjä itse siirtyy päivittäisestä operatiivisesta ja hikisestä työnteosta omistajan rooliin – siis elämään arvonnousun ja osinkotulojen varassa – on omistajaihmisen yleinen hyväksyntä koetuksella.
Onneksi asenneilmapiiri omistajuutta kohtaan on muuttunut viime vuosina paljon parempaan suuntaan, vaikka työsarkaa on yhä. Sijoittaminen on demokratisoitunut merkittävästi ja uusi sijoittajasukupolvi on ottanut paikkansa markkinoilla. Yhä useampi myös tunnustautuu julkisuudessa nimenomaan omistajaksi: yksityisen yritystoiminnan riskin kantajaksi ja toisaalta samalla hyvinvointiyhteiskunnan pitkän aikavälin rahoituksen mahdollistajaksi. Kokemuksia omistajuudesta ja sijoittamisesta jaetaan kasvavassa määrin sosiaalisessa mediassa, mikä puolestaan madaltaa kynnystä uudelle omistajuudelle.
Keskustelu kotimaisen yksityisomistajuuden merkityksestä on siis suotuisalla trendillä ja omistamiseen on oikealla tavalla liitetty myös muitakin kuin puhtaasti taloudellisia ulottuvuuksia. Vaikka omistaja lähtökohdan mukaan tavoittelee pääomalleen tuottoa, on moni löytänyt omistajuudelleen merkitystä sitäkin kautta, että omistamisen kohteena oleva yritys pyrkii ratkaisemaan jotakin globaalia ongelmaa.
Omistajuus syntyy esikuvien kautta
Kansankapitalismin viimeaikaisen vahvistumisen voi havaita osakesäästötilien saavuttamasta valtavasta suosiosta. Yksistään Nordnetissä rikotaan toukokuun 2021 aikana 150 000 osakesäästötilin rajapyykki. Kotitaloudet ovat viimeistään nyt osoittaneet, että veropoliittinen kannustin toimii keppiä paremmin.
Arvopaperimarkkinoiden palveluntarjoajilla on tärkeä tehtävä suuren yleisön valistamisessa sijoittamisen maailmaan – riskeistä ja realistisista tuotto-odotuksista kertominen mukaan lukien. Kuitenkin nimenomaan yksityishenkilöiden jakamat kokemukset sijoittamisesta ovat tämän hetken kantavin voima uusien kotitalouksien innostumiselle arvopaperimarkkinoista. Esikuvia halutaan seurata.
Maan poliittisilta päättäjiltä kotimaisen omistajuuden kasvun jatkuminen edellyttää ennustettavaa linjaa, ei vain arvopaperimarkkinoiden sääntelyn osalta vaan myös verotukselliset seikat mukaan lukien.
Kannustinten on kaikkiaan oltava tasapainossa, jotta yritystoiminnan riskin kantaminen houkuttelee.
Lisäksi poliitikoilta voisi olettaa esikuvallisuutta henkilökohtaisen omistajuutensa muodossa. Tästä näkökulmasta omistajuuteen edelleen valitettavalla tavalla liitettävän poliittisen asenneilmapiirin voi aistia maan nykyisen hallituksen julkisista sidonnaisuusilmoituksista. Pääministeriltä ei löydy lainkaan yritysomistuksia. Erityisesti pörssiomistusten puute on hallituksessa laaja: harvempi kuin joka kolmas ministeri omistaa pörssiyritysten osakkeita. Laajamittaisen yritysomistusten sijaan ministereillä on yhteensä viitisen miljoonaa euroa asunto- ja kiinteistövelkaa. Keskivertoministerillä on siis tuhdit tulot, mutta mittavat velat ja melko vähäiset omistukset. Yhtälö on esikuvaksi kummallinen. Jos suorien osakeomistusten aiheuttamat sidonnaisuudet pelottavat päättäjiä, saattaisi salkussa olla selvästi nykytilannetta enemmän esimerkiksi indeksiosuusrahastoja, joko listattuja tai listaamattomia.
Kohti omistajayhteiskuntaa
Tänä keväänä Juha Sipilän (kesk) johtama työryhmä julkaisi raportin, jossa visioidaan suomalaista omistajayhteiskuntaa vuonna 2030. Raportin kantavan ajatuksen vapaasti tulkiten ja tiivistäen kyse on pohjimmiltaan yritysten pysymisestä sinivalkoisessa omistuksessa. Tavoitteen toteutumisella olisi merkittävää yhteiskunnallista arvoa, koska menestyvät yritykset luovat työtä ja tuloja, joita hyvinvointivaltio voi verottaa. Yksityishenkilön kannalta säästöt voisivat alkaa tuottaa paremmin.
Erityisellä tarmokkuudella Sipilän työryhmä peräänkuuluttaa parempaa talousosaamista. Samanlaista peräänkuulutusta on havaittu eri kyselyissä sekä opettajien että oppilaiden toimesta. Opettajien talousosaaminen -tutkimuksen (2019) mukaan vain vajaa kolmannes opettajista kokee koulun nykyisin antavan riittävän talousosaamisen. Nuorten talousosaaminen -tutkimuksen (2018) johtopäätös on samansuuntainen: vain viidennes nuorista kokee saavansa riittävän talousosaamisen koulusta.
Talousopetuksen lisääminen voisi muuttaa nykytilaa, jossa taloudellinen vauraus kulkee suvun sisällä sukupolvelta toiselle. Nykymallissa taloudellinen vauraus siis jakautuu hyvinvointivaltion varsin massiivisista tulonsiirroista huolimatta. Korkoa korolle -laskelmat ovat osalle kansasta tuttuja sijoittamisesta, toiselle osalle pikavippifirmojen kirjeistä. Näin ei asian pitäisi olla.
Kaikista suomalaisista omistajia
On realistista ajatella, että omistamista ja sijoittamista voi opetella vain tilanteessa, jossa yksilöllä on säästöjä sijoitettavaksi. Monessa kodissa tämä ajatuskin tuntuu kaukaiselta, ja siihen on ymmärrettävät syyt. Juuri tämän tilanteen parantamiseksi valtio voisi osoittaa tukensa omistajuuden synnyttämiseksi.
On ilmeistä, ettei osakesalkun hoitamista voi määräänsä enempää harjoitella mielikuvien tasolla. Sipilän työryhmä ehdottaakin selvittämään mallia, jossa Suomen valtio lahjoittaisi vastasyntyneelle rahallisen alkupääoman omistajuuden polulle. Kantavana ajatuksena omistamisesta tulisi siten mahdollista kaikille.
Omistajuus ei kuitenkaan ole hedelmällisimmillään ilman talousosaamista kehittämistä. Omistajuuteen kuuluu tilisiirtojen lisäksi myös asennetta ja osaamista, paljolti myös pitkäjänteisyyttä. Talousopetuksen lisääminen yhdistettynä yhteiskunnan tukemaan alkupääoman saatavuuteen voisikin tuottaa kertakaikkiaan erinomaisia tuloksia – ei ainoastaan yksilölle vaan ennen kaikkea koko yhteiskunnalle.
Alijäämäisen Suomen valtion tuki omistajuuden polulle ohjaamiseksi olisi parhaimmillaan juuri sellaista elvytystä, joka kasvattaisi valtion tulevaisuudessa keräämiä potentiaalisia verotuloja. Alkupääoman käytännön rahoittamiseksi valtio voisi harkita uuden velkarahan ohella myös vaihtoehtona jakaa jo eri sijoitusinstanssiensa omistamia pörssiosakkeita uusille kansalaisille – tuleville veronmaksajille.
Jukka Oksaharju
Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.
