Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Haluamme olla siellä missä sinäkin!

Saammeko esitellä, Viisas Raha digilehden. Viisas Raha kulkee jatkossa sijoittajan mukana taskussa, laukussa, työpaikalla tai vaikka kotisohvalla. ”Haluamme palvella nykyisiä ja uusia lukijoita yhä paremmin mahdollistamalla heille pääsyn laadukkaaseen sisältöön missä ja milloin vain ”, sanoo digilehteä kehittänyt Osakesäästäjien Jamilla Heiskanen.

Verkosta vähän viisaampi


Digilehti avaa uuden ulottuvuuden lukijalle päästä käsiksi paitsi Viisas Rahasta tunnettuihin laatuartikkeleihin, niin samalla blogituotantoon ja muuhun journalistiseen sisältöön. Nyt kiinnostavat uutiset ja ajankohtainen tieto on lukijan käsissä silloin kuin hän sen haluaa. 


Digilehti ei kuitenkaan korvaa perinteistä printtilehteä, vaan tulee tämän rinnalle uuden ilmeen ja ajankohtaisen sisällön saattelemana. Samalla Viisas Raha printtilehti koki suuren uudistuksen sisällön ja visuaalisuuden osalta viime numerossa, josta lukijapalaute on ollut hyvin positiivista.

Joka päivä uutta sisältöä


”Tavoitteena olisi saada Viisas Raha jokaisen puhelimen ja tietokoneen kirjamerkkeihin”, rohkaisee Heiskanen. Viisas Raha on jo printtilehtenä tullut tunnetuksi arvostettuna talousjulkaisuna ja nyt luotettava laatu jalkautuu myös verkkoon. Viisas Raha ei edelleenkään tule kilpailemaan kaikista aktiivisimpien uutismedioiden kanssa, mutta digilehdestä löytyy silti päivittäin useita uusia julkaisuja. Printtilehden lukija löytää siis uutta sisältöä myös digilehdestä.

 

Lisää aiheesta "Tapahtumat"