Asiakkaiden tarpeista lähtevää inbound-liiketoimintaa ei saatu kolmannella neljänneksellä voitolliseksi.
Markkinoinnin palveluyhtiö leikkasi jälleen arviotaan koko vuoden liikevoitostaan. Yhtiö ennakoi nyt, että liikevoitto jää kuluvalta vuodelta tappiolliseksi.
– Inbound-liiketoiminta-alueelle tehtyjen etupainotteisten rekrytointien saaminen laskutettavaan työhön on vienyt arvioitua kauemmin aikaa. Aikaa on kulunut myös integraatioprosessien tehostamiseen hankkimamme saksalaisen Netpress GmbH:n toimintojen liittämisessä yhtiöön. Vaikka kolmas kvartaali jäi inbound-liiketoiminnassa tappiolliseksi, arvioimme neljännen kvartaalin olevan voitollinen, Avidlyn väliaikainen toimitusjohtaja Mikko Marttinen kertoo tiedotteessa.
Edellisen kerran Avidly varoitti tuloksensa rapautumisesta juhannuksen jälkeen kesäkuussa ja toisti näkymät vielä elokuun lopun osavuosikatsauksessaan. Yhtiö leikkasi tulosodotuksensa kesällä viime vuotista 0,6 miljoonaa euroa alemmaksi, mutta silti voitolliseksi, kun alkuvuonna ennakoitiin vielä parannusta viime vuoteen nähden.
Liikevaihdon osalta odotus on yhä ennallaan eli Avidlyn olisi tarkoitus päästä kuluvana vuonna 22-24 miljoonan euron liikevaihtoon. Viime vuonna liikevaihtoa kertyi 19,8 miljoonaa.
Marttisen mukaan yhtiö panostaa nyt yhtiön kasvutavoitteissa keskeisellä sijalla olevan inbound-liiketoiminnan kasvuun ja käyttää osakeanneissa kerättyjä varoja ”uuden strategian täysimääräiseen toteuttamiseen lyhyen tähtäimen kannattavuuden kustannuksella”.
Toisaalta Avidly etsii myös säästöjä perinteisemmästä liiketoiminnastaan.
– Markkinoinnin palvelut -liiketoiminta-alueen kannattavuuden parantamiseksi olemme käynnistäneet syksyllä erillisen kannattavuushankkeen, jolla tehostamme projektitoimintojemme myyntiä ja prosesseja ilman henkilövähennyksiä, Marttinen toteaa.
Kurssi sukelsi
Tulosvaroitus sysäsi Avidlyn kurssin jyrkkään laskuun Helsingin pörssissä. Päivän loppusuoralla kurssi oli laskijalistan kakkosena 7,2 prosentin miinuksillaan. Kauppaa käytiin 4,90 euron hintaan, mutta päiväkaupassa oli käyty 4,85 eurossa eli lähellä tämän vuoden pohjia.
Samaan aikaan pörssin yleisindeksi OMXH oli 0,4 prosenttia plussalla.
Tavoitehintaa alas
Toinen tulosvaroitus kuluvan vuoden aikana sai Inderesin leikkaamaan Avidlyn tavoitehinnan 5,00 euroon aiemmasta 5,40 eurosta sekä toistamaan ”vähennä”-suosituksen.
– Avidlyn Inbound-liiketoiminnan kasvuhankkeet rasittavat kannattavuutta ja Markkinoinnin palvelut -liiketoiminnan tehokkuus on jäänyt tavoiteltua heikommaksi. Näemme yhtiön kunnianhimoisen kasvustrategian pitkällä aikavälillä houkuttelevana optiona, mutta jyrkästi heikentyneen näkyvyyden ja tuloskunnon vuoksi emme näe osakkeen arvonnousulle lyhyellä tähtäimellä ajureita, analyytikko Petri Aho kirjoittaa tuoreessa kommentissaan.