Teknologiayhtiö Teleste on liiketoiminnoissaan digitaalisen kehityksen kärjessä. Yhdysvaltojen markkinalla tasataan tuotekehityksen kustannuksia.
IT-kuplassa listautunut Teleste on perustettu Turussa 1954. Televisioon ja radioon liittyvän teknologian parissa aloittaneen yhtiön liiketoiminnan suurin osa muodostuu nykyään kaapelipohjaisen verkkoarkkitehtuurin laitteista ja järjestelmistä. Niihin sisältyvät esimerkiksi digi-tv-lähettimet.
Telesten tarjoomassa on varsinaista kaapelia lukuun ottamatta koko verkon tarvitsema laitteisto lähetyskeskuksista kotitalouksien päätelaitteisiin. Euroopassa yhtiön markkinaosuus on noin kolmannes ja kilpailijat itseä pienempiä.
Teleste ei ole avannut julkisuuteen eri liiketoimintojensa kokoa. Toimitusjohtajan mukaan verkkoteknologia tuo liikevaihdosta karkeasti pyöristäen kaksi kolmasosaa, jolloin videovalvonta- ja informaatiojärjestelmille jää noin kolmannes.
– Molemmissa liiketoiminnoissa olemme ihan kehityksen kärjessä. Teleste edustaa toimialoillaan viimeisintä digitaalista kehitystä, mitä maailmasta löytyy, toimitusjohtaja Esa Harju kehuu.
Mahdollisuus tuplaukseen
Teleste ei ole ollut kaapeli-infrallaan aiemmin Yhdysvaltain markkinoilla, mutta nyt sillä on tarkoitus päästä sinne. Sitä varten on perustettu yhteisyritys Teleste Intercept, jonka toinen omistaja Antronix on jo hyvin etabloitunut USA:n markkinoille kaapeliverkon passiivituotteillaan.
Teleste tähtää Yhdysvaltain markkinoille suoraan hajautetun verkkoarkkitehtuurin teknologialla. Yhtiö arvioi, että DOCSIS 4.0 kaupallistuu vuotta myöhemmin, eli 2023.
– Suurin syy Yhdysvaltoihin lähtemiseen on, että se laajentaa meidän kohdemarkkinaa ihan merkittävästi, Harju sanoo.
Suuremmalla markkinalla on tarkoitus tasata tutkimuksen ja tuotekehityksen kustannuksia, jotka teknologiaintensiivisellä alalla ovat merkittäviä. Suurin osa T&K-investoinneista on henkilöstökuluja, mutta osaajista on pula.
– Meillä on selkeästi kaksi kasvua rajoittavaa tekijää, eli asioita, joista on pula. Toinen on komponentti- ja materiaalikriisi, ja toinen on pula ohjelmistonkehittäjistä, Harju sanoo.
Komponenttipulaan hän näkee geopoliittisiakin syitä sen lisäksi, että kotitaloudet kahmivat kaiken aikaa lisää elektronisia laitteita.
– Niukkuus ei koske vain prosessoreita ja puolijohteita, vaan metalleista ja tietyistä polymeereistä lähtien on pula monilla teollisuudenaloilla.Harjun mukaan on nähtävissä merkkejä, että tuotantoa alkaa siirtyä takaisin Eurooppaan, mutta se vie aikansa.
Lue koko juttu Viisaan Rahan numerosta 2/2022.