Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Markkinoilla on nyt monta muuttujaa, jotka vaikuttavat osakemarkkinaan negatiivisesti, muistuttaa Kaisa Kivipelto. Kuva: Danske Bank

Älä etsi kurssipohjia – Voit jäädä paitsi vuoden parhaista tuotoista

Juuri nyt on se hetki, jolloin omaa sijoitussalkkua kannattaa tarkastella kriittisesti. Asiantuntijan mielestä tänä vuonna keskimääräisten tuottokehitysten tarkastelu kannattaa unohtaa.

Osakemarkkina on muutoksessa, ja osa sijoittajista pohtii, mitä salkulle pitäisi tehdä. Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto ei suosittele ainakaan markkinana ajoittamista.

– Pohjien kalastelu on kaunis ajatus, mutta kyllä siinä on isot riskit, ettei teekään niitä toimeksiantoja silloin, kun pitäisi.

Kun talouskasvu hidastuu, inflaatio kiihtyy ja korot nousevat, eikä koronapandemiaakaan ole vielä selätetty, sijoittajien tuli tarkastella kriittisesti omaa sijoitussalkkua.

– Nyt pitäisi enemmän kiinnittää huomiota siihen, mitä sektoreita omasta salkusta löytyy, onko salkussa kasvuyhtiöitä vai arvoyhtiöitä, defensiivisiä vai syklisiä yhtiöitä.

Osakekurssien sijaan olisikin tärkeää tutkia, mitkä ovat markkinoiden isoja ajureita ja millä aloilla voisi olla kasvua.

– Olemme siirtymässä pitkästä alhaisten korkojen aikakaudesta normalisoidumpaan tilanteeseen korkomarkkinoilla ja tilanteeseen, jossa keskuspankit eivät enää elvytä. Tämä vuosi etenkin on mielestäni huono aika alkaa miettimään keskimääräisiä tuottokehityksiä.

Kivipelto korostaakin erityisesti tässä ajassa ajallisen hajauttamisen tärkeyttä. Pohjien kalastelun sijaan ostoja kannattaa tehdä tasaisesti kaikkina aikoina, sillä ajoittamisessa epäonnistuvat maailman parhaatkin sijoittajat.

Kurssipohjatkin näkee vasta jälkikäteen.

– Kun se pohja on, missään ei lue, että nyt kannattaa ostaa, vaan silloin on juuri ne karmeimmat otsikot.

– Jos jää pitkällä aikavälillä paitsi kymmenestä parhaasta tuottopäivästä, tuotto on noin puolet pienempi kuin silloin, jos olisi ollut koko ajan mukana. Ja parhaat tuottopäivät ovat hyvin usein viikon parin sisällä kaikkein huonoimmista tuottopäivistä ja isoimmista laskuista. 

Osakesäästäjänä saat enemmän

Osakesäästäjien jäsenenä saat lukuisia rahanarvoisia jäsenetuja sekä Viisas Raha -lehden kahdeksan kertaa vuodessa.

Liity jäseneksi! Voit myös ostaa jäsenyyden lahjaksi täältä.

Lisää aiheesta "Sijoittaminen"