Luin erästä kirjoitusta, jossa vastustettiin jyrkästi pohdinnassa olevaa äitiyspakkaussalkkua vastasyntyneille ja kritisoitiin voimakkaasti, että lapsille pitää opettaa pörssikeinottelua. Vastaavissa jutuissa sijoittamista on yhdistetty joskus alkemiaan ja usein pelikasinoon, jossa ei generoidu uutta pääomaa, vaan jonkun voitto on aina toisen tappio.
Näinhän asian laita ei taida todellisuudessa olla, vaan lähtökohtaisesti yhtiöt synnyttävät päivittäin omistajilleen lisää arvoa.
Tein hieman laskelmia äitiyspakkaussalkun vaikutuksista.
Laskin, että ensi vuonna syntynyt lapsi jää eläkkeelle aikaisintaan 70-vuotiaana. Lähtökohtana oli, että jokaiselle vastasyntyneelle lahjoitetaan 500 euron osakesalkku.
Käytin hyvin pitkän aikavälin toteutunutta osakemarkkinoiden tuottoa, ja luonnollisesti osingot sijoitettiin aina takaisin äitiyspakkaukseen. Tulos oli silmiä avaava.
Eläkkeelle jäädessään ikäluokkalaisilla olisi noin 750 000 euron osakesalkku. Jos Olli Rehn kumppaneineen ja heidän työnsä jatkajat onnistuvat rahapoliittisissa tavoitteissaan, maksaa euron perunasäkki 70 vuoden päästä kolmisen euroa, eli salkun reaalinenkin arvo olisi noin 250 000 euroa.
Jos tämä upea hanke käynnistettäisiin ensi vuonna, maksaisi se valtiolle noin 25 miljoonaa euroa, mikäli tähän maahan saataisiin synnytettyä edes 50 000 uutta tulevaisuuden veronmaksajaa. Tämän ikäluokan kokonaisvarallisuus pelkästä tästä syntymälahjasta olisi 70 vuoden päästä 38 miljardia euroa.
Hieman pidemmälle vietynä, kun 10 ikäluokkaa on varustettu tällä uudenlaisella äitiyspakkauksella, olisi tällä porukalla varallisuutta 70 vuoden päästä jo 350 miljardia euroa, pelkästään tämän syntymälahjan osalta. Vertailukohtana, valtion budjetti lienee tuolloin 300 miljardin paikkeilla.
Sijoittamista on yhdistetty joskus alkemiaan ja usein peli-kasinoon.
Mutta vaikutukset eivät jäisi pelkästään näihin lukuihin. Tätä kirjoittaessani julkaistiin juuri tuoreimmat Pisa-tutkimuksen tulokset. Tasollisesti Suomi ei ole vielä taantunut edes OECD:n keskiarvotasolle, mutta historiallisen menestyksen myötä rima on korkealla, ja jokaisen tulisi olla huolissaan näin valtavasta syöksykierteestä.
Voisiko jokaiselle suomalaiselle lapselle tasapuolisesti jaettu osakesalkku toimia kannustimena löytää matematiikan iloja opiskeluun?
Lapsen oppimisen perusta on leikkimisen kautta oppiminen, oppiminen itse hoksaamalla ja myös virheiden kautta.
Äitiyssalkku voisi olla oiva työkalu tähän oppimiseen. Sitä ei pidettäisi salassa vakan alla, vaan siitä puhuttaisiin ja sitä analysoitaisiin avoimesti läpi kouluiän.
”Korkoa korolle on maailman kahdeksas ihme. Joka sitä ymmärtää, tienaa sen. Joka ei ymmärrä, maksaa siitä”. Näin on väitetysti Albert Einstein lausahtanut. Ollaan jo hyvin pitkällä, kun suomalaiset lapset ymmärtävät nämä matematiikan peruslähtökohdat.
Lapset eivät ole tasavertaisessa asemassa.
Harvalla on mentorina vanhempaa tai isovanhempaa, joka osaa tai haluaa tätä oppia kertoa jälkipolville. Paljon tästä vastuusta on jäänyt kolmannelle sektorille, kuten Osakesäästäjille. Meillä on suuri vastuu, jokaisella jäsenellä, valistaa tästä asiasta mahdollisimman monia nuoria. Äitiyspakkaussalkku on erinomainen työkalu yli sosioekonomisten rajojen luoda tasaväkisempi lähtöviiva jokaisen suomalaisen elämän alkuun, sekä oppimisen että vaurastumisen osalta.
Oikein Hyvää Joulua kaikille jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme!
Karri Salmi
Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.