Teollisuus ja kuluttajat antoivat vauhtia Kiinan taloudelle tammi-maaliskuussa. Alkuvuonna käynnistetty elvytys on purrut ennakoitua nopeammin, mutta vielä on liian aikaista huokaista helpotuksesta.
Kiinan talous kasvoi tammi-maaliskuussa tasaista tahtia, vaikka tahdin oli uumoiltu hidastuvan. Myös teollisuustuotanto vahvistui, investoinnit lisääntyivät ja yksityinen kulutus nousi.
Talous kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 6,4 prosenttia vuodentakaisesta, kun ekonomistit olivat uutistoimisto Reutersin ennusteessa odottaneet kasvuksi 6,3 prosenttia.
Markkinoille uutinen oli mieluisa, sillä sijoittajat ovat pitkin alkuvuotta murehtineet maailman toiseksi suurimman talouden vaisuja kasvunäkymiä sekä mahdollista kauppasotaa Yhdysvaltain kanssa. Kiina on kuitenkin virvoitellut talouttaan alkuvuonna uusilla elvytystoimilla, jotka näyttäisivät nyt purreen selkeästi arvioitua nopeammin – useimmat asiantuntijat olivat ennakoineet elvytyksen vauhdittavan taloutta vasta kolmannelta neljännekseltä eteenpäin.
Kiina on elvyttänyt sekä finanssi- että rahapolitiikan keinoilla: se on ilmoittanut veroja alennettavan lisää miljardien dollareiden edestä, panostuksista infrastruktuurihankkeisiin sekä vahvistanut pankkien luotonantoa. Ensimmäisellä neljänneksellä kiinalaispankit myönsivät uusia lainoja ennätykselliset 5800 miljardia juania (865 miljardia dollaria), mikä on enemmän kuin Sveitsin bkt.
Alkuvuoden talouskasvua vauhditti teollisuustuotannon hyppäys: maaliskuussa kasvua mitattiin 8,5 prosenttia vuodentakaisesta, mikä oli kovin kasvuvauhti 4,5 vuoteen. Ekonomistit olivat odottaneet, että teollisuustuotanto olisi reipastunut 5,9 prosenttiin tammi- ja maaliskuun 5,3 prosentista.
Etenkin rakennustarvikkeiden, kuten sementin ja teräksen, sekä koneiden tuotanto oli noussut voimakkaasti. Osan teollisuuden vahvasta noususta voi kuitenkin selittyä palautumisella, sillä kiinalainen uusi vuosi ja siihen liittyvä lomakausi saattoivat vaimentaa tuotantoa helmikuussa.
Vähittäiskaupan myynti oli kasvanut 8,7 prosenttia maaliskuussa, kun odotukset olivat 8,4 prosentissa. Vauhti oli kiihtynyt selvästi helmikuun 8,2 prosentista. Varsinkin kodinkoneet ja huonekalut olivat tehneet kauppansa – mikä puolestaan heijasti asuntokaupan voimistumista.
Sen sijaan autokaupassa oli hiljaisempaa ja myynti oli painunut 4,4 prosenttia viime vuoden maaliskuusta.
Teollisuusmaiden järjestö OECD kuitenkin varoitti Kiinaa, että pitkittynyt elvytys voi kyllä nostaa talouskasvua tänä ja ensi vuonna, mutta voi haitata ylivelkaantumisen hallintaa sekä rakenteellisten uudistusten tekemistä.
Kiinan talouskasvun ennakoidaan jäävän tänä vuonna 6,2 prosenttiin, mikä olisi toteutuessaan hitainta tahtia liki 30 vutoeen. Valtion virallinen kasvutavoite on 6,0-6,5 prosenttia.