Kasvuyritysten kehittämillä teknologioilla on mahdollisuudet ratkaista monia globaaleja ongelmia. Suomalaisyrityksillä on tässä jopa epäreilu kilpailuetu, sanoo VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.
Maailmalla tarvitaan pikaisesti ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontokatoon sekä laajoihin terveysongelmiin. VTT:n toimitusjohtajan Antti Vasaran mukaan syväteknologiaa kehittävät kasvuyritykset ovat nopein tie kestävään liiketoimintaan, sillä syväteknologian innovaatiot pyrkivät ratkaisemaan juuri näitä suuria haasteita.
Syväteknologia- eli deep tech -alalla tarkoitetaan kasvuyrityksiä, joiden liiketoiminta perustuu tieteen ja teknologian uusien läpimurtojen tuotteistamiseen. Ne tarjoavat mullistavia, uniikkeja ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin.
2020-luvulla edessämme on huomattava syväteknologinen murros, joka tulee olemaan jopa digitalisaatiota merkittävämpi.
– Suomalaisilla kasvuyrityksillä on ainutlaatuista, jopa epäreilua, kilpailuetua useammalla eri syväteknologia-alueella. Siksi ne voivat myös tarjota EU:lle sen kipeästi kaipaamaa, kilpailukykyistä ja globaalisti leviävää teknologiaa, Antti Vasara kertoo.
Syväteknologian kasvuyritykset kehittävät yleensä konkreettista fyysistä teknologiaa, kuten hiilidioksidin avulla valmistettavaa proteiinia, jolla ratkotaan kestävän ruoantuotannon ongelmia (Solar Foods) tai kvanttitietokoneita, jotka voisivat mahdollistaa tietojenkäsittelyn kvanttiloikan (IQM).
Ainutlaatuista kilpailuetua kolmella alueella
Vasara esittelee tuoreessa Syväteknologian taskukirja -julkaisussaan kolme suomalaista syväteknologian aluetta, joilla suomalaisilla kasvuyrityksillä on ainutlaatuista osaamista ja kilpailuetua.
Uudet materiaalit tarjoavat mullistavia, kestäviä ratkaisuja muun muassa rakennusmateriaalien, ruoantuotannon ja tekstiilien saralla. Suomalaisia esimerkkejä materiaaliteknologiaa hyödyntävistä syväteknologian startupeista ovat ilmasta uusiutuvalla energialla ruokaproteiinia tuottava Solar Foods ja puusta tai vaikkapa ruokajätteestä tekstiilikuitua tekevä Spinnova.
Nanoelektroniikka tarkoittaa nanometrin mittaluokan rakenteisiin perustuvaa teknologiaa, jonka avulla voidaan kerätä ja käsitellä dataa aivan uudenlaisella laajuudella ja teholla. Se voi mahdollistaa esimerkiksi ihmisen terveyden tai maapallon luonnonresurssien mallintamisen, ennakoimisen ja ohjaamisen. Suomalaisia yritysesimerkkejä nanoteknologian saralla ovat esimerkiksi reaaliaikaista satelliittidataa tarjoava Iceye ja kvanttitietokoneita rakentava IQM.
Terveysteknologia mahdollistaa terveyden ennakoinnin ja tehokkaan täsmähoidon. Uutta lääketiedettä, diagnostiikkaa ja teknologiaa hyödyntämällä on mahdollista ratkoa globaalin terveydenhuollon haasteita ja jopa ennaltaehkäistä sairauksia. Suomalaisia terveysteknologian startup-esimerkkejä ovat esimerkiksi allergiarokotteita kehittävä Desentum ja lääketuotantoa nanomuokkauksen avulla radikaalisti tehostava Nanoform.
Vasaran mukaan nyt olisi olennaista, että perinteiset yritykset tarttuisivat yhteistyöhön syväteknologian startupien kanssa, jotta innovaatiot saadaan skaalattua maailmanmarkkinoille mahdollisimman nopeasti.
– Monet suomalaiset syväteknologian startupit tekevätkin jo yhteistyötä globaalien suuryritysten kanssa, hän muistuttaa.