Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Kalenteri

Tällä viikolla huomio keskittyy Fedin pääjohtajan Jerome Powellin puheeseen Yhdysvaltain edustajainhuoneessa. Kotimainen tuloskausi pääsee myös hiljalleen käyntiin, kun kolme yhtiötä kertoo huhti-kesäkuun lukunsa.

Fediä ja osavuosikauden verryttelyä

Alkaneella viikolla katseet kiinnittyvät jälleen Yhdysvaltain keskuspankkiin ja pääjohtaja Jerome Powellin puheeseen kongressin edustajainhuoneen rahoituspalvelukomitean istunnossa keskiviikkona. Lisäksi seurannassa ovat ensimmäiset toisen neljänneksen ja alkuvuoden tulosraportit.

Yhdysvaltain perjantaina saatu kesäkuun työllisyysraportti räväytti pöytään kovimmat luvut kymmeneen kuukauteen. Työpaikkojen määrä oli lisääntynyt 224 000:lla, kun odotukset olivat 160 000:ssa rekrytoinnissa. Työttömyysaste oli 3,7 prosenttia. Toukokuussa työllisyystilasto oli todellinen kylmä suihku jääden ainoastaan 75 000:een.

Erinomaiset luvut käänsivät huipputasoilla viilettäneet osakemarkkinat rajuun laskuun Wall Streetillä perjantaina, kun peräti kolmea koronlaskua tälle vuodelle odottaneet sijoittajat madalsivat odotuksiaan.

- Rekrytointien voimakas kasvu kesäkuussa (ja kolmen kuukauden keskiarvo 171 000:ssa) veti vähintäänkin Fedin heinäkuun koronlaskun pois pöydältä. Siten ensimmäinen koronlasku olisi luvassa aikaisintaan syyskuussa. Eli mitä viimeisestä viikosta on jäänyt käteen? Ei edistystä G20 -kokouksesta, teollisuuden ISM-indeksi pysyi kasvun puolella 51,7 pisteessä ja työpaikkojen kasvu oli vahvaa. Näillä luvuilla Fedin koronlaskulla ei ole mitään kiirettä ja keskuspankki todennäköisesti haluaa odottaa, miten data kehittyy tulevina kuukausina, Bank of America Merrill Lynchin tuoreessa katsauksessa arvioidaan.

- Data kertoo Yhdysvaltain talouskasvun hidastumisesta, mutta se ei vielä ole riittävän huonoa, jotta Fed katsoisi välittömän koronlaskun tarpeelliseksi. Uskomme Powellin korostavan keskiviikon puheessaan, että kiirettä koronlaskuun ei ole, tutkimusyhtiö Capital Economics komppasi omassa raportissaan.

Wall Streetin pettymyslasku tempaisi perjantaina mukaansa myös Euroopan markkinat ja tahti on jatkunut tänään Aasiassa. Jyrkintä alamäki oli Shanghaissa, missä indeksi kyykkäsi 2,6 prosenttia, kun taas Tokiossa Nikkei jäähtyi prosentin. Hongkongissa ja Mumbaissa miinukset olivat 1,6 prosentin luokkaa.

Euroopassa uusi pörssiviikko on käynnistynyt nollaviivan molemmilla puolilla väreillen. Frankfurtissa jätti-irtisanomisista ilmoittanut Deutsche Bank oli 1,5 prosenttia plussalla, mutta Dax lievästi miinuksella. Lontoossa FTSE ja eurooppalaisia suuryhtiöitä seuraava laaja Stoxx 600 sinnittelivät vielä niukasti plussan puolella.

Helsingin pörssissä tahti oli sama ja yleisindeksi OMXH juuri ja juuri plussalla. Tukholmassa OMXS oli kuitenkin 0,6 ja Oslon OSEBX 0,7 prosentin nousussa.

Aamupäivällä Suomen aikaa Wall Streetin futuurit osoittivat loivaa laskuavausta. Kullan hinta oli kiivennyt jälleen reiluun 1 400 dollariin unssilta ja WTI-öljy kallistunut 0,2 prosenttia 57,64 dollariin tynnyriltä.

Kevyttä dataa ja ensimmäisiä kakkosvartteja

Tilastoanniltaan viikko on melko kevyt ja suurin huomio kiinnittyy siis Powellin keskiviikon esiintymiseen kongressissa. Sen lisäksi sijoittajat tarkastelevat Fedin viimeisimmän kokouksen pöytäkirjaa, joka julkistetaan keskiviikkoiltana Suomen aikaa.

Muutoin luvassa on koko tukku euroalueen ja Saksan talousdataa. Suurimman eurotalouden vienti oli kasvanut 1,1 prosentti toukokuussa – mikä oli tuplasti ekonomistien odottamaa vahvemmin. Kuitenkin huhtikuussa vienti oli sukeltanut 3,4 prosenttia.

Toinen valonpilkahdus oli, että Saksan teollisuustuotanto oli kasvanut toukokuussa 0,3 prosenttia edelliskuusta. Ekonomistit olivat odottaneet 0,4 prosentin kasvua. Huhtikuussa teollisuustuotanto oli vajonnut peräti 2,0 prosenttia maaliskuuhun verraten.

Nämä ovat laiha lohtu, sillä perjantaina julkistettu tilasto kertoi Saksan teollisuuden tilausten kutistuneen 2,2 prosenttia toukokuussa. Lasku oli odotuksia syvempi.

Saksan talouskasvu on siis jotakuinkin haihtunut kevään mittaan ja toisella neljänneksellä bkt voi hyvinkin olla miinusmerkkinen.

Muita tilastojulkistuksia ovat keskiviikkona ja torstaina saatavat kuluttajahintatiedot Kiinasta, Saksasta, euromaista ja Yhdysvalloista. Perjantaina tulevat vielä euroalueen teollisuustuotanto sekä Yhdysvaltain tuottajahinnat kesäkuulta, joissa saattaa näkyä jo kauppasodasta koituvaa nousupainetta.

Täällä kotimaassa toisen neljänneksen tuloskausi pääsee hiljalleen vauhtiin. Viime viikon Admicomin hyvän raportin jatkeeksi tällä viikolla luvuistaan kertovat torstaina Citycon ja perjantaina Elisa ja Evli Pankki.

Lisää aiheesta "Tällä viikolla"