Näin hitaasti mutta varmasti varhaiskeski-ikää lähestyvänä olen vihdoin ymmärtänyt, mitä tarkoitetaan sanonnalla “youth is wasted on the young”.
Matkan varrella moni meistä tulee väistämättä pohtineeksi, mitä tekisi toisin, jos saisi elää elämänsä uudelleen. Elämätöntä elämää on sinänsä turha jäädä surkuttelemaan, sillä sen olemassaolon tiedostaminen on myös paremman itsetuntemuksen merkki.
Ajattelin itse nuorempana taloustaitojen olevan merkki hyvästä itsekontrollista, vaikka kyse on ehkä pikemminkin juuri itsetuntemuksesta. Itsekontrolli toki auttaa omalla tavoitetaipaleella pysymisessä, mutta oikean suunnan löytämiseen on toimivampiakin tunnetyökaluja. Vastaavasti ilman hyvää itsetuntemusta talouttamme koskevien päätösten ainoa syy voi olla huoli siitä, että meidän kuuluisi tehdä jotain.
Vaikka vertailun viheliäisyys on syvällä ihmisluonteessa, neuvoisin nuorempaa itseäni katsomaan vain omaa koevastaustaan. Elämästä tulee pelkkää numeroiden perässä juoksemista ainoastaan silloin, jos annamme omalle pikkumaisuudellemme periksi.
Kun itse kiinnostuin talousasioista viitisen vuotta sitten, löysin Suomen sijoitusskenestä paljon puhetta firettämisestä. Artikkeleita ja somesisältöjä samanikäisistä firettäjistä tuntui ilmestyvän kuin sieniä sateella, mikä sai minutkin vakavasti pohtimaan oman sijoitusstrategiani kunnianhimon tasoa. Sittemmin olen ymmärtänyt, että oman jossitteluni pääasiallinen ajuri oli lähinnä hätääntyneisyydestä kumpuava epävarmuus.
Talouden hallintaan on tarjolla enemmän neuvoja kuin koskaan.
Tosiasiassa oman talouden hallintaan tai jopa suoranaiseen optimointiin on nykyään tarjolla enemmän neuvoja kuin koskaan – oletko sinäkin suunnitellut ruokaostoksesi aina väärin? Ironista kylläkin, neuvoisin itseäni suhtautumaan kaikkiin vinkkeihin hyvin suurella varauksella, koska liikkeellä on myös paljon kolehtit kourassa kulkevia kryptokauppiaita. Sen sijaan keskittyisin kuulostelemaan neuvojien tapaa järkeillä omien vaihtoehtojensa mielekkyyttä, sillä näin jälkikäteen olen huomannut oman taloudellisen lukutaitoni aidosti parantuneen yrittäessäni erotella jyviä akanoista. Toisinaan on siis parempi kuunnella kuin katua.
Omaa nuoruuttani väritti myös vahvasti vaikuttajamarkkinoinnin esiinmarssi. Influensserien ansaintalogiikasta puhutaan onneksi enemmän nyt kuin muinaisella filttereiden armottoman ylikäytön aikakaudella, mutta voin itse käsi sydämellä myöntää hassahtaneeni ostamaan somevaikuttajien mainostamia turhakkeita ihan aikuisiälläkin. Uskomatonta mutta totta: merkkivaatteilla ja -asusteilla koreilu tuntuu olevan nykyään vielä tärkeämpää kuin omien teinivuosieni Hollister-huumassa. Siksi haluaisin muistuttaa sekä nuorempaa itseäni että kilpavarustelun koukuttamia nuoria siitä, ettei yksikään influensseri välitä, jos joku menettää kestämättömien kulutuspäätösten takia luottotietonsa.
Onko yhteiskunnalla varaa pitää zoomereistaan huolta?
Olen itse huomannut, että harkitsemattomien ostopäätösten takana on useimmiten epätietoisuus omista taloudellisista rajoista. Mitä enemmän varoja käytämme toisten hyväksynnän kosiskeluun konflikteja kaihtaaksemme, sitä kapeammaksi käy valintojemme valikoima tulevaisuudessa. Toisin sanoen omaan lähipiiriinsä ei kannata päästää ihmisiä, joilta on rahat aina loppu tai jotka pahoittavat mielensä tavastamme käyttää tai olla käyttämättä rahaa.
Vielä viimeisenä neuvona itselleni lausuisin sen, että hyvät syyt säästää tulevat vuosi vuodelta näkyvämmiksi, joten kannattaa mennä eikä vain meinata. Monet nuoret nimeävät suurimmaksi syykseen sijoittaa pelon oman eläkekertymänsä riittävyydestä, ja sama pätee myös minuun. Kun Baumolin tauti jyllää suomalaisen hyvinvointivaltion palveluita uuteen uskoon, herää väistämättäkin kysymys, onko yhteiskunnalla varaa pitää zoomereistaan huolta. Itse en jäisi pidättämään hengitystäni.
Sini Saarni
Kirjoittaja on taloustieteen opiskelija Aalto-yliopistossa.
