Lehti suomalaiselle sijoittajalle

The Economist arvioi, että viisi prosenttia huippuviineistä olisi väärennöksiä.

Viini on sosiaalinen sijoitus

Top 500 -viinit ovat varmoja sijoituskohteita. Siitä huolimatta ystävien kanssa nautittu pullollinen voi usein olla arvokkaampi kuin arvoviinistä saatu voitto.

Viinisijoittamisen yhteydessä puhutaan jopa tuhansien prosenttien tuotoista.  Arvoviinin myyminen Suomessa on kuitenkin yhtä laillista kuin perjantaina Alkosta ostetun Sorbuksen myyminen sunnuntaiaamuna aseman takana sitä eniten tarvitsevalle. 

– Viinikauppa pitää tehdä Suomen ulkopuolella, mikä tuo lajiin omat haasteensa, kertoo Suomen viinisijoittamisen asiantuntija Pekka Nuikki, joka on kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa. 

Arvoviineillä voittoa

Viiniin kannattaa silti sijoittaa. Sen arvo nousee, sillä esimerkiksi Ranskan arvostetuimpien tilojen tuotanto on edelleen sama kuin 200 vuotta sitten, mutta kysyntä on monikymmenkertaistunut.

– Jos on sijoittanut top 500 -viineihin, yksikään arvoviini ei ole kymmenen vuoden aikajänteellä tuottanut alle 50 prosenttia, Nuikki sanoo.

– Ennen saattoi ostaa kaksi pulloa laatuviiniä varastoon, juoda toisen ja myydä toisen kahden hinnalla. Nyt pitää ostaa viisi pulloa ja myydä kolme, sillä internet on tasoittanut hintaeroja eri maiden ja kauppapaikkojen välillä.

Nautittuna paras sijoitus

Suurin osa sijoittajista nauttii arvonnousun lopulta itse tai hyvässä seurassa. Nuikki sanookin, että viini on lopulta sosiaalinen sijoitus – ja hyvä niin.

– Tunnen lukuisia ihmisiä, jotka ovat sijoittaneet viineihin ja varastoineet niitä vuosia kellareissaan, mutta en tunne Suomesta kuin yhden henkilön, joka olisi myynyt omia viinejään eteenpäin.

– Hyvä viini jaettuna ystävien kanssa on lopulta parempi sijoitus kuin se, mitä siitä olisi saanut voittoa. 

Vaarana väärennökset

Suomalaista yksityissijoittajaa Nuikki neuvoo seuraamaan Alkon erikoisviinien uutuuksia.

– Alkon erikoisvalikoimasta voi tehdä ajoittain löytöjä, kunhan on nopea.

Alkon valikoiman kalleimpia Romanée-Conti-pulloja ei kannata tyhjänä viedä pullonpalautusautomaattiin, sillä 10 sentin sijaan niistä voi eBayssä saada satoja euroja. Ostaja tosin saattaa täyttää sen bulkkiviinillä ja myydä eteenpäin.

The Economist arvioi, että viisi prosenttia huippuviineistä olisi väärennöksiä. Nuikki on pessimistisempi. 

– Valitettavasti joka kolmas voi olla väärennös. 

Varsinkin Aasian suunnalla kannattaa olla tarkkana ostopaikan suhteen.
 

Juttu on julkaistu alun perin huhtikuussa 2019.

Jäsenenä luet enemmän

Suomen Osakesäästäjien jäsenenä pääset lukemaan myös aiemmin ilmestyneitä Viisas Raha -lehden numeroita.

Jäseneksi kannattaa liittyä nyt, sillä saat loppuvuoden jäsenyyden ilmaiseksi. Liittymällä nyt ehdit saada vielä vuoden viimeisen Viisas Raha -lehden. Ensi vuonna jäsenyys jatkuu normaalihintaisena valintasi mukaan joko digilehden tai printtilehden tilauksella.

Lue lisää ja liity jäseneksi tai osta jäsenyys lahjaksi.

Lisää aiheesta "Oma talous"