Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Reilu neljännes Sijoittajabarometrin vastaajista pitää ympäristöasioita tärkeimpänä sijoituspäätökseen vaikuttavista vastuullisuustekijöistä. Kuva: iStock

Sijoittajabarometri 2/2021: ESG onkin GES

Uusimman Sijoittajabarometrin mukaan hyvä hallinto on tärkein sijoituspäätökseen vaikuttava vastuullisuusnäkökulma. Ympäristöasiat nousevat kakkoseksi ja ihmisoikeuksiin kiinnitetään näitä vähemmän huomiota.

Viisaan Rahan, Suomen Osakesäästäjien ja Pörssisäätiön kahdesti vuodessa teettämän Sijoittajabarometrin uusimmassa tutkimuksessa kysyttiin myös sijoittajien suhtautumista vastuullisuusnäkökulmiin. Osakesäästäjien jäsenistä ja Pörssisäätiön uutiskirjeen tilaajista koostuva 3156:n vastaajan joukko asetti ESG:n (environment, social, governance) tärkeysjärjestykseen GES, eli tärkeimpänä pidettiin hyvää hallintoa.

Kysyttäessä mitkä tekijät vaikuttavat sijoituspäätökseesi eniten tai mihin kiinnität huomiota eniten, 40 prosenttia vastaajista mainitsi hyvän hallinnon eli esimerkiksi korruption vähäisyyden.

Hyvä hallinto on tärkein sijoituspäätöksiin vaikuttava vastuullisuustekijä 40 prosentille vastaajista. Grafiikka: Teemu Kavasto Lähde: Sijoittajabarometri 2/2021

Ilmastoasiat, kuten ilmastonmuutoksen estäminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen oli tärkein näkökulma 26 prosentille vastaajista. Ihmisoikeudet, työolosuhteet ja tasa-arvo olivat tärkeimpiä 12 prosentille. 16 prosenttia ilmoitti, ettei kiinnitä huomiota mihinkään edellä mainituista näkökulmista, ja kuusi prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.

Luotettava tieto edistää vastuullisuutta

Sijoittajabarometrin mukaan vastuullista sijoittamista edistäisi parhaiten vastuullisuustietojen luotettavuus ja vertailtavuus.

55 prosenttia edistäisi vastuullisuutta parantamalla lainsäädännöllä vastuullisuustietojen luotettavuutta. Vastuullisuustietojen vertailtavuus ja standardointi saivat lähes yhtä paljon eli 48 prosenttia mainintoja. Vastaajat saivat valita useita vaihtoehtoja.

Vastuullisuustietojen saatavuutta parantaisi lainsäädännöllä 29 prosenttia vastaajista. Joka kymmenes vastaaja ei nähnyt muutostarpeita.

Uusimman Sijoittajabarometrin tuloksiin voi tutustua laajemmin Viisaan Rahan numerossa 7/2021, joka ilmestyi 4.11.2021. Sijoittajabarometrin toteutti Tietoykkönen.
 

Jäsenenä luet enemmän

Suomen Osakesäästäjien jäsenenä pääset lukemaan myös aiemmin ilmestyneitä Viisas Raha -lehden numeroita.

Jäseneksi kannattaa liittyä nyt, sillä loppuvuoden jäsenmaksu on vain 19 euroa. Ensi vuonna jäsenyys jatkuu normaalihintaisena valintasi mukaan joko digilehden tai printtilehden tilauksella.

Lue lisää ja liity jäseneksi.

Lisää aiheesta "Tutkittua"