Kevään vilkkaimman raportointipäivän anti on otettu pörssissä vastaan pääosin myönteisesti.
Torstaina tammi-maaliskuun lukunsa raportoi peräti 30 Helsingin listayhtiötä. Sijoittajilla on ollut täysi työ sulatella päivän raporttisadetta, mutta ensireaktioiden perusteella eli miten yhtiön kurssi on kehittynyt tulosjulkistuksen jälkeen, suurin osa raporteista oli omistajille mieluisia. Pörssipäivän päätti plussalle 14 yhtiötä.
Ilopillereistä senttiosakkeet Loudspring ja Trainers House vahvistuivat kaksinumeroisin lukemin, mutta isompien ja enemmän vaihdettujen yhtiöiden joukosta suosiollisimmat vastaanotot saivat Huhtamäen, Tiedon, Stora Enson, Metson ja Koneen raportit.
Huhtamäen vuosi olikin alkanut mainiosti: yhtiö raportoi sekä liikevaihdon että -voiton kohonneen ennätyksellisen hyviksi. Tieto puolestaan kohensi hienokseltaan liikevaihtoaan ja oikaistua liikevoittoaan.
Stora Enson liikevaihto oli parasta tasoa yli viiteen vuoteen, ja Metson uudet tilaukset olivat kasvaneet 18 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Myös Kone oli saanut uusia tilauksia lähes kymmenen prosenttia enemmän kuin viime vuoden alussa, ja sekä liikevaihto että -voitto paranivat.
Sen sijaan kymmenenyhtiötä tarjoili sijoittajille pettymyksiä – etunenässä pahasti odotuksista jäänyt Nokia. Myöskään Martelan, Orionin, Wärtsilän tai Scanfilin tammi-maaliskuun luvut eivät tyydyttäneet markkinoita.
Nokian tavoin Orion kärsi ensimmäisellä neljänneksellä kireästä hintakilpailusta, ja lääkeyhtiön liikevaihto ja -voitto laskivat. Wärtsilä petrasi sekä tulosta että liikevaihtoaan alkuvuonna, mutta saadut tilaukset olivat jääneet kahdeksan prosenttia viime vuoden tasolta.
Ruuhkainen tulosviikko huipentuu vielä huomenna, kun 24 pörssiyhtiötä lataa pöytään tammi-maaliskuun lukunsa.
Tulosjulkistaja ja kurssimuutos Helsingin pörssissä (%)
Pettymykset:
Ahlstrom-Munksjö: -2,4%
Amer Sports: -8,8 %
DNA: -1,1 %
Kesko B: -2,9 %
Martela: -3,4 %
Nokia: -9,0 %
Orion B: -3,2 %
QPR Software: -4,7 %
Scanfil: -2,8 %
Wärtsilä: -2,6 %
Ilopillerit:
Cargotec: +2,5 %
Huhtamäki: +12,4%
Kone: +3,3 %
Loudspring: +12,7 %
Metso: +2,5%
Qt Group: +7,5 %
SSAB B: +3,0 %
Stora Enso R: +3,3%
Tieto: +6,8%
Tikkurila: +3,1%
Tokmanni: +1,6 %
Trainers House: +12,8 %
Viking Line: +6,5 %
Ålandsbanken: +1,4 %
Lähes ennallaan (alle prosentin muutos)
Alma Media
Capman
(Pöyry)
Robit
Rovio
Telia