Danske Bank oli ensimmäisenä Suomessa avaamassa monipankkipalvelua, jossa asiakas voi seurata tilitietojaan myös muiden pankkien tileiltä. Kohta verkkopankissa voi myös hallita esimerkiksi Spotifyn kaltaisten palvelujen tilauksia ja kilpailutuksia.
Suurimmalla osalla, itse asiassa yli 70 prosentilla, suomalaisista on tilejä useimmissa pankeissa, joten monipankkipalvelu helpottaa Danske Bankin Suomen maajohtajan Leena Vainiomäen mukaan hallitsemaan omaa taloutta. Alkuvaiheessa käyttäjä voi katsoa palvelusta eri pankkitilien saldojaan, sillä se poimii tiedot Nordean, OP:n, Handelsbankenin, Aktian ja Ålandsbankenin verkkopankeista.
Monipankkipalvelun on kehittänyt tanskalainen fintech-yhtiö Spiir, josta pankki osti viime keväänä osuuden.
Myöhemmin palvelua laajennetaan niin, että se tuo eri pankeissa hajallaan olevat talletukset, sijoitukset ja lainat kätevästi esille yhdelle alustalle.
– Tulevaisuuden pankilla on hyvä dataan perustuva moottori alla, ja kilpailuetu syntyy pankin kyvystä käyttää sitä. Monipankkipalvelu avaa sitä, mitä uskomme pankkien olevien tulevaisuudessa: me uskomme, että pankeista tulee alustoja, jotka kokoavat asiakkaiden arkea auttavia ja taloudellista mielenrauhaa edistäviä palveluja yhteen, Vainiomäki sanoo.
– Alustataloudessa olennaista on olla liikkeellä oikeaan aikaan, hän huomauttaa.
Kaikilla pankeilla on dataa, mutta alan kireässä kilpailussa kärkipaikan vie Vainiomäen mukaan se, joka osaa tehdä siitä asiakasta hyödyntäviä tuotteita tai palveluja.
Dansken Vainiomäen mukaan sama pätee myös sijoittamiseen: toiminta on siirtynyt lähinnä verkkoon, mutta sijoituspäätösten tueksi kaivataan edelleen tietoa.
– Valitsemme asiakkaillemme aina parhaat ratkaisut, olivat ne sitten meidän tai muiden tuottamia. Sijoituspalveluihin voi liittää esimerkiksi erilaisia neuvontapalveluja, ja omatoiminen sijoittaja voi käyttää Zenostock-palvelua löytämään omaan sijoitusprofiiliin sopivia osakkeita. Samanlaisia työkaluja käyttävät salkunhoitajat, Vainiomäki vinkkaa.
Uudenlainen arjen helpottaja työn alla
Kännykällä maksaminen ja MobilePay-sovellus on jo löytänyt paikkansa eri ikäisten kuluttajien arjessa. Sen kautta voi maksaa ostokset muutamalla klikkauksella kassalla tai verkkopankissa sekä jakaa esimerkiksi kahvilalaskun. MobilePay on alun perin Danske Bankin kehittämä maksamismuoto, mutta se on nyt eriytetty omaksi yhtiökseen.
Dansken seuraava etappi on luoda verkkopankkiin palvelu, jonka kautta kuluttaja voi vaivattomasti hoitaa esimerkiksi sähkö- ja puhelinlaskujen sekä Spotifyn ja Netflixin kaltaisten palvelujen tilauksia ja kilpailutuksia.
Tätä sovellusta pankki kehittää yhteistyössä ruotsalaisen Minna Techologiesin kanssa.
– Yhteistyö pienempien tai osakkuusyhtiöiden kanssa onkin tulevaisuuden liiketoiminnan normi, sillä alustataloudessa yhdessä toimiminen eri toimijoiden kanssa tiivistyy, Vainiomäki muistuttaa.
Eikä yhteistyö rajoitu vain teknologia- tai rahoitussektoriin, vaan Vainiomäen mukaan Danske Bankilla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita muun muassa rakennusyhtiöiden ja matkailualan yritysten kanssa. Kun pankki pääsee palvelemaan kumppaniyritysten asiakkaita suoraan niiden verkkosivujen kautta esimerkiksi tarjoamalla heille remontti- tai asuntolainoja, tiiviimpi yhteistyö hyödyttää kaikkia osapuolia.
Tutustu Danske Bankin Osakesäästäjille tarjoamiin etuihin:
Hyödynnä huippuedut Danske Bankissa – osakesäästötilillä kaupat kampanjahintaan 2 euroa
Uusi teknologia luo uusia kumppanuuksia rahoitusalalle
Vaikka pankit ainakin toistaiseksi ottavat mittaa pääasiassa toisistaan, alustatalous, lohkoketjut, massadata ja tekoäly sekoittavat pakkaa.
Pankkien pelko finanssiteknologiayritysten asiakasimuroinnista on laantumassa. Fintechit ovat oivaltaneet, että kumppanuus kerryttää molempien viimeisiä rivejä enemmän kuin kamppailu kuluttajista. Finanssialalla on toistumassa trendi, jota on nähty start up- yhtiöiden keskuudessa monella toimialalla.
Alustatalous, lohkoketjut, massadata ja tekoäly sekoittavat vakiintunutta pakkaa hyvällä tavalla. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat: kuluttajat janoavat lisää sovelluksia. Niiden luomista on vauhdittanut syyskuussa voimaan tullut maksupalveludirektiivi PSD2.
Finanssivalvonnan johtavan digitaalisaatio-asiantuntija Hanna Heiskanen kertoo, että PSD2:n mukaisia toimilupia tai rekisteröintejä on myönnetty tähän mennessä Checkout Finland Oy:lle, Holvi Payment Service Oy:lle, Paytrail Oyj:lle, Skadi Oy:lle sekä Suomen Asiakastieto Oy:lle.
Uusilla yrityksillä on kiinnostusta markkinoille tuloon, mutta Heiskasen mukaan aika näyttää, saavatko ne markkinaosuutta. Kilpailu pankkialalla on tiukkaa ja kolmen kärki on pysynyt viime vuodet samana: OP, Nordea ja Danske Bank.
Fintech Finlandin toimitusjohtaja Kirsi Suopelto puolestaan uskoo, että uusien ja perinteisten toimijoiden yhteistyö lisääntyy alkuvaikeuksista päästyä. Toimiluvan hakeminen saattaa olla monelle pienelle toimijalle iso kynnys.