En ole koskaan hävennyt myöntää ja puhua siitä, että tulen köyhästä perheestä. Vaikka se on omalta osaltaan rajoittanut mahdollisuuksiani normaaliin elämään silloin historiassa, niin olen jälkikäteen kuitenkin iloinen kaikesta kokemastani. Lapsuudessa eletyt asiat ovat muokanneet minusta nykyisen minäni ja niillä avuilla on ollut mahdollista ponnistaa aina vain pidemmälle ja pidemmälle. Mistä ihmeen avuista nyt taas puhun? Se selviää myöhemmin tekstissä, joten mennään asiaan.
Olen lähiaikoina pohtinut pitkään kysymystä, että onko köyhän perheen lapsen helpompi saavuttaa taloudellinen riippumattomuus kuin lapsen, joka tulee yltäkylläisestä lapsuudesta vailla murhetta rahasta?
Huono-osaisuus periytyy Suomessa edelleen, mutta näin ei kuitenkaan aina käy. Entä jos pääsetkin irtautumaan köyhyyden kahleista pienellä avulla ja koulutuksella? Omalla kohdallani pääsin pois huono-osaisuuden periytymisestä Pelastaa Lapset Ry:n avustuksilla, ja koen olevani täten etuoikeutettu.
Jos taas tulet perheestä, jossa mistään ei ole ikinä ollut puutetta, ja olet aina saanut kaiken, niin voi olla äärimmäisen vaikeeta laskea omaa elintasoaan esimerkiksi kotoa poismuuttaessa. Jo ”saavutettua” elämisen tasoa saatetaan lähteä tavoittelemaan helposti saatavalla velalla ja tähän kun yhdistää pienet tulot (esim. opiskelija), niin yhtälö on valmis. Vastaavanlaisesta ilmiöstä on ollut mahdollista lukea myös iltalehtien sivuilta, kun miljoonatienestien jälkeen uran päättänyt huippu-urheilijoista ajautuu varsin usein vararikkoon. Tässä tapauksessa ei ole varmasti ollut kyse rahan puutteesta vaan jostain ihan muusta.
Kerran saavutettua elintasoa ei hevin ruveta laskemaan ja siitä pidetään kiinni, vaikka hampaat irvessä.
Entä sitten, kun ”saavutettu” elintaso onkin ollut todella alhaalla? Jos olet viettänyt lapsuutesi perheessä, jossa koko talouden tulot ovat koostuneet valtiontuista ja niitä on ollut jakamassa useampi silmäpari, niin varmasti ymmärrät elintason olevan varsin vaatimaton. Jos näissä olosuhteissa, joissa asioiden puute on ilmeinen, on löytynyt onnellisuutta, niin on avaimet vähään tyytymiseen erittäin suotuisat ja vaurastuminen mahdollista.
Tykkään tuoda omiin teksteihin tarinoita omasta elämästäni, jotta lukijan samaistuminen ja paremman kosketuspinnan saaminen kirjoittajan ajatuksiin on helpompaa; kuin vain lukea kylmän ja tuntemattoman henkilön kirjoittaman tekstin. Tämän vuoksi ajattelin lyhyesti kertoa myös oman lapsuuteni elintasosta.
Vanhempieni eroamisen jälkeen asuin äitini kanssa vuokralla pienessä omakotitalossa (asuinpinta-alaa noin 50 neliötä) yhdessä kahden siskon, veljen ja äidin uuden miehen kanssa. Äitini oli osa-aikaisessa työssä ja isäpuoleni matalapalkkaisessa työssä. Yhteensä tulot olivat kuukaudessa noin 1500 euroa.
Jokainen osaa varmasti laskea, että 1500 euroa kuudelle henkilölle on varsin vähän (vaikka kuinka yrittäisi inflaatiota asiassa huomioida). Tämä yksinkertaisesti tarkoitti sitä, että minulla ei ole koskaan ollut viikkorahaa, vaatteet olivat kaikki käytettyjä ja käytännössä kaikki tavarat olivat sukulaisilta saatuja.
Kaikki ”isommat” hankinnat piti ostaa osamaksulla, koska kerralla ei ollut mahdollista maksaa esimerkiksi kannettavaa tietokonetta tai normaalia huonekalua. En tietenkään täyttänyt nälässä vatsaani pienillä kivillä, mutta en kuitenkaan muista koskaan nähneeni meidän jääkaappia edes puoliksi täynnä.
Vaikka joku voi edellisen kuvauksen luettuaan tuntea sääliä tai harmitusta, niin siihen tässä ei ole tarvetta. Siitäkin huolimatta, että minulla ei materiaalisesti ollut käytännössä mitään, niin elin ihan onnellista lapsuutta. Materiaalin sijaan elämässä tärkeäksi ovat tulleet ihmissuhteet niin sisarusten kuin kavereiden kanssa.
Köyhän perheen lapsena olen tottunut puutteeseen ja ihan peruselämän asiat tuntuvat jo luksukselta. On luksusta, että voit mennä kauppaan ostamaan ruokaa sen verran kuin tarvitset. On luksusta ostaa samaan aikaan leivän päälle kinkkua ja juustoa. On luksusta kävellä vaatekauppaan ja ostaa uudet farkut. On luksusta matkustaa ulkomaille lomalla. On luksusta olla mahdollisuus harrastaa ja niin edelleen.
Nyt kun tämä edellä mainittu henkilö pääsee käsiksi esimerkiksi Suomen yleisimpään kokonaisansioon (2300 euroa/kk, lähde), niin jälki on myös sen mukaista. Aikaisemmin mainitun lapsuuden aikaisen elämisen tason kustantaminen ei maksa kuin noin 300 euroa kuukaudessa, jonka jälkeen olet jo mahdollistanut itsellesi paremman elämisen tason kuin mihin olet aikaisemmin tottunut. Tähän jos lisää vielä vaikka 400 euron edestä mukavuuksia (ja laskuja) sekä jättää 700 euroa asumista varten, niin päädytään summaan joka on noin 1400 euroa. Suomen yleisimmästä kokonaisansiosta jää verojen jälkeen noin 1800 euroa käteen, joten on realistinen mahdollisuus säästää tuloista jopa 25 prosenttia.
Jos tämä hypoteettinen henkilö on päätynyt lukemaan Viisas Rahaan juuri tätä kyseistä kirjoitusta, on häneen selkeästi pesiytynyt oman talouden taitaja ja luonnollinen kiinnostus sijoittamista kohtaan. Jos edellä mainittu palkkatuloista säästetty 25 prosenttia laitetaan osakemarkkinoille keskimääräisellä tuotolla, tulee tämä henkilö saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden noin 32 vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että korkeakoulun käynyt henkilö voi jättäytyä pois työelämästä halutessaan passiivisen tulon varaan reilusti ennen 60-vuotispäiviään.
Networthify -sivuston laskurin avulla voimme laskea, että säästämällä 25 prosenttia tuloista osakemarkkinoille keskimääräisellä tuotolla mahdollistaa taloudellisen riippumattomuuden noin 32 vuodessa. Avaa iso kuva
Henkilö, joka tulee korkean tulotason perheestä, voi olla vaikeaa omaksua näin ”alhaista” kulutustasoa ja täten taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu tulee vaatimaan merkittävästi suurempaa varallisuutta sekä pidempää ajallista panostusta. Jos tämä korkean tulotason perheestä tuleva omaksuu esimerkiksi keskimääräisen suomalaisen säästöasteen (0.6 prosenttia vuonna 2019, Findikaattori), niin taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen vaatii noin 99 vuotta, johon ei ole aikaa muilla kuin Aira Samulinilla.
On kiistatta totta, että esimerkiksi suuret tulot helpottavat taloudellisen riippumattomuuden tavoittelua, mutta todellisuudessa kyse on vain yhdestä asiasta. Mihin elämisen tasoon olet tyytyväinen ja mikä on juuri sinulle tarpeeksi? Mitä vähempään olet tyytyväinen, niin sitä helpompi ja nopeampi sinun on mahdollista saavuttaa taloudellinen riippumattomuus ja taloudellisen hyvinvoinnin. Köyhän perheen lapsella on etuasema tässä vertailussa, koska hänen on mahdollista saavuttaa ”tarpeeksi” korkea elintaso vähemmällä euromäärällä.
Kirjoituksen tarkoituksena ei ole väittää, että korkean tulotason lapset eivät omaa hyviä taloudellisia taitoja. Kirjoitus ei myöskään väitä, että kaikki köyhistä olosuhteista tulevat saavuttavat taloudellisen riippumattomuuden. Kirjoitus edustaa kirjoittajan näkemyksiä ja mielipiteitä, eikä ne välttämättä edusta Osakeliiton kantaa.
Jesse Viljanen
Kirjoittaja on Nuorten Osakesäästäjien aktiivi ja Osinkoinsinööri talousblogin kirjoittaja.
