Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kokeneetkin talouden asiantuntijat suosivat vaivattomia ja vähäkuluisia sijoituskohteita. Kuva: iStock

Talouden tulkit: Näin sijoittaisin 10 000 euroa

Osa asiantuntijoista suosii osinkoja, osa sijoitusten helppoutta. 

Sijoituskeskustelu on käynyt kuumana koko vuoden. Kysyimme talouden ammattilaisilta, mihin he itse sijoittaisivat nyt 10 000 euroa.

Marja-Leena Haapanen

Kotimaiset edellä

”Kotimaisiin tulosta tekeviin blue chips -yrityksiin, jotka toimivat globaalisti – UPM:ään, Sampoon, Nordeaan, unohtamatta lääkealaa, esimerkiksi Orionia.”

Naisten oman pörssiklubin perustaja ja sijoitusasiantuntija, Suomen Osakesäästäjien hallituksen jäsen Marja-Leena Haapanen

Aki Pyysing

Aki Pyysing

Kulut minimiin

”Sokkona vähäkuluiseen tai kuluttomaan osakeindeksirahastoon. Ikinä ei pitäisi kertoa, mihin pitäisi sijoittaa, mutta graduntarkastajani Vesa Puttosen sanojen mukaan voi aina kertoa mitä itse on tehnyt. Ostin tänään eli 13.6. kurssien laskiessa liki kolme prosenttia usean suomalaisen yhtiön osakkeita.”

Yksityissijoittaja ja pokeriammattilainen Aki Pyysing

Terhi Majasalmi

Tasaista tuloa

”Olen aina suosinut kassavirtaa ja sijoittaisin 10 000 euroa osinkoyritykseen.”

Varallisuusvalmentaja ja Vauras Nainen -yhteisön perustaja Terhi Majasalmi

Mervi Niskanen

Mervi Niskanen

Vaivattomuus etusijalla

” Olen aika laiska sijoittaja, joten suosin kohteita, joiden kanssa ei tarvitse olla koko ajan hereillä. Ostokohteena ovat olleet jo jonkin aikaa USAn ja Euroopan markkinoille sijoittavat EFT:t. Näitä on nytkin ostolistalla.”

Itä-Suomen yliopiston rahoituksen professori Mervi Niskanen

Lue lisää Talouden tulkkien näkemyksiä: 

Asiantuntijat rauhoittelevat markkinoiden myllerryksestä ahdistuvaa sijoittajaa

Nämä ovat asiantuntijoiden suurimpia sijoitusmokia

Suomalaisen omistajuuden arvo – "Omistajat päättävät, missä bisneksessä ollaan mukana"

Osakesäästäjänä saat enemmän

Osakesäästäjien jäsenenä saat lukuisia rahanarvoisia jäsenetuja sekä Viisas Raha -lehden kahdeksan kertaa vuodessa.

Liity jäseneksi! Voit myös ostaa jäsenyyden lahjaksi täältä.

Lisää aiheesta "Sijoittaminen"