Osakemarkkinat ovat rallatelleet koko alkuvuoden ylämäkeen ympäri maailmaa. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että nousueväät on syöty ja pöytä on katettu korjausliikettä varten. Kipinä laskun käynnistymiselle saadaan alkavalta tuloskaudelta, sillä asiantuntijoiden mukaan kursseihin on ladattu niin paljon odotuksia, etteivät yritykset yllä niihin heikkenevässä taloussuhdanteessa.
-Alkuvuoden voimakas nousu eri puolilla maailmaa on nostanut osakkeiden arvostukset tasolle, joka ei vastaa pessimistisiä arvioitamme yritysten tulosten kehittymisestä. Tämän johdosta olemme vähentäneet osakkeet alipainoon ja nostaneet käteisen ylipainoon, sanoo Pictet Asset Managementin päästrategi Luca Paolini.-Kun kehittyneiden maiden talouksiin kohdistuu paineita ja yritysten voittojen kasvu hidastuu, useimpien osakemarkkinoiden näkymät eivät näytä innostavilta.Pictet ennakoi, että yritysten tulosten kasvu voi kutistua tänä vuonna vain 1-2 prosenttiin. Näkemys on selkeästi ennusteiden keskitasoa matalammalla.Maailmantalouden näkymät ovat kuitenkin synkentyneet: esimerkiksi IMF odottaa kasvun hidastuvan kuluvana vuonna 3,5 prosenttiin ja Maailmanpankki ennakoi sen jäävän 2,9 prosenttiin.
Amerikka edellä?
Paolinin mukaan korjausliike käynnistyisi Wall Streetiltä, joka on nauttinut osakesijoittajien lemmikin asemasta jo vuosikymmenen. Talouden puhdin hiipumisen lisäksi yritysten kustannukset ovat hiipineet ylöspäin, mikä rokottaa tulosta.-Yhdysvaltain osakemarkkinat näyttävät kaikkein herkimmiltä korjaukselle. Ne eivät ole pelkästään kaikkein kalleimmat markkinat, vaan myös amerikkalaisyhtiöiden voittomarginaalit todennäköisesti pienenevät ennätyskorkeasta 11 prosentista, sillä monet yritykset ovat jo raportoineet palkkakulujen kasvamisesta. Kaikki pörssit eivät välttämättä ole korjauksen edessä.-Suosimme edelleen kehittyvien markkinoiden osakkeita, sillä niiden talouskasvu on kestävämmällä pohjalla, inflaatio on alhainen ja Yhdysvaltojen dollarin odotetaan heikkenevän.Paolini nostaa kehittyvistä esille etenkin yhden.-Kiina on erityinen valopilkku, sillä sen mittavat vero- ja rahapoliittiset elvytystoimet ovat auttaneet maata muuttumaan maailmantalouden uhkaajasta sitä tasapainottavaksi voimaksi. Lisäksi Lontoota kannattaa pitää silmällä.-Ison-Britannian osakkeet ovat edelleen halpoja, koska Brexit-huolet ovat painaneet niitä kohtuuttomasti. Pidämme neutraalin näkemyksemme euroalueella ja japanilaisissa osakkeissa, koska niissä talouskasvu on verkkaista.
Salkkua puolustuskannalle
Pictet suosii nyt defensiivisiä toimialoja, kuten terveydenhuolto ja julkiset palvelut, joilla on tapana tuottaa paremmin hidastuvan talouskasvun kausina. Kestokulutushyödykkeet ja teknologia, jotka ovat taloussuhdanteiden muutoksille herkkiä syklisiä toimialoja, ovat sen mielestä tällä hetkellä kaksi kalleinta toimialaa.Paolini huomauttaa, että lainamarkkinat aliarvioivat taantuman riskiä.-Keskuspankkipolitiikan U-käännös rahoituksen kiristämisestä mahdolliseen korkojen alentamiseen on peitonnut riskin heikosta talouskasvusta. Siten riskisempien lainojen tuottoerot verrattuna suhteellisen turvallisiin arvopapereihin ovat pienentyneet.Esimerkiksi Yhdysvaltojen high yield -joukkolainojen tuottopreemio verrattuna valtionlainojen tuottoihin on kutistunut noin 150 pistettä viime tammikuusta.-Kun ottaa huomioon, että kasvu säilyy heikkona erityisesti kehittyneillä markkinoilla, luottomarkkinat vaikuttavat aivan liian toiveikkailta. Yhdysvaltain kymmenen vuoden valtionlainoihin ja Fedin malliin verrattuna Yhdysvaltojen high yield -yrityslainojen spredit ennakoivat vain kahden prosentin todennäköisyydellä taantumaa Yhdysvalloissa seuraavan 12 kuukauden aikana.Alkuvuonna on jo nähty yksi klassinen taantuman varoitusmerkki: valtionlainojen tuottokäyrän kääntyminen eli tilanne, jossa kolmen kuukauden ja kymmenen vuoden lainojen korkoero kääntyi negatiiviseksi. Edellisen kerran vastaava ilmiö koettiin vuonna 2006.Paolinin mukaan hitaan talouskasvun aikana yrityslainojen spreadit näyttävät absoluuttisesti mitattuna liian alhaisilta kaikilla kehittyneillä markkinoilla, erityisesti Euroopassa.-Toinen varoitusmerkki on luottojen laadun heikkeneminen: yritysten velkaantumisaste on paljon korkeampi ja sijoittajia suojaavat lainaehdot ovat heikentyneet, kun vivutettujen lainojen kysyntä on kasvanut.Osakkeiden lailla Pictet suosii lainoissakin kehittyviä markkinoita.-Kehittyvien markkinoiden korkotuotteiden riski-tuotto-suhde tarjoaa parempaa vastinetta rahoille. Pidämme kehittyvien markkinoiden paikallisen valuutan määräiset lainat ylipainossa.-Kun dollari on kallis suhteessa useimpiin kehittyneiden ja kehittyvien markkinoiden valuuttoihin, selvän laukaisevan tekijän puuttuminen dollarin heikkenemiseksi lyhyellä aikavälillä saa meidät pitämään neutraalin näkemyksen dollarista, päästrategi Luca Paolini toteaa.