Saudi-Arabian valtio-omisteinen öljy- ja kaasuyhtiö oli maailman kannattavin yritys viime vuonna, kertoo luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings. Saudi Arabian Oil companyn eli Aramcon tulos ennen veroja, korkokuluja ja arvonalennuksia oli hulppeat 224 miljardia dollaria (198,8 miljardia euroa).
Aramco on maailman suurin öljyntuottaja.
Saudi-Arabian oli tarkoitus listata yhtiö pörssiin viime vuonna, mutta valtio laittoi hankkeen toistaiseksi jäihin. Maan kruununprinssi Mohammed bin Salman kuitenkin sanoi lokakuussa, että valtio kaavailee Aramcon listaamista vuoteen 2021 mennessä.
Asiantuntijat ovat laskeneet saudiyhtiön arvoksi noin 2 000 miljardia dollaria, joten mikäli listautuminen toteutuu, siitä tulee maailman ennätys. Tällä hetkellä kaikkien aikojen suurimman listautumisannin manttelia kantaa kiinalainen verkkokauppayhtiö Alibaba, joka noteerattiin syksyn 2014 pörssistartissaan 25 miljardiin dollariin.
Muut kaukana takana
Aramco oli kannattavuudessaan aivan omaa luokkaansa, sillä toiseksi kannattavin oli Fitchin mukaan teknologiayhtiö Apple 82 miljardin dollarin (72,8 miljardin euron) tulospotilla. Myös muut kärkisijat menivät teknologia- ja öljy-yhtiöille: seuraavina listalla olivat Samsung, Royal Dutch Shell, Alphabet ja maailman suurin pörssilistattu öljy-yhtiö Exxon Mobil.
Toisen luottoluokittajan Moody’sin mukaan Aramcon nettotulos oli viime vuonna 111 miljardia dollaria. Se oli lähes kaksinkertainen Applen tulokseen nähden ja yli kymmenen kertaa suurempi kuin Amazonilla.
Aramcolla oli kassavaroja viime vuoden lopussa Moody’sin mukaan 48,8 miljardia dollaria ja velkaa 27 miljardia.
Moody’sin mukaan Aramcon raportoima liiketoiminnan kassavirta oli viime vuonna 121 miljardia dollaria. Investointeja tehtiin 35,1 miljardilla ja valtiolle maksettiin 58,2 miljardin dollarin osingot. Euroissa se tekee 51,6 miljardia eli pelkillä osingoilla olisi kuitattu lähes koko Suomen valtion budjetti.
Kansallinen öljy-yhtiö on äärimmäisen tärkeä Saudi-Arabian valtiolle, sillä se maksaa 50 prosenttia tuloksestaan veroa. Sen päälle liikevaihdosta maksetaan vielä liukuvalla, 20 prosentista alkavalla asteikolla rojaltteja. Näillä tuotoilla katetaan valtion sosiaali- ja sotilasbudjettia sekä ylläpidetään hallitsijasuvun lukuisten jäsenten luksuselämää.
Laina meni kuin kuumille kiville
Tällä viikolla Aramco haki markkinoilta lainaa 12 miljardia dollaria historiansa ensimmäisellä emissiolla. Lainaa olisi ollut saatavilla huomattavasti enemmänkin, sillä sijoittajat tekivät juoksuajaltaan eri pituisista joukkolainoista tarjouksia kaikkiaan 100 miljardin dollarin edestä.
Markkinatietojen mukaan kiinnostus Aramcon emissiota kohtaan oli ennätyksellistä, sillä viime vuonna Qatarin laina keräsi tarjouksia 52 miljardilla. Saudi-Arabian valtion ensidebyytti joukkolainamarkkinoilla vuonna 2016 keräsi tarjouksia 67 miljardilla ja Argentiinan vastaava samana vuonna 16,5 miljardia.
Aramcosta sukeutuikin eniten kysytty kehittyvien markkinoiden emissio. Lisäksi on erittäin harvinaista, että minkään yrityksen liikkeelle laskema joukkovelkakirja keräisi markkinoilta 100 miljardin edestä tarjouksia. Kuuma kysyntä kuvastaakin paitsi luottamusta yhtiöön myös lainasijoittajien vaikeuksia löytää markkinoilta hyvän korkotuoton papereita, kun parhaimpien valtionlainojen korot ovat miinuksella.
Emissiossa suurin kiinnostus kohdistui pidempään päähän eli 30 vuoden lainaan. Sen voi katsoa olevan tosiasiassa näkemyksen ottoa paitsi Saudi-Arabian talousnäkymistä mutta myös öljyn tulevaisuudesta aina 2050-luvulle. Näin pitkät lainat kiinnostavat etenkin eläkevakuuttajia, jotka pyrkivät korkotuotoilla turvaamaan maksuvastuitaan.
Aramco myi lopulta 1,0 miljardia kolmen vuoden lainaa 55 korkopistettä yli Yhdysvaltain lainakoron. Viiden vuoden lainaa lähti kahden miljardin edestä ja se hinnoiteltiin 75 korkopistettä amerikkalaista korkeammaksi. Kymmenen vuoden lainaa laskettiin liikkeelle kolmen miljardin verran 105 korkopisteen lisällä, kolme miljardia 20 vuoden lainaa 140 korkopisteen lisällä ja kolme miljardia 30-vuotista lainaa 155 korkopistettä jenkkikoron päälle.
Järjestäjien mukaan hinnoittelu tarkoittaa, että Aramco maksaa lainoistaan pienempää korkoa kuin sen omistava valtio. Tämäkin on äärimmäisen harvinaista, sillä liiketoimintariski hinnoitellaan yleensä valtion lainakoron päälle.
Aramco haki lainaa markkinoilta osittain jättimäisen yrityskaupan rahoittamiseksi. Yhtiö osti vastikään valtion sijoitusyhtiön 70 prosentin osuuden petrokemianyhtiö Sabicista noin 69 miljardilla dollarilla.