Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Markkinoilla tuntuu aina olevan perisyntinä läiskyä sekä ylhäällä että alhaalla selvästi yli, kuvaa Osakesäästäjien puheenjohtaja Karri Salmi. Kuva: iStock

Talouden tulkit: Nämä ovat asiantuntijoiden suurimpia sijoitusmokia

Oletko sortunut turhaan hötkyilyyn tai liialliseen varovaisuuteen? Ei hätää, niin ovat sijoitusalan asiantuntijatkin.

Myös asiantuntijat ovat sijoitusurallaan tehneet virheitä. Pyysimme kolmea sijoittajaa kertomaan, mitkä ovat heidän pahimmat sijoitusmokansa.

Terhi Majasalmi

Määrä ei korvaa laatua

”Asuntosijoittajana siirtyminen itäisestä kantakaupungista pienempiin kaupunkeihin. Olisi pitänyt mieluummin ostaa yksi kallis kuin kolme halpaa. Kokonaistuotto olisi ollut parempi. Määrä ei korvannut laatua. Kun mopo meinaa lähteä käsistä, sammuta se mopo.”

Varallisuusvalmentaja ja Vauras Nainen -yhteisön perustajaTerhi Majasalmi

Timo Turtiainen

Rahallista tappiota suurempi epäonnistuminen

”Tappioitakin toki tullut, mutta ei juuri mikään ole jäänyt kaivelemaan. Ne kerrat, kun en ole riittävästi miettinyt syitä sijoittaa, vaan olen tehnyt päätöksen ymmärtämättä itse sijoituskohdetta riittävästi.

Mieleen tulee Talvivaaran osake aikanaan. Tämä oli vielä jopa voitollinen, vaikkakin pieni, myynti salkusta aikanaan. Mutta en oikeastaan ymmärtänyt mitään yrityksen potentiaalista, riskeistä tai muustakaan, mutta ostin siivun, kun se sai suotuisia arvioita ja oli halu päästä mukaan. Eli oma työ jäi tekemättä, ja tämä on mielestäni rahallista tappiota suurempi epäonnistuminen.” 

Danske Bankin sijoituspäällikkö Timo Turtiainen

Karri Salmi

Karri Salmi

Pelko otti vallan

”Liian vahva usko omaan tietämykseen, ikään kuin olisi parempi kuin markkinat. Tämä voi johtaa esimerkiksi laskumarkkinalla pohjakalastukseen, jota ei voi voittaa vahvassa karhumarkkinassa. Tähän syyllistyin itse 2000-luvun it-kuplan purkutalkoissa. Kun yleinen markkinasentimentti on laskusuuntainen, matemaattisesti pohjatason arvostuksessa saavuttanut yhtiö ei välttämättä olekaan saavuttanut lähellekään pohjatasoja.

Markkinoilla tuntuu aina olevan perisyntinä läiskyä sekä ylhäällä että alhaalla selvästi yli.  Liialliseen pelkoon ei saa itseään myöskään päästää, koska ylivoimaisesti parhaat ostopaikat ovat historiassa aina syntyneet silloin kun on 'verta kaduilla'. Lähihistoriassa näitä tilanteita ovat olleet subprime-kriisi 2007-2009 ja pandemian ensimmäinen aalto keväällä 2020. Minut valtasi liiallinen pelko molemmissa tilanteissa.”

Suomen Osakesäästäjien hallituksen puheenjohtaja Karri Salmi

Osakesäästäjänä saat enemmän

Osakesäästäjien jäsenenä saat lukuisia rahanarvoisia jäsenetuja sekä Viisas Raha -lehden kahdeksan kertaa vuodessa.

Liity jäseneksi! Voit myös ostaa jäsenyyden lahjaksi täältä.

Lisää aiheesta "Sijoittaminen"