Ensimmäisellä vuorollani kirjoitin treidaajan roolista yhteiskunnassa ja raapaisin pintaa transaktioista. Tällä kertaa yritän uudelleensuunnata banaalia treidaajiin kohdistunutta kritiikkiä näkyvimpiin markkinan epäkohtiin. Pohjustan esittelemällä ensin muiden toimijoiden rooleja ja keskeisiä termejä.
Moni treidaaja on hankkinut kokemusta meklarina eli arvopaperien tukkuvälittäjänä. Nyt tarkkana; kuvasin viimeksi pörssiä vähittäiskauppana. Pörssissä ei voi myydä tai ostaa valtavia määriä nopeasti vaikuttamatta itse hintaan. Suurimmat sijoittajat eli instituutiot käyvätkin ns. blokkikauppaa toistensa kanssa ”soittelemalla ja kyselemällä” meklarien välityksellä.
Termit menevät välillä pahasti sekaisin
Meklarin arvostus ja palkkio riippuvat perinteisesti siitä, kuinka nopeasti ja hyvään hintaan hän kykenee toteuttamaan annetun toimeksiannon. Meklareiden lukumäärä on pudonnut merkittävästi, koska suuret instituutiot eli ”valaat” toteuttavat pienempiä ja kiireettömämpiä kauppojaan pörsseissä myös algoritmisesti vähitellen ja lähes huomaamatta. Trendejä voi muodostua monesta syystä, mutta yksi syy voi olla tällaiset valaiden osto- tai myyntiohjelmat. Edellisessä Treidaustorstaissa Lari Alenius puhui juuri trendien hyödyntämisestä.
Meklarit voivat toimia myös arvopaperivälittäjillä automaattisten kaupankäyntiprosessien valvojina ikään kuin prosessinvalvoja tehtaassa. Luvat saanut meklari voi olla myös proaktiivinen primäärimarkkinalla, mutta heitä ei pidä sekoittaa taseriskiä ottaviin treidaajiin, eikä myöskään pörssin välittäjästatuksen hankkineisiin toimijoihin (broker) kuten pankkeihin, joilla meklarit voivat olla töissä.
Tämä ”saman katon alla” -toiminta on niitä rahoitusmarkkinoiden harmaita alueita, joita etenkin USA:ssa on nykyään paljon säännelty. Meklari, broker tai algoritmi ei tyypillisesti saa tai pyri ottamaan markkinanäkemystä. Heidän toimeksiantajansa, vaikkapa rahaston salkunhoitaja, on näkemyksen jo ennalta päättänyt.
Vähittäisvälittäjät eli retail brokerit taas toimivat yksityissijoittajien toimeksiantojen välittäjinä pörssiin välityspalkkiota vastaan (Suomessa noin 5-10 €). Retail brokerit ovat käytännössä myös vähittäispankkeja. Päinvastoin kuin meklari tai algoritmi, he niputtavat asiakkaiden nettomääräisiä toimeksiantoja tilaisuuden tullen isommiksi transaktioiksi toisilleen tai ns. primäärimarkkinoille eli esimerkiksi suurille investointipankeille mm. kustannusten säästämiseksi. Brokerille syntyy tällöin kuitenkin väliaikaista riskiä. Investointipankit kuitenkin luovat ja myyvät johdannaisia ja monimutkaisia rahoitustuotteita, joilla tämänkaltaisia riskejä voi vähentää tai ottaa. Tämä on nähdäkseni täysin loogista ja järkevää.
Nyt kun avasin peruskäsitteet, tässä hyvä testi ymmärryksestäsi ja aasinsilta seuraavaan osioon. Lue Bloombergin ja Reutersin lyhyt ajankohtainen uutinen:
Monet välittäjät myyvät kaupankäyntidataa
Välittäjät kilpailevat pienten asiakkaiden lisäksi myös suurista. Nähdäkseni tämä luo ongelmia, koska nykyään kaikki informaatio on kauppatavaraa. Monet välittäjät ainakin ulkomailla myyvät piensijoittajien kaupankäyntidataa. Toisaalta he tarjoavat mahdollisuuden salata suurten instituutioiden kaupankäyntiä. He myyvät myös monenmoista muutakin etulyöntiasemaa, kuten transaktioiden suoritusnopeutta.
Lisäksi myöhästytetään tuulitakkien kurssidataa ja kauppoja, aiheutetaan epäilyttävästi ajoittuvia palvelukatkoksia, piilotetaan osto- ja myyntitarjouksia, ohjataan kauppaa dark pooleihin, sallitaan jäävuoritoimeksiannot eli tienataan myymällä näitä ”erikoisjärjestelyjä”. Infoa voidaan myydä jopa niille samoille instituutioille, joilta heidän omat meklaritkin saavat palkkioita! Vuosien varrella on väitetty, että lainsäätäjiä lobataan pitämään tällaisia porsaanreikiä auki.
