Suomalaiset ovat säästäväistä kansaa ja pääomat ovat säilöttynä niin omaan asuntoon kuin tilillekin. Kotitalouksilla on Suomessa talletuksia lähes 94 miljardin euron edestä. Pankkitili on kansalaisten turvasatama ja moderni sukanvarsi, mutta ovatko kansalaiset valmiita maksamaan tästä, jos negatiiviset korot siirtyvät myös talletustileihin?
Mikäli pankit alkaisivat periä negatiivista korkoa yksityishenkilöiden talletuksista, niin se tarkoittaisi, että asiakas maksaisi pankille sen sijaan, että pankki maksaisi asiakkaalle. Negatiivinen korko olisi kuitenkin eri kuin pankin perimä palvelumaksu, joka on jo asiakaskunnalle tuttu. Ylenkyselyn mukaan pankit kuitenkin suhtautuvat varauksella negatiivisten korkojen perimiseen yksityisasiakkailta, sillä se saattaisi johtaa esimerkiksi asiakkuuksien menettämiseen puhumattakaan kuluttajasuojan näkökulmasta.
Alhaiselle korkotilanteelle ei kuitenkaan odoteta helpotusta lähitulevaisuudessa ja keskuspankkien tavoite onkin saada kotitaloudet kuluttamaan järkevästi, sen sijaan, että he pitäisivät säästöjään käyttötilillä. Säästäjän tuotto jää tilituotteesta laihaksi, joten muiden vaihtoehtojen tarkastelu olisi järkevää! Esimerkiksi rahastosäästämisen keinot ja kustannukset ovat madaltuneet viime aikoina, joten sijoittaminenkin on yhä helpompaa.
Säästämistä tai sijoittamista ei kuitenkaan kannata lopettaa, vaikka puhe talouden ilmiöistä hämmentääkin.
Säästämiselle tai pitkäjänteiselle sijoittamiselle ei oikeastaan koskaan ole huonoa aikaa, sillä huonoin vaihtoehto on jättää aloittamatta. Tilisäästäjänkin kannattaa tutustua rahasto- tai osakesäästämiseen, sillä rahoille saatava tuotto tekee merkittävän eron pitkällä aikavälillä.
Esimerkiksi 50 euroa kuukaudessa tilille säästettynä summa kasvaisi 20 vuoden kuluttua noin 12 000 euroon. Kun taas jos säästöille saa seitsemän prosentin tuoton, niin 20 vuoden kuluttua potti olisi jo noin 26 000 euroa.
Sijoittajan tulee kuitenkin kestää tilisäästäjää enemmän riskiä ja arvonvaihtelua, ja tämän vuoksi asiaan perehtyminen ennakkoon on suositeltavaa. Talouden ilmiöt koskettavat sijoittajaa päivittäin, sillä raha ei ole irrallaan reaalimaailmasta. Kauppasodat, ilmastokriisit, sääntelynmuutokset ja yritysten toimintaympäristö vaikuttavat sijoitusten arvoon jatkuvasti. Tämä tarjoaa kiinnostavan ikkunan ympäröivään maailmaan, johon tutustumalla saa elämäänsä tuottojen lisäksi muutakin lisäarvoa!
Negatiiviset korot ovat taloudessa erikoisuus, mutta on suhteellisen epätodennäköistä, että ne yltäisivät kuluttajien talletustileille. Yritysasiakkaat sen sijaan saattavat jo maksaa negatiivista korkoa ja esimerkiksi Euroopan keskuspankki EKP perii pankeilta keskuspankkitalletuksista noin -0,4 prosentin korkoa.
Korko on ikivahva keksintö, jonka merkityksestä on keskusteltu niin kauan kuin sopimuksia on neuvoteltu – ainakin 5000 vuotta. Taloustieteilijät ovat kirjoittaneet opuksissaan, että miinuskorko on käytännössä, ellei teoriassakin, mahdoton. Nyt mahdottomasta on ilmeisesti tullut uusi rahapolitiikan normaali.
Yksityissijoittajan ei kuitenkaan kannata pohtia omia liikkeitään toistaiseksi liian vakavasti, sillä kenelläkään ei ole kristallipalloa, jolla tietäisi mitä tuleman pitää.
Jamilla Heiskanen
Kirjoittaja on Osakesäästäjien toimistopäällikkö ja Nuorten Osakesäästäjien aktiivi.