Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Nordean strategi Hertta Alava muistuttaa, ettei muutama heikompi vuosineljännes yleensä vaikuta yhtiöiden osinkoihin.

Ovatko osakkeet nyt halpoja?

Nordean strategi Hertta Alava arvioi heinäkuun palautumisrallin syöneen osakkeiden tuottopotentiaalia seuraavien 12 kuukauden ajalta, mutta arvostuskertoimet ovat edelleen pitkän aikavälin keskiarvojen alapuolella.

Osakekurssit ovat laskeneet suhteessa yhtiöiden tuloksiin.

– Siinä mielessä osakkeet näyttävät kohtuullisen edullisilta, Alava sanoo.

Tällä hetkellä markkinoilla pelätään, mitä tapahtuu P/E -kertoimien E:lle eli tuloksille.

– Ekonomistit ovat useampaan otteeseen alentaneet maailmantalouden kasvuennusteita oikeastaan kaikilla alueilla, joten olisi loogista odottaa, että jossain vaiheessa myös yhtiöiden tulosennusteita joudutaan alentamaan. Tuloksethan ovat olleet hyviä vielä toisellakin neljänneksellä, eikä hirveän huonolta näytä loppuvuosikaan, Alava toteaa.

Hän ei usko, että tuloksissa on niin paljon laskunvaraa, että osakkeet alkaisivat näyttää ainakaan kalliilta.

Tulosten ohella toinen, mihin osakkeiden hintoja voidaan suhteuttaa, on korkotaso. Osakkeet näyttivät monta vuotta edullisilta suhteessa korkoihin, kun korot olivat alhaalla. Alkuvuonna nähtiin pitkissä koroissa todella raju nousu etenkin Yhdysvalloissa ja myös Euroopassa, mutta heinäkuun aikana korot ovat tulleet taas alaspäin, mikä on parantanut osakkeiden hinnoittelua.

– Sanoisin, että osakkeet ovat ihan järkevästi hinnoiteltuja, mutta varsinaista alennusmyyntiä ei kuitenkaan ole, kun otetaan huomioon tulosennusteisiin liittyvät riskit ja se, että korkotason nousun jatkuminen veisi arvostusta kalliimpaan suuntaan, Alava päättelee.

Osingoista ei hevin tingitä

Jos yhtiöiden tuloskasvu laskee nollan tuntumaan, jäävät osaketuototkin mataliksi.

– Odotukset osaketuottojen osalta kannattaa pitää aika matalina. Heinäkuun palautumisralli söi tuottopotentiaalia seuraavien 12 kuukauden ajalta, Alava sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, ettei pitkäaikaisen sijoittajan kannata tehdä muutoksia sijoitusstrategiaansa muutaman mahdollisesti huonomman vuosineljänneksen takia.

– Etenkin niin sanottu osinkosijoittaminen toimii tämän tyyppisessä ympäristössä kohtuullisen hyvin. Yleensä yhtiöt pyrkivät pitämään osingot suhteellisen tasaisina. Enemminkin säädetään osakkeiden takaisnosto-ohjelmia ja muita sen mukaan, onko yhtiöllä ylimääräistä rahaa vai ei. Jos kurssit laskevat, osinkotuottoprosentti näyttää vielä korkeammalta.

Jos sijoittajan salkussa on hyvää osinkoa maksavia yhtiöitä, Alava arvioi tulovirran pysyvän kutakuinkin ennallaan.

– Siinä mielessä ei nyt ole syytä liikaan murheellisuuteen.

Lisää aiheesta "Sijoittaminen"