Lainsäädännöissä onneksi yleensä lukee suunnilleen, että kaikkien arvopaperien kanssa toimivien, kuten brokerin tai salkunhoitajan, on toimittava aina asiakkaan etu edellä. Arkijärjellä ajateltuna ei siis saisi priorisoida omaa tai parhaiden asiakkaiden etuja muiden kustannuksella. Todellisuudessa vaikuttaa, että brokerit ja pörssit laittavat asiakkaita tärkeysjärjestykseen. Yhdysvalloissa nopeasti kasvanut ilmaisvälittäjä Robinhood on käytännöillään joutunut erittäin huonoon valoon. Nyt joutuivat myös Goldman Sachs ja Morgan Stanley.
“Investigators are probing whether bankers improperly alerted favored clients ahead of public disclosure of trades and if such information benefited the funds, some of which act as ”liquidity providers” to Wall Street firms, the report said.” -Reuters (February 14, 2022)
Suomen arvo-osuusjärjestelmä on kivikautinen
Suomenkin arvopaperimarkkinalta kritisoitavaa löytyy. Arvo-osuusjärjestelmämme on kivikaudelta. Muissa EU-maissa käytetään lähinnä hallintarekisteriä. Se asettaa suomalaiset piensijoittajat hyvin eriarvoiseen asemaan hallintarekisterin piilotettuja ulkomaisia omistuksia kohtaan. Tämä ei ole Finanssivalvonnan syy, vaan ongelma on oudossa lainsäädännössämme. Arvo-osuusjärjestelmässämme kauppojen selvitys, kirjaus ja veloitus voi kestää päiviä. Poliitikkojen ja korkeiden virkamiesten kaupat eivät ole julkisia.
Sijoittajien ja pankkien tuotot ja pääomat valuvat nyt byrokratiaan, lakimiehille ja ulkomaille.
Saamme pörssitiedotteissa tietoa vain epämääräisistä omistusrajojen ylityksistä. Sisäpiirin kaupatkin julkistetaan pörssitiedotteina vasta jälkikäteen. Pörssitiedotteiden julkaisuja ei valvota riittävästi ja kivikautinen tekstiformaattikin on naurettava. Näitä epäkohtia kohtaan en ole kuullut Suomessa kritiikkiä vuosikausiin! Yhdysvalloissa näistä sentään puhutaan.
Paitsi hiljattain, Pörssisäätiön tj Sari Lounasmeri vaati Aamulehdessä avoimuutta omistusrakenteisiin, mutten tiedä, miten hän aikoo tai voisi asiaa varsinaisesti korjata. Tarvittaisiin arvo-osuusjärjestelmän romutus, lainsäädäntömuutoksia, lisää resursseja plus herätyskellohankinnat Finanssivalvontaan ja eduskuntaan. Vaihtoehtoisesti suomalaisten sijoittajien olisi alettava vaatia parempaa, jotta painetta yhdenvertaisuuden edistämiseksi muodostuisi.
Toisaalta finanssialan sääntely on jo niin monimutkaista, ettei uusia pörssejä tai pankkeja osaa kukaan enää perustaa tai johtaa. Typerääkin sääntelyä siis löytyy. Kaikki mainitsemani osapuolet voisivat olla helpottuneita, mikäli täysin teennäisimpiä dokumentteja, riskimittareita ja lupia ei vaadittaisi ainakaan suomeksi. Sijoittajien ja pankkien tuotot ja pääomat valuvat nyt byrokratiaan, lakimiehille ja ulkomaille.
Instituutiotoimijoilta löytyisi varmasti näkökulmaa tähänkin kohtaan. Valitettavasti he eivät juuri kommentoi asioita allekirjoittamiensa lukuisien (yhteis-)työsopimuksien ja vaitiolovelvollisuuksiensa takia. Vaitiolo ei voi jatkua. Sijoitusalan dynaamisuus hiipuu jos ongelmista ei puhuta. Esimerkiksi uudet teknologiat, kuten hajautetut lohkoketjut, alkavat jo ahdistella, kun nykyistä järjestelmää ei koeta kovin avoimeksi ja reiluksi.
Seuraavalla vuorollani kerron tarkemmin kaltaiseni swingtreidaajan rutiineista, työkaluista ja tyypillisistä mahdollisuuksista tällä toistaiseksi epätäydellisellä ja epätehokkaalla arvopaperimarkkinalla.
Kristian Kannus
Kirjoittaja on swingtreidaaja ja salkunhoitaja Weketor consultingiolla. Kirjoittajan ajankohtaista sisältöä voi lukea Twitteristä @Weketor.
