Sijoitustiedon parempi saavutettavuus on ruokkinut sijoituskäyttäytymistä ja päinvastoin. Sivutuotteena myös sisällöntuottajat ovat vakiinnuttaneet asemansa.
Marras-joulukuun vaihteessa legendaarinen Mimmit sijoittaa -podcast ilmoitti laittavansa pillit pussiin. Somemaailmassa meritoituneista puhutaan osin hieman ivalliseen sävyyn nimenomaan vaikuttaja-tittelin takia, mutta väittäisin juuri kyseisen median avanneen Suomessa Pietarin portit hyvin erilaiselle talousmediakentälle. Nykyään on ihan tavanomaista, että varainhoidon palveluntarjoajat kosiskelevat potentiaalisia asiakkaitaan tutun sijoitusvaikuttajan kautta. Niin ikään asuntoflippauksen kaltaiset marginaaliharrastukset ovat löytäneet yleisönsä.
Sijoitussisältöjen taitava brändäys onkin saattanut olla tekijä, joka on saanut liikkeelle sellaisia ihmisiä, jotka eivät vietä aikaansa nenä Kauppalehdessä, sekä erityisesti nuoria. Yhtäältä ilmiö on minusta demokratisoinut sijoittamista ja siten ravistellut suomalaisten rahasuhdetta – kuuseen kurkottamista ei enää paheksuta, ja hyvä niin. On varmasti osin myös sijoitusvaikuttajien ansiota, että osakesäästötili löi itsensä niin vahvasti läpi. Hieman alle neljässä vuodessa Suomeen on ilmestynyt jo lähes 350 000 aktiivista osakesäästötiliä, eli tieto uudistuksesta ei kiirinyt ainoastaan Helsingin Pörssiklubin jäsenten korviin.
Toisekseen sijoitusvaikuttajilla on julkisessa keskustelussa sijoittamisen yhteiskunnallisen luonteen takia valtaa myös selkeinä agendanasettajina. Kun hallituksen kaavailemat vauvojen osakesäästötili ja osakesäästötilin talletusrajan nosto kohosivat kansakunnan puheenaiheiksi, talousmedian ja etujärjestöjen kakofoniasta selkeimmin äänensä kuuluviin saivatkin Merja Mähkä ja Nata Salmela. Lisäksi sijoitusvaikuttajien tie voi hyvin käydä iltapäivälehtien klikkiotsikoista kohti kampaviinerikabinetteja – istuuhan esimerkiksi Rahapodin Martin Paasi jo nyt kokoomuksen varakansanedustajana Uudeltamaalta.
Sijoitustiedon parempi saavutettavuus on siis ruokkinut sijoituskäyttäytymistä ja päinvastoin, minkä sivutuotteena myös sisällöntuottajat ovat vakiinnuttaneet asemansa. Minua sijoitussisältöjen suosiossa kiehtoo erityisesti se, miten asiantuntijatieto (tai siltä kuulostava) on saatu paikoitellen niin meillä kuin mertenkin takana suodatettua kevyemmän oloiseksi lifestyle-sisällöksi. Olemme kontekstin myötä antaneet myös melkoisesti valtaa niille, joiden ajattelemme pitävän hallussaan unelmiemme elämän avaimia. Jos algoritmia päätyy seuraamaan syvään päähän asti, hyväntahtoinen korkosijoittamisen ihmettely voi nopeasti vaihtua varhaisella eläköitymisellä mässäileviin rahameditaatiokursseihin. Samalla sisällön sävy muuttuu paatoksellisemmaksi − täyden potentiaalinsa saavuttamiseksi ihmisen on huolehdittava itsestään kontrolloimalla mieltään, ihmissuhteitaan ja nyt myös raha-asioitaan.
On tosin mielenkiintoista seurata, tyrehtyykö suomalaisten sijoitusinto taantuman myötä pidemmäksikin ajaksi. Vaikka mahdolliset liikavarat tekevät tällä hetkellä luultavasti tehokkaammin töitä ylimääräisinä lainanlyhennyksinä, uskon sijoittamisen juurtuneen osaksi hyvin monen suomalaisnuoren some-elämää ja siten myös arkirutiineja. Määritelmällisesti ”hyvin moni” ei kuitenkaan käsitä koko ikäluokkaa, ja esimerkiksi vaikeasti velkaantuneiden nuorten määrä onkin moninkertaistunut vuodesta 2019.
Haavoittuvassa asemassa olevien nuorten puutteellinen talouskasvatus ja toimeentulo-ongelmat saattavat pahimmillaan synnyttää Suomeen kokonaisen menetetyn sukupolven. Kansankapitalismin ”pienten aloitussummien” hurmoksessa toisten katajaan kapsahtamiselta on tosin helppo ummistaa silmänsä.
Mari Hannola-Antikainen
Kirjoittaja on nuorten talousosaamiseen erikoistunut asiantuntija Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaatiossa.
