Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Uniper-sotkussa maineensa ryvettänyt Pekka Lundmark näyttää onnistuneen Nokian johdossa paremmin kuin Fortumin toimitusjohtajana. Kuva: Lehtikuva

Johtaminen ja vastuullisuus määrittävät pörssiyhtiöiden mainetta

Yksityissijoittajien luottamus suomalaisten pörssiyhtiöiden johtamiseen ja taloudelliseen suorituskykyyn on heikentynyt, käy ilmi tuoreesta Luottamus &Maine 2022 -tutkimuksesta.

Sijoittajien luottamus yhtiöiden kykyyn reagoida toimintaympäristön muutoksen on heikentynyt vuoden aikana. Tästä huolimatta sijoittajien luottamus yhtiöihin on keskimäärin hyvällä tasolla. Tiedot selviävät T-Median tuoreesta Luottamus&Maine 2022 -tutkimuksesta.

– Historiallisen vaikeat ajat näkyvät vastauksissa. Vastauksissa heijastuu luottamuksen lasku yhtiöiden kykyyn reagoida koronapandemian ja sodan muuttamaan toimintaympäristöön, tutkimuksen toteuttaneen T-Median kehitysjohtaja Riku Ruokolahti arvioi.

Tämän vuoden tutkimuksessa luottamuksen ja maineen arvioinnissa korostuvat keskisuurten yhtiöiden johtaminen ja suuryhtiöiden vastuullisuus. Etenkin vastuullisuuden nouseminen keskeiseksi tekijäksi suuryhtiöiden luottamuksen ja maineen arvioinnissa on merkittävä muutos: vuoden takaisessa tutkimuksessa johtaminen, hallinto ja tuotteet sekä palvelut nousivat vastuullisuutta useammin tärkeimmiksi osa-alueiksi.

Luottamus&Maine-tutkimus tehtiin nyt toisen kerran tässä laajuudessa.

– Saamme vuosittain julkaistavalla tutkimuksella esiin kehityksen trendit ja muutokset. Näin autamme yhtiöitä parantamaan suoritustaan, mutta myös oppimaan muiden yhtiöiden onnistumisista ja virheistä, Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman sanoo.

Tutkimuskutsua jaettiin Suomen Osakesäästäjien ja Pörssisäätiön uutiskirjeissä. Sähköiseen kyselyyn vastasi yhteensä 16 847 yksityissijoittajaa. He arvioivat 81:n suuren ja keskikokoisen pörssiyhtiön mainetta kahdeksan osatekijän osalta.

Maine on jälkisyklinen

Hyvämaineisimmiksi yhtiöiksi arvioitiin Kone, Ponsse ja Vaisala. Kone ja Ponsse olivat myös viime vuoden tutkimuksessa kolmen parhaan yhtiön joukossa.

– Parhaiten tutkimuksessa menestyvät yhtiöt kykenevät yksityissijoittajien arvioiden mukaan reagoimaan toimintaympäristönsä muutokseen, Ruokolahti tiivistää.

Tutkittujen large cap -pörssiyhtiöiden mainetulos ja vuosimuutos.

Nokia teki tutkimuksessa suurimman nousun. Yhtiö paransi tulostaan kokonaismaineessaan ja kuudessa tutkitussa osa-alueessa enemmän kuin yksikään muu pörssiyritys. Nokia paransi mainettaan hallinnossa, taloudessa, johtamisessa, uudistumisessa, tuotteissa ja palveluissa sekä työnantajuudessa.

Tutkimuksen suurimpia mainelaskijoita ovat Nokian Renkaat ja Fortum, jotka ovat kärsineet erityisesti Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta kriisistä. Nokian Renkaat oli tutkimuksen suurin maineen menettäjä viime vuodesta.

 

Tutkittujen mid cap -pörssiyhtiöiden mainetulos ja vuosimuutos.

Kielteinen uutisointi MustiGroupin työoloista tammikuussa näkyy pudotuksena yhtiön maineluvuissa. Yhtiön työnantajamaine laski tutkituista yhtiöistä eniten. Myös johtamisen ja hallinnon avoimuutta sekä oikein toimimista kuvaavissa maineen osa-alueissa MustiGroupin pudotus oli suurempi kuin yhdelläkään muulla yhtiöllä.

– Tyytyväiset työntekijät tuottavat tyytyväisiä asiakkaita ja tervettä liiketoimintaa. Tämän vuoksi ei ole yllättävää, että yksityissijoittajat tarkkailevat työnantajamainetta ja vastuukysymyksiä nyt tarkasti, Snellman sanoo.

 

Lue koko juttu

Koko juttu julkaistaan Viisas Raha -lehden numerossa 6/2022, joka ilmestyy tilaajille 30.9.2022. Mukana Ponssen, Stockmannin ja Nokian kommentit tuloksista.

Osakesäästäjien jäsenenä pääset lukemaan uusimman lehden sekä kaikki aiemmin ilmestyneet numerot.

Jäsenenä saat lukuisia rahanarvoisia jäsenetuja sekä Viisas Raha -lehden kahdeksan kertaa vuodessa. Nuorten Osakesäästäjien jäsenyys maksaa vain 15 euroa vuodessa.

Liity jäseneksi! Voit myös ostaa jäsenyyden lahjaksi täältä.

Lisää aiheesta "Sijoittaminen"