Uudelleen roihahtanut pelko Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kauppasodan kierrosten kovenemisesta on painanut osakekursseja tänään kautta maailman.
Kiinan vihjaukset uusista vastatoimista Yhdysvaltain tuontitullien korotuksiin ovat säikäyttäneet markkinat ja saaneet sijoittajat suuntaamaan turvasatamiin. Etenkin valtioiden lainat ovat kelvanneet salkun täytteeksi, mutta myös kullan ja hopean hinnat ovat olleet päivän mittaan nousussa.
Kiina on viime päivinä väläytellyt mahdollisuutta rajoittaa harvinaisten maametallien vientiä Yhdysvaltoihin. Mikäli uhkaus toteutuisi, se haittaisi muun muassa elektroniikka- ja puolustusteollisuuden tuotantoa. Kiinan mukaan metallien vientiä voidaan rajoittaa, jos Yhdysvallat toteuttaa oman ukaasinsa ja asettaa kiinalaisen teknologiavalmistaja Huawein mustalle listalle, mikä estäisi amerikkalaisyhtiöitä tekemästä sen kanssa yhteistyötä.
Analyytikot olivat jo ehättäneet varoitella sijoittajia, että he ovat liiankin luottavaisia sopimuksen syntymisestä kesäkuussa. Asiantuntijoiden mukaan tilanne voi tästä vielä pahentua moneen otteeseen ja pitkittyä. Lisäksi Kiina voi esimerkiksi devalvoida juanin, mikäli Yhdysvallat todella vie tullien korotukset täysimääräisesti lävitse. Tämä söisi paitsi amerikkalaisvalmistajien Kiinasta saamia tuottoja, mutta iskisi yhtä lailla kaikkiin muihinkin.
Varoitussignaalit välkkyvät
Wall Streetillä mentiin alkuillasta Suomen aikaa lujaa alamäkeen. Ammattisijoittajat seurasivat silmä kovana, miten etenkin laajin indekseistä, Standard & Poor’s 500, käyttäytyy. Syynissä on nimittäin lukema 2770 – lukema, joka on S&P 500:n 200 päivän liukuva keskiarvo. Sen rikkoutuminen olisi vahva myyntisignaali markkinoille.
Kello 20.10 Suomen aikaa S&P 500 oli 2779,65 pisteessä eli 0,8 prosenttia tiistain päätöstasoaan alempana. Teollisuusosakkeiden Dow Jones oli nuukahtanut 270 pistettä eli 1,1 prosenttia edellispäivään verrattuna ja teknologiapainotteinen Nasdaq oli 0,8 prosentin laskussa.
Euroopassa Lontoon FTSE suli 1,2, Pariisin Cac 1,7 ja Frankfurtin Dax 1,6 prosenttia.
Helsingin pörssin pääindeksi laski keskiviikkona 1,5 prosenttia ja lähti vapaapäivän viettoon 9042,52 pisteen lukemalla. Kurssit ovat pelkästään alkuviikolla luistelleet 3,2 prosenttia alaspäin ja kuukaudessa miinusta on kertynyt 5,9 prosenttia.
Tukholmassa pakitettiin tänään 1,4 ja Oslossa 2,3 prosenttia.
Toinen klassinen varoitusmerkki näkyy joukkolainamarkkinoilla: Yhdysvaltain kymmenen vuoden lainan tuottokorko on vajonnut alemmas kuin kolmen kuukauden vastaavan lainan korko. Tätä pidetään hyvänä ennusmerkkinä lähestyvästä taantumasta ja nyt näiden lainojen välinen ero liikkuu korkeimmillaan 12 vuoteen.
-Tällainen kuvio nähdään yleensä hieman ennen, kuin keskuspankit aloittavat elvytystä. Siten kysymys kuuluukin: onko Fed valmis elvyttämään siinä määrin, että Yhdysvallat välttäisi taantuman, Nikko Asset Managementin korkosalkun hoitaja Chris Rands kommentoi uutistoimisto Reutersille.
Yhdysvaltain valtion seitsemän vuoden lainan huutokauppa sai tänään markkinoilta vaisun vastaanoton ja korko nousi odotettua korkeammalle eli 2,144 prosenttiin. Korko on silti matalampi kuin, millä Yhdysvallat on aiemmin saanut markkinoilta rahoitusta seitsemän vuoden lainalla.
On kuitenkin mielenkiintoista seurata Yhdysvaltain tulevia lainahuutokauppoja, sillä nekin saattavat joutua kauppasodan tulilinjalle – onhan Kiina ollut jo pitkään Yhdysvaltain lainojen suurin ostaja.