Hajauttaminen on suoja tietämättömyyttä vastaan; siinä ei ole järkeä, jos tietää, mitä tekee. Näin on sanonut eräs Warren Buffett, joka palkittiin vuonna 2006 Osakesäästäjien viirillä. Sanoissa on paljon viisautta. Samassa yhteydessä tulee muistaa, että hänkin vilpittömästi suosittelee matalakuluisia indeksirahastoja, erityisesti S&P 500:aa.
Sinänsä on huvittavaa, että useimmat aloittavat sijoittamisen ja säästämisen indekseillä, ja palaavat siihen harjoiteltuaan osakepoimintaa. Osakepoiminta on ainoa keino saada ylituottoa. Se on erinomainen keino kehittää omaa osaamistaan ja keino päästä yhtiökokoustarjoilujen ääreen.
Ylituoton tekemisessä on harmillisen hankala onnistua: ammattimaisista salkunhoitajista 90 prosenttia häviää vertailuindeksilleen. Yhtiökokousten reaaliosingotkin ovat vaikeasti ennustettavia.
Tästä huolimatta sijoittajakansa kohahti, kun Buffett ilmoitti haluavansa trustinsa sijoittavan 90 prosenttia varoista S&P 500 -indeksiin, kun aika hänestä jättää. Loput tulisi olla käteisenä tai lyhyissä valtionlainoissa.
Otsikoissa on hallitusohjelmassa esitetty Lapsen osakesäästötili (LOST). Nykytiedon valossa valtio joko lahjoittaisi tilille muutaman sadan euron arvosta omistamiensa yhtiöiden osakkeita tai käteistä, jolloin vanhemmat tekisivät osakevalinnat.
Ottaen huomioon Valtionneuvoston kanslian, Solidiumin sekä keskivertovanhemman kyvyn onnistuneeseen osakepoimintaan pitäisi salkkuun ennemmin eksyä indeksi-ETF.
Indeksi hoitaa onnistuneesti osakepoiminnan.
Vai miltä kuulostaisi 500 euron edestä Talvivaaraa vauvasalkkuun? Entä seitsemän-kahdeksan kappaletta Nokiaa kurssihuippuhintaan?
Siinä, missä Solidiumin tuotto on vuodesta 2009 lähtien ollut sijoitetulle eurolle noin 2,70 euroa, olisi Nasdaq 100 tuottanut noin 16 euroa. Buffettin suosima S&P500 tuotti ”vain” noin kuusi euroa. Indeksi hoitaa onnistuneesti osakepoiminnan: luuseriosakkeet on vähintään kerran vuodessa korvattu menestyjillä. Lisäksi osingot on sijoitettu takaisin osakkeisiin ilman suhteettoman suurta kaupankäyntipalkkiota.
Eikö siis olisi yksinkertaisempaa toteuttaa Osakesäästäjien OST 2.0 -malli ja valtio kuukausisäästäisi lapsen lukuun tämän ensimmäisen kolmen elinvuoden aikana 15 euroa kuukaudessa indeksirahastoihin? Hyötynä olisi ajallinen hajauttaminen ja kertalaakia kevyempi fiskaalivaikutus.
Valmiiksi LOST tuskin tulee tällä hallituskaudella, mutta OST:n valmistelun virheistä voisi oppia. Samoja virheitä ei kannata tehdä montaa kertaa, oli sitten kyse kansankapitalismin edistämisestä tai lentoyhtiön merkintäoikeusannista.
Victor Snellman
Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.
Kirjoittaja on Viisas Raha -lehden päätoimittaja ja Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.