Sisäinen rahapuhe voi estää vaurastumisen
Oma sisäinen rahapuhe vaikuttaa vaurastumiseen. On iso merkitys sillä, uskooko siihen, että raha-asiat vain tapahtuvat vai siihen, että niihin voi itse vaikuttaa.
Yksinäisyys lisäsi nuorten talous- ja urahuolia pandemia-aikana, kertoo kolmen maan vertailututkimus. Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten aikuisten kokemaa epävarmuutta talouteensa ja työuraansa koronapandemian aikana Suomessa, Ruotsissa sekä Iso-Britanniassa.
Moni haaveilee nyt ulkomailla sijaitsevasta loma-asunnosta. Sellaisen ostoon voi kuitenkin liittyä yllättäviä kiemuroita, joten paikalliset lakiseikat ja asuntojen hintatason tunteva asiantuntija voi olla korvaamaton apu.
EPSI Ratingin tuore pankki- ja rahoitusalan toimialatutkimus osoittaa pankkien erojen asiakastyytyväisyydessä kaventuneen. Keskeinen syy on digitalisaatio. Varsinkin suuret ja digipalveluihinsa satsanneet pankit ovat parantaneet asiakastyytyväisyyttään
Fingrid huolehtii Suomessa siitä, että sähkön tuotanto ja kysyntä ovat tasapainossa. Sähköä tai siihen liittyviä kulutustuotteita sekä akkuvarastoja hankitaan reserviin. Kun sähkönhinta tukkumarkkinoilla nousee, on selvää, että myös reservien hinnat nousevat.