Lanseerasimme uuden Osakasaloite-fi -palvelumme helmikuun alussa. Siinä jokainen jäsenemme voi vaikuttaa ja tehdä aloitteen liittyen omistamaansa pörssiyhtiöön. Näytösmuotoinen ensimmäinen aloite liittyi toimintatapaan, jolla pörssiyhtiön hallitus valitaan yhtiökokouksessa.
Aloitteen kohteeksi valikoitui Investors House, jonka pääomistaja ja toimitusjohtaja Petri Roininen näki ehdotuksen erinomaisena uudistuksena. Aloite olisi voinut koskea käytännössä melkein mitä tahansa suomalaista pörssiyhtiötä.
Suomessa on vallalla käytäntö, jossa yhtiökokouksessa annetaan osakkeenomistajalle hallituksen valinnassa vaihtoehdoksi ota tai jätä -malli. Ehdolla on hallitus – ei hallituksen jäsen. Erinomainen muutos olisi kansainvälinen käytäntö, jonka mukaisesti muutama suomalainen suuryhtiö, kuten Kone, Nokia ja Nordea ovat jo toimineet esimerkillisesti. Siinä jokainen jäsen valitaan erikseen, jolloin osakkeenomistajalla on aito mahdollisuus sulkea pois huonoksi katsomansa ehdokas.
Lisää tuulta uuden palvelumme purjeisiin sai helmikuun lopussa Citycon, joka jatkoi suunnattujen antien tehtailujaan. Tätä kirjoittaessani, aloitetta on kannattanut jo 129 osakkeenomistajaa, joiden yhteenlaskettu osakkeiden määrä on 1,52 miljoonaa osaketta. Palvelua suunnitellessamme arvelimmekin, että juuri suunnatut annit tulevat olemaan yksi eniten aloitteita synnyttävistä yhtiötapahtumista. Suunnatut annit ovat aina aiheuttaneet melkoista parran pärinää jäsenistössämme.
Monet yhtiöt perustelevat suunnattujen antien tekemistä sillä, että ne ovat nopeammin ja kustannustehokkaammin järjestettävissä kuin kaikille osakkeenomistajille suunnatut merkintäoikeusannit. Tässä voi olla pieni totuuden siemen, ja jokainen suunnattu anti ei kategorisesti ole aina piensijoittajan edun vastainen. Kuitenkin tätä osakeyhtiölain tuomaa mahdollisuutta käytetään liian usein hyväksi vastoin lain todellista henkeä.
Onneksi EU:ssa pohditaan muutakin kuin kurkkujen käyryyttä. Siellä on nimittäin päästy poliittiseen yhteisymmärrykseen ”Listing Act” -paketista, jossa muun muassa merkintäoikeusantien järjestämisen byrokratiaa helpotettaisiin, ja samalla niiden järjestäminen tulisi kustannustehokkaammaksi ja nopeammaksi. Listing Act tullee pian lausuntokierrokselle, ja Osakesäästäjät on luonnollisesti mukana varmistamassa hankkeen etenemistä eduskunnan käsittelyyn.
On erittäin tärkeää, että kansankapitalismi kukoistaa Suomessa ja piensijoittajien ääni saadaan kuuluviin. Erinomainen esimerkki piensijoittajien aktivoitumisesta viime viikoilta on Findan pienosakkaiden perustama yhdistys, joka ajoi menestyksekkäästi pienempien yhteistä asiaa Findan yhtiökokouksessa.
Ollaan aktiivisia yritysten omistajia, ei pelkästään osakkeenomistajia!
Tutustu! Osakasaloite.fi
Karri Salmi
Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.