Tesla on yksi harvoista yhtiöistä, joka herättää niin voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Ehkä kyse on Elon Muskin värikkäästä tavasta toimia tai osakkeen hetkittäin hurjalta tuntuneesta arvostuksesta, mutta jokaisella tuntuu olevan jonkinlainen mielipide yhtiöstä.
Teslan osake on suomalaisten keskuudessa toiseksi omistetuin ulkomainen osake ja sen ympärillä käydään paljon keskustelua niin mediassa kuin keskustelupalstoillakin. Volatiilin luonteen omaava osake on myös treidaajien suosiossa, ja sillä käydään kauppaa enemmän kuin millään muulla osakkeella globaalisti.
Onko yhtiön arvostus niin korkea, kuin yleisesti ajatellaan?
Päivätreidaajalle osakkeen fundamenttien merkitys lähestyy nollaa, mutta pidemmissä swing-treideissä onnistumistodennäköisyyksiä parantaa, kun fundamentit ovat linjassa treidin suunnan kanssa. Siksi olenkin useasti todennut treidaajalle parhaan lähestymistavan olevan fundamenttianalyysin ja teknisen analyysin yhdistäminen.
Teslaa on pidetty perinteisemmissä sijoituspiireissä viimeisten vuosien aikana kalliina, jopa absurdisti arvostettuna meemiosakkeena. Yhtiön arvostuskertoimia kuvaava P/E-luku kävi korkeimmillaan yli 1000:ssa, viime viikolla ennen viimeisintä tulosjulkistusta P/E-luku oli edelleen yli 200.
Mutta taaksepäin katsovat arvostuskertoimet voivat saada järkevästikin arvostetun yhtiön näyttämään kalliilta, kun kasvutahti on eksponentiaalinen. Viimeisten viiden kvartaalin tulostahti on jo ehtinytkin kääntämään monen epäilijän pään.
Jos tarkastellaan tuloksentekokykyä viimeisimmän kvartaalin perusteella, Q1 annualisoitu osakekohtainen tulos on $12,88. Tällä P/E-kerroin tipahtaa jo alle seitsemänkymmenen, mikä alkaa vaikuttaa houkuttelevalta kertoimelta yhtiölle, joka ohjeistaa kasvattavansa myyntiään 50 % tahdilla vielä useita vuosia (tulos kasvaa tällöin vielä nopeammin). Omilla, mielestäni konservatiivisilla tulosennusteilla P/E-luku tippuu nopeasti seuraavien vuosien aikana, ks. taulukko alla.
Tässä käsitelty tulos syntyy pelkästään autoliiketoiminnasta, esimerkiksi vuonna 2024 noin 2,4-2,5 miljoonan auton myynnistä. Pelkkien autojen valmistamisen lisäksi Teslalla siintää horisontissa muitakin potentiaalisia liiketoimintoja, joista voi muodostua vielä sähköautojakin merkittävämpiä ja paremmin tuottavia bisneksiä.
Näitä ovat esimerkiksi autonominen ajaminen, robotaksit sekä muihin sovellutuksiin käytettävä tekoäly ja robotiikka. Tesla kehittää tällä hetkellä esimerkiksi humanoidirobotti Optimusta, jonka prototyypin odotetaan olevan valmis vielä seuraavan vuoden kuluessa.
Tesla voi osua jättipottiin, jos se onnistuu kehittämään tekoälyn, joka osaa autonomisesti ajaa autoa tai korvaa työntekijän robotilla. Tällöin kertamaksun (vrt. sähköauto) sijaan Tesla voi saada jatkuvaa tulovirtaa jopa $15 000-$30 000 vuodessa kulujen jälkeen. Tässä onnistuminen moninkertaistaisi yhtiön arvon.
Tällä hetkellä näistä on olemassa vain Muskin villejä visioita – mutta niillä on usein ollut tapana toteutua jollain aikajänteellä.
Treidaajan näkökulma
Kuten alussa mainitsin, pyrin treidaamaan osakkeita fundamenttien mukaisesti. Jos fundamentit ovat positiiviset, otan vain long-suunnan treidejä ja short-suunnan treidejä, jos fundamentit ovat negatiiviset. Teslan suhteen pyrin siis etsimään nousutrendissä hyviä ostopaikkoja korjausliikkeistä sekä hyödyntämään vahvoja trendejä, joita usein syntyy vahvojen fundamenttien yhtiöihin.
Tällä hetkellä Tesla on yksi harvoista Nasdaq-yhtiöistä, jonka trendin voidaan ajatella olevan edelleen nouseva (punainen 200 liukuva keskiarvo on nousussa). Näin ollen nykyinen taso voi tarjota osakkeelle tukea, mutta haluan nähdä ennen treidin ottamista selvän käännöksen lyhyemmissä aikaikkunoissa (esim. 1 h / 10 min).
Jos ottaisin nykyhinnasta treidin, asettaisin tavoitetason ja stop lossin seuraavasti:
- Riski/tuottosuhde 1:1 = osto $880, stop loss -taso $780, tavoitetaso $980 tai
- Riski/tuottosuhde 1:2 = osto $880, stop loss -taso $780, tavoitetaso $1080
Kun stop loss- ja tavoitetaso on määritetty jo ennen treidiin menoa, ei treidiä tarvitse seurata niin tiivisti seuraavien viikkojen aikana. Useamman viikon mittaisin treidin seuraaminen voi olla turhauttavaa etenkin laskupäivinä ja kesken treidiä tehtävät päätökset voittojen tai tappioiden kotiuttamisesta lisäävät riskiä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.
Tärkeää tietoa riskeistä: Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin.
Jukka Lepikkö
Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders’ Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.