Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Sijoittajakoulu innostaa nuoret sijoittamaan oikeasti

Vasta muutama vuosi sitten pilotoitu Talous ja nuoret TATin lukiolaisille suunnattu Sijoittajakoulu toimii jo lähes sadassa oppilaitoksessa. Hyväntekeväisyyssalkun avulla moni nuori pääsee kokeilemaan sijoittamista käytännössä.

Talous ja nuoret TATin Sijoittajakoulu tavoittaa jo 2 046 opiskelijaa 92 eri oppilaitoksessa ympäri Suomea. Viime vuonna sijoittajakoulua opettavien oppilaitosten määrä kasvoi 45 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.

Sijoittajakoulu on lukiolaisille suunnattu kurssi, jolla nuoret opiskelevat sijoittamisen perusteita käymällä läpi esimerkiksi eri sijoitusinstrumentteja, hajauttamista ja verotusta. Lukuvuonna 2020–2021 pilotoitu kurssi on käytössä nyt 20 prosentissa suomalaisista lukioista.

Sijoittajakoulu on saanut nuoret kiinnostumaan sijoittamisesta aidosti: TATin selvityksen mukaan yli 85 prosenttia kurssin käyneistä lukiolaisista aikoo jatkaa sijoittamista myös kurssin päätyttyä. Kurssin ensimmäisen vuoden aikana sijoittamisen on aloittanut yli puolet kurssilaisista.

Sijoitustuotot hyväntekeväisyyteen

Heti Sijoittajakoulun alussa nuoret saavat ohjeet arvo-osuustilin avaamiseen, mutta kurssille osallistuminen ei vaadi omaa pääomaa. Yhä useammassa mukana olevassa lukiossa nuoret kuitenkin pääsevät kokeilemaan käytännön sijoittamista hyväntekeväisyyssalkkukonseptilla, jossa jokin yritys luovuttaa koulun kurssia varten avatulle arvo-osuustilille etukäteen sovitun rahasumman kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Mahdolliset tuotot yritys sitoutuu lahjoittamaan opiskelijoiden valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen.

Suomen Osakesäästäjät on sponsoroinut 5 000 eurolla kolmea hyväntekeväisyyssalkkua: Savonlinnan lyseon lukion, Kankaanpään yhteislyseon ja Etu-Töölön lukion. Kaikki kolme sijoitussalkkua olivat alkuvuodesta miinuksella, mutta lasku ei ole latistanut nuorten kiinnostusta.

Savonlinnassa nuorten salkussa on Sampoa, Fiskarsia, WithSecurea, Apetitia, F-Securea, Valmetia, Orionia sekä Nordnetin Indeksirahasto Suomi ESG:tä.

Etu-Töölössä nuoret ovat sijoittaneet Koneen, Keskon, Qt Groupin ja Verkkokauppa.comin sekä Saksassa listattujen Advanced Micro Devicesin ja NVDIAN osakkeisiin ja iShares Core S&P 500 UCITS ETF -rahastoon.

Kankaanpäässä hyväntekeväisyyssalkusta löytyy Aallon Groupia, Fortumia, Marimekkoa, Metsää, Telesteä ja Yhdysvalloissa listattua Euroseasia.

− Nuoret ovat saaneet paljon uutta tietoa sijoittamisesta, ja monelle kurssilaiselle se tulikin täysin uutena asiana. Nuoret ovat ottaneet tietoa innostuneesti vastaan, ja osa on jo suunnitellut oman sijoittamisen aloittamista esimerkiksi kesätyö- tai ylioppilaslahjarahoista, kertoo Sijoittajakoulun vastuuopettaja Heidi Ekman Kankaanpään yhteislyseosta.

− Sijoittaminen on toisaalta koettu mutkikkaana ja haastavana. Mitä pidemmälle kurssia on menty, sitä syvemmälle sijoittamisen maailmaan pureudutaan ja sitä vaikeampi osaa asioista on käsittää.

Lisää aiheesta "Sijoittaminen"