Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Eduskuntavaaleissa kiriviikko, katseet EKP:ssä

Alkuviikolla on luvassa viimeiset vaaligallupit ja ahkeralla omistajalla on tiedossa viikolla vielä monet yhtiökokouskahvit, sillä vuosikokouskausi jatkuu edelleen vilkkaana. Makro- ja datarintamalta on myös luvassa runsaasti tilastotietoa.

Kotimaan politiikassa käynnistyy ratkaisuviikko, kun eduskuntavaalien kampanjointi huipentuu ennen ensi sunnuntain vaalipäivää. Alkuviikolla on luvassa viimeiset gallupit ja ennakkoon äänestäminen on mahdollista tiistaihin saakka. 
Ennakkoäänestys on ollut tänä vuonna erittäin vilkasta, joka saattaa povata äänestysvilkkauden nousua. Edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2015 äänestysprosentti oli 70,1.

Jo torstaina uurnille päästään Intiassa, missä käynnistyvät maailman laajimmat demokraattiset vaalit. Äänioikeutettuja maan parlamenttivaaleissa on peräti 900 miljoonaa – suomalaisia äänioikeutettuja on eduskuntavaaleissa noin 4,3 miljoonaa – joten ei ihme, että vaalit käydään vuorollaan seitsemällä eri alueella huhtikuun 11. ja toukokuun 19. päivän välillä.
Edellisissä vaaleissa, vuonna 2014, 550 miljoonaa intialaista käytti äänioikeuttaan.

Intiassa valitaan suoralla vaalilla 543 kansanedustajaa Lok Sabhaan eli parlamentin alahuoneeseen. Lisäksi kaksi edustajaa nimetään edustamaan englanninkielistä väestöä. Vaalituloksen on määrä olla tiedossa 23. toukokuuta.

Vielä on kokouskahveja tiedossa

Ahkeralla omistajalla on tiedossa viikolla vielä monet yhtiökokouskahvit, sillä vuosikokouskausi jatkuu edelleen vilkkaana. Omistajat kokoustavat muun muassa Keskossa, Sammossa sekä Teliassa.

Yhdysvalloista saadaan viikolla ensimmäiset tammi-maaliskuun tulosraportit. Ladunavaajina ovat paikallista aikaa perjantaiaamuna lukunsa julkistavat suurpankit Wells Fargo ja JPMorgan Chase.

Torstaina mediayhtiö Disney pitää sijoittajapäivän, josta odotetaan kuulumisia etenkin yhtiön suoratoisto-strategiasta. Streaming on nyt kova sana teknologia- ja media-aloilla Applen ilmoitettua muutama viikko sitten oman palvelunsa käynnistämisestä.

Suomessa osavuosikausi pyörähtää käyntiin 16. huhtikuuta Ponssen raportilla.

Makro- ja datarintamalta on myös luvassa runsaasti tilastotietoa. Kotimaassa Tilastokeskus kertoo muun muassa tietoja ulkomaankaupasta ja työllisyydestä. Euroopan keskuspankki kokoustaa tiistaina ja, vaikka korkotasoon ei ole luvassa muutosta, markkinat kuuntelevat herkällä korvalla keskuspankkiirien mahdollisia vihjeitä lisäelvytyksestä.
Keskiviikkona ja torstaina saadaan inflaatiotietoja sekä Euroopasta että Yhdysvalloista. Hintojen nousu ei ole ollut merkittävää oikeastaan kymmeneen vuoteen, mutta nyt etenkin Yhdysvalloissa kiristyneiden työmarkkinoiden myötä ylöspäin hilautuneet palkat ovat virittäneet sijoittajissa huolia yritysten – ja yleisen – kustannustason nousun nopeutumisesta.

Nina Broström toimii Viisas Raha lehden tuottajana.

Lisää aiheesta "Tällä viikolla"