Jos tavalliselta kaduntallaajalta kysyisi Suomen pisimmän akateemisen valtauksen ajankohtaa, harva tietäisi vastata 2023.
Kuluneiden viikkojen aikana on tosin ollut mahdotonta välttyä erilaisilta opiskelijamielenilmauksilta, joita on järjestetty kuin sieniä sateella eri puolilla Suomea. Taistelun tuoksinassa pääministeri Orpoa on kehotettu painumaan helvettiin siinä missä opiskelijoita on sätitty menemään töihin.
Sanalliset rinnastukset sikseen, mielenilmaukset saivat alkunsa hallituksen esityksestä leikata opiskelijoiden suosimaa asumistukea sekä tehdä indeksijäädytys opintorahaan. On mielestäni hieman makuasia, onko yksittäinen indeksijäädytys leikkaus, mutta kritiikkiä on niin ikään saanut osakseen yritys kompensoida tehtyjä heikennyksiä tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuus nostaa lisää opintolainaa osana opintotukea.
Timantit saattavat olla ikuisia mutta niin ovat erilaiset näkemykset opintolainan syvimmästä olemuksestakin. Muistan kuin eilisen, miten jo orientaatioviikolla opintolaina ja sen fiksu käyttö herättivät ihmetystä. Tuohon aikaan kauppakorkeakoulun käytävillä supistiin myös paljon myyttisestä ”ilmaisesta rahasta”, jota kannatti ottaa niin paljon kuin vain sai. Uusien uteliaiden opiskelijoiden huulilla oli erityisesti yksi kysymys: “Kannattaako opintolaina sijoittaa?”
Vähemmälle huomiolle on jäänyt mahdollinen opintojen jälkeinen taloudellinen eriarvoisuus.
Korkoympäristön osalta vettä on virrannut Vantaanjoessa paljon, mutta vastaus on edelleen kyllä. Lainakorkojen ja ihan tavallisten pörssisijoitusten arvonnousun välinen marginaali yhdistettynä mahdolliseen opintolainahyvitykseen on suhteellisen hyvä tae sille, että opintojen päätteeksi ollaan Kreikan tietä todennäköisemmin Kreetalla.
Vaikka opintolaina ei päätyisikään pesämunaksi, olen silti mieltänyt lainan omalla kohdallani melko reiluksi diiliksi. Opintolainan oikeudenmukaisuutta sivuavat näkemykset mukailevat toisaalta hyvin pitkälti sitä, miellämmekö koulutuksen sivistykselliseksi oikeudeksi vai yksilölliseksi investoinniksi. Tässä suhteessa opintotukijärjestelmä on ainakin valinnut puolensa, sillä opintotuen suhteellista lainaosuutta on kasvatettu merkittävästi viime vuosina.
Opiskelijoiden yhä lainapainoitteisempi sosiaaliturva huolettaakin minua enemmän yhteiskunnallisesti. Suomessa on perinteisesti oltu huolissaan siitä, kuinka vain maistereiden lapsista tulee maistereita. Vähemmälle huomiolle on jäänyt mahdollinen opintojen jälkeinen taloudellinen eriarvoisuus. Kolmisen viikkoa sitten huolensa asiasta ilmaisi Danske Bank – siis pankki eikä esimerkiksi yleensä opiskelijoiden asioita mediassa kommentoiva opiskelijajärjestö.
Ilman varakkaita vanhempia tai muita mesenaatteja ainoa keino välttää opintolainan nostaminen on työnteko.
Yksi osoitus Danske Bankin esille tuoman kysymyksen aiheellisuudesta on, etten ole itse joutunut uhraamaan ajatustakaan sille, etten valmistuttuani pystyisi lyhentämään opintolainaani. Kaikki eivät ole yhtä otollisessa asemassa, minkä takia korkeakouluopiskelijoiden luokittelu yksiselitteisesti yhteiskunnan hyväosaisiksi ei mielestäni vastaa todellisuutta. Kouluttautuminen pienipalkkaiselle alalle on toki yksilön valinta, mutta monella korkeakoulutusta edellyttävällä alalla on jo nykyisellään pulaa osaavasta työvoimasta. Opiskelusta lähes väistämättä seuraava velkataakka tuskin on omiaan lisäämään näiden alojen kiinnostusta. Vain aika näyttää, millaiset pitkäaikaisvaikutukset nuorten ikäluokkien opintoaikaisella velkaantumisella on heidän myöhempiin mahdollisuuksiinsa hankkia esimerkiksi omistusasunto, perheen perustamisesta puhumattakaan.
Ilman varakkaita vanhempia tai muita mesenaatteja ainoa keino välttää opintolainan nostaminen on työnteko. En tiedä, onko tämä niin sanottu unpopular opinion, mutta minusta opiskelijoiden työssäkäynti on valtavan positiivinen asia. Yhä harvemmalle koulutusalalle löytyy suoraa vastinetta työmarkkinoilta, jolloin opintojen aikana kerrytetyn työkokemuksen merkitys korostuu. Tällöin pitäisi vastaavasti ymmärtää, etteivät opintopisteet välttämättä kerry yhtä verkkaista vauhtia. Muuten
saatamme löytää itsemme yhteiskuntana tilanteesta, jossa soutajilta ovat loppuneet voimat ennen kuin velkalaiva on kääntynyt astettakaan.
