Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Vene hankitaan yleensä mökille kalastukseen tai yhteysveneeksi. Matkaveneily taas aloitetaan pienemmällä veneellä, ja toiveiden lisääntyessä siirrytään suurempiin ja arvokkaampiin veneisiin. Kuva: Finnboat 

Vältä karikot venekaupoilla

Asiantuntija neuvoo, mihin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota venettä ostaessa.

Veneilykausi on nyt parhaimmillaan. Vene hankitaan monesti mökille kalastukseen tai yhteysveneeksi. Matkaveneily aloitetaan yleensä pienemmällä veneellä, ja toiveiden lisääntyessä siirrytään suurempiin ja arvokkaampiin veneisiin.

Veneisiin erikoistuneen tavarantarkastaja (HTT) Ari Tirkkosen mukaan hinta-laatusuhde on usein hyvin kohdillaan esimerkiksi vanhemmissa veneissä, joissa tekniikka on uusittu ja varustelu päivitetty. Kannattaa silti muistaa, ettei käytetyssä veneessä ole yleensä voimassa olevaa takuuta, ja ostamiseen liittyy aina riski.

Innokas ostaja ei välttämättä ostotilanteessa tajua kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin, eikä myyjä ehkä muista mainitakaan kaikista oleellisista seikoista. Siksi asiantuntija kannattaakin ottaa mukaan jo kauppoja hierottaessa, mikäli kyseessä on hintavampi tai vanhempi vene.

Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) kutsutaan yleensä apuun silloin, kun halutaan saada selville veneen teknisten ongelmien aiheuttaja tai jos halutaan saada arvio korjauskustannuksista tai veneen käyvästä arvosta.

Kiinnitä huomiota näihin

Venekaupoilla on aina tärkeintä varmistaa, että myyjällä on oikeus myydä vene. Vaikka veneen ostaisi liikkeestä, se voi silti olla yksityisen omistuksessa ja liike toimia vain välittäjänä. Tällaisissa tilanteissa liikkeen vastuu ei aina ole itsestään selvä.

− Veneen hintaan, kuntoon, käyttöhistoriaan ja sopivuuteen omaan käyttöön kannattaa käyttää aikaa ja tervettä harkintaa. Lisäksi on hyvä selvittää laituripaikkaan, vakuutukseen, talvisäilytykseen ja huoltoon liittyvät kustannukset. Ensimmäistä venettä ostavan on syytä miettiä veneen käyttötarpeet, ja se olisi hyvä nähdä vesillä, Tirkkonen muistuttaa.

Venekauppaa tehdään toisinaan myös karille ajetuilla veneillä.

− Hyvin tehtyä korjausta on usein vaikea havaita ulkopuolelta, mutta asiantuntija osaa etsiä merkkejä sisältä. Korjaus ei välttämättä alenna veneen arvoa, jos se on tehty ammattitaitoisesti. On toki mahdollista, että sisätiloissa, joihin ei normaalisti pääse, korjauksia ei viedä loppuun. Mikäli epäilet vaurioita, kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen, Tirkkonen painottaa.

Juttu on julkaistu alun perin vuonna 2019. Juttuun on päivitetty ajantasaiset tiedot.

Lisää aiheesta "Oma talous"