Kirjoittanen muutaman blogin päätöksenteosta, sillä päätöksenteko on mielestäni treidaajan varsinainen urheilulaji. Tämä blogin tavoite on esitellä pari keskeistä päätöksentekotyyliä ja ohjata hoksaamaan päätöksentekohetkiä ympärilläsi.
Varsinkin sijoituspuolella ammattilaiset pyrkii sitomaan päätöksensä johonkin omaan tai organisaationsa protokollaan tunteiden vaikutuksen vähentämiseksi ja johdonmukaisuuden lisäämiseksi.
Kääntöpuolena tuollaiselle päätöksenteolle on hitaus. Päivänsisäisessä kaupankäynnissä ei ole aikaa täyttää Exceliä ja pohtia pullakahvien äärellä ihan kaikkia näkökulmia. Tilanne on 10 minuutin päästä niin erilainen, että monet aiemmat perusteet on jo irrelevantteja.
Klassisesti päätöksentekemistä jaetaan kahteen ryhmään: reaktiivisen nopeaan sekä harkittun hitaaseen. Psykologi ja talouden Nobelisti Daniel Kahnemanin bestsellerissä Thinking Fast and Slowjaetaan tietääkseni kaikkea ajattelua melko samalla periaatteella kahtia, mutta uskoisin idean olevan jo antiikin ajoilta. Käytän omia termejä, esimerkkejä ja vertauskuvia.
Ollaan autokaupoilla. Tietty ryhmä hankkii ensimmäisen vastaan tulevan ”riittävän hyvän” auton, koska se täytti omat kriteerit ja hinta oli ”kohtuullinen”. Tämä ”Good enough” on vikkelä tapa tehdä ihan kelpo päätöksiä. Toimii hienosti vaikkapa marketissa, koska vaihtoehtoja on liikaa ja kaikki lopulta aika samaa tavaraa – Atria vai HK, Lotusta vai Serlaa?
Saman logiikan voisi ottaa lastinkäsittelijä Cargotecin tai Konecranesin suhteen. Kumpi tahansa ottaisi konepajan paikan hajautetussa osakesalkussa. Paljon tärkeämpi päätöshän on päästätkö niitä salkkuusi ylipäätään. Eli oikea-aikainen päätös lisätä toista vahvistuvaan sykliin voi olla tärkeämpi kuin jäädä mähkimään niiden välillä.
”Good enough” -päätöksentekotavan heikkoutena on kuitenkin alttius A) tunteille tai B) ajanhetkelle. Lähikaupassa käydessä altistun aina molemmille: nälälle ja kiireelle. Sijoitusmaailmassa tunnepuolen uhkiin kuuluu tietysti pelko ja ahneus. Ajanhetki voi myös olla vaarallinen; tuoreimmat uutiset painavat äkkiä vaakakupissasi aivan liikaa. Toissaviikon uutinen saattoi olla paljon tärkeämpi.
Toinen ryhmä on ”optimoijat”. Heillä taipumus käydä kaikki vaihtoehdot läpi ja löytää lopulta ”paras” vaihtoehto. Autokaupoilla he etsivät kriteeriensä perusteella juuri sen kaikkein parhaan mallin vertailemalla tarkkaan ja näkemällä paljon vaivaa. Itse olen tähän taipuvainen varsinkin elektroniikan suhteen.
Tämä on hidas ja aika perfektionistinen tapa, mutta toimii parhaimmillaan isoissa päätöksissä. Suomen NATO-päätöstä väännetään varmaan juuri tällä metodilla.
Perusteellisen tutkimisen ongelma on osittain se, että ihmisellä on halu saada työlleen vähän vaivanpalkkaa. Kun on jotakin yhtiötä oikein tutkinut niin siihen tekee mieli sijoittaa sitten vähän enemmän. Sitten kun onkin väärässä, ei kykene hyppäämään kyydistä nähdyn vaivan takia ja tuleekin iso turska salkkuun. Jos taas homma sujuu, isosta positiosta tulee pelottavan iso ja siitä luopuu ihan liian ajoissa.
Position iso koko aiheuttaa jo sinällään samaa sitoutumista.
Testaa: Mieti keskimääräinen kertasijoituksesi koko. Pakota itsesi tekemään ensikerralla vain 1/3 kokoinen sijoitus. Mikäli sijoitus menee metsään niin et uskokaan kuinka paljon helpompi se pikkuturska on potkaista salkusta. Myös toisin päin: pikkupositiolla malttaa ratsastaa voittavan hevosen kyydissä paljon pidemmälle auringonlaskuun!Päätöksentekijät: Voit helposti tunnistaa itsessäsi ja tutuissa ihmisissä jompaa kumpaa taipumusta päätöksentekijänä. Erilaisuus päätöksenteon nopeudessa aiheuttaa usein riitaa. Ihmiset myös tuppaavat hakeutumaan taipumuksensa mukaisiin tehtäviin.
Sijoituspiireissä mahdollisimman tarkkaa kuvaa rakentavat päätöksentekijät hakeutuvat ekonomisteiksi, analyytikoiksi ja salkunhoitajiksi. He ovat usein erittäin tietoviisasta ja harkitsevaista porukkaa, koska heillä on sisäinen tarve kerätä asioista suunnilleen kaikki mahdollinen tieto, ennen kuin he kykenevät muodostamaan kantansa. Heitä löytää päiväsaikaan suurien rahoitusalan instituutioiden tiloista.
Vaistonvaraisemmat ”good enough” -päätöksentekijät voivat vaikuttaa vähemmän teoreettisilta. Toisaalta he ovat paremmin läsnä joka hetki. Sijoittajina heille voi olla vaikeaa omistaa pitkäjänteisesti.
Treidaajina he saattavat silti olla oikein menestyksekkäitä, sillä he ovat usein myös nopeaälyisiä ja joustavia. Koska he eivät alun perinkään tarvinneet kymmeniä perusteluja suuntaan tai toiseen, niin heidän on myös paljon helpompi vaihtaa mielipidettään.
Pelikirjastani:mitä enemmän analyysiisi näet vaivaa sitä tiukemmin siihen myös hirttäydyt.
Treidaajan suusta voi kuulua joskus myös alkuperäinen Paul Saffon sanonta: ”Strong opinions, weakly held”. Myös monet johtajat ja yrittäjät hyötyvät paljon tuosta ajatuskehikosta, sillä heilläkin on edessään tärkeitä päätöksiä aika vajavaisilla tiedoilla. Vaikkei mielestään isoja päätöksiä tekisikään, elämässä pääsee vähemmillä mokauksilla ja riidoilla jos ei sido koko identiteettiään päätöksiinsä tai mielipiteisiinsä. Lisälukemista aiheesta täällä.
Mutta entä pörssissä? Tapaan sanoa, että päätökset ovat kuitenkin usein (jonkinlaisen) auton arvoisia. Hieman tekisi siis mieli harkita. Toisaalta case ja kurssi on jo voinut muuttua jos kerää tietoa ja puntaroi liian pitkään. Vastuukaan ei ole mikään ihmeen yhteisvastuu, vaan ryssiminen näkyy heti omassa palkkiossa.
Monet treidaajat välttelevät välillä julkisuutta, kun suoriutumispaineet on jo muutenkin kovat. Joka tapauksessa treidaajan täytyy miettiä päätöksentekovauhtiinsa sopivaa aikaikkunaa, työpäivän pituutta, lepoa ja sen sellaista. Ihan kuten urheilija valitsee aluksi lajinsa ja sopivan matkansa vahvuuksiensa ja kuntonsa mukaan sekä huolehtii palautumisesta.
Kristian Kannus
Kirjoittaja on swingtreidaaja ja salkunhoitaja Weketor consultingiolla. Kirjoittajan ajankohtaista sisältöä voi lukea Twitteristä @Weketor